”On valitettavan todennäköistä, että kouluväestä ja opettajista suuri osa sairastuu ja sitten kouluja ei pystytä pitämään auki” – OAJ haluaa edelleen lapset etäkouluun - Kotimaa | HS.fi

”On valitettavan todennäköistä, että kouluväestä ja opettajista suuri osa sairastuu ja sitten kouluja ei pystytä pitämään auki” – OAJ haluaa edelleen lapset etäkouluun

Monien mielestä lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten tulisi olla viimesijaisia.

OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkainen pelkää koronaviruksen ryöpsähtävän kouluissa. ”On mahdollista, että opettajia kaatuu niin paljon, että kouluja ei pystytä pitämään pystyssä”, hän sanoo.

7.1. 11:53 | Päivitetty 7.1. 14:19

Opetusalan ammattijärjestö OAJ pysyy edelleen kannassaan, jonka mukaan se kannattaa etäopetusta ja haluaisi sen koskevan myös kaikkein pienimpiä koululaisia ja erityistä tukea tarvitsevia.

OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan heidän tarkoituksenaan ei ole vain opettajien suojeleminen koronavirukselta. Tällaisen ajatuksen hän sanoo tyrmäävänsä täysin.

”Kyllä meillä lapsen etu tässä ykkösenä on”, Luukkainen sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on ehdottanut hallitukselle, että se tekisi valtakunnallisen etäopetussuosituksen.

Lue lisää: Ketkä vastustavat, ketkä kannattavat etäkoulua ja miksi? Miten päätöksen­teko etenee? Tämä tilanteesta tiedetään nyt

STM:n ehdotus on herättänyt laajaa vastustusta. Kritiikkiä ovat antaneet esimerkiksi opetusministeri Li Andersson (vas), kuntapäättäjät, infektiotautien asiantuntijat ja lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Monien mielestä lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten tulisi olla viimesijaisia. Tätä on perusteltu lasten edulla. Miksi OAJ on toista mieltä?

”Lapsen edun mukaista ei nimenomaan ole se, jos tautikehitys jatkuu sellaisena kuin viimeisen kuukauden ja parin viikon ajan on ollut”, Luukkainen sanoo.

”On erittäin valitettavan todennäköistä, että kouluväestä ja opettajista suuri osa sairastuu ja sitten kouluja ei pystytä pitämään auki.”

Luukkainen nostaa lisäksi esiin, että jos lapset sairastuvat sankoin joukoin, heidän vanhempansa joutuvat jäämään kotiin omista töistään.

Esiopetuksen oppilaita, perusopetuksen 1.–3. vuosiluokkien oppilaita, erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita eikä valmistavan opetuksen oppilaita voi määrätä etäopetukseen. Tämä vaatisi lakimuutoksen, eikä lakia olla STM:n torstaina kertoman mukaan muuttamassa. OAJ katsoo edelleen, että myös pienimpien oppilaiden tulisi siirtyä etäopetukseen.

Luukkaisen mielestä ei kuitenkaan ole loogista, että samasta perheestä olevat pienet lapset ovat koulussa ja isommat etäopetuksessa.

Luukkaisen mielestä etäopetukseen voitaisiin siirtyä nopeastikin, sillä kouluissa on tehty niin aiemminkin.

Hänestä koulut voisivat myös esimerkiksi siirtää lukukauden aloittamista omalla päätöksellään esimerkiksi kahdella päivällä, jotta aikaa saataisiin lisää.

”Mielestäni tässä ei halutakaan katsoa niitä ratkaisuja, joita voisi olla tehtävissä.”

Lue lisää: Opetushallituksen johtaja: ”Koulujen siirtyminen etä­opetukseen maanantaihin mennessä on lähes mahdoton tehtävä”

Moni muukin ammattiryhmä altistuu virukselle jatkuvasti lähitöissä.

Luukkaisen mielestä muihin ammattikuntiin vertaaminen ei ole oikeudenmukaista koulujen olosuhteiden vuoksi. Esimerkiksi kauppojen kaltaisia pleksilaseja ei ole.

”Siellä tiiviissä tilassa on hirveän paljon väkeä. Työn luonne on lähellä ja iholla olemista. Ei niitä lapsia pleksin takaa hoideta.”

Luukkaisen mielestä muut tahot keskustelevat asiasta nyt ”varsin lyhytnäköisesti, viikon tai kahden aikajänteellä”. Hänen ajatuksensa on, että etäopetuksen avulla ostettaisiin aikaa sille, että muut koronatoimet saataisiin kouluissa kuntoon.

Hän nostaa esiin lasten rokotukset ja opettajien kolmannet annokset, hygienian, pikatestauksen ja kasvomaskien käytön.

Luukkaisen mukaan OAJ ei edes usko, että etäopetuksella voitaisiin enää suojella ketään kokonaan virukselta.

Kuinka pitkä etäopetusjakson pitäisi sitten olla?

”Mahdollisimman lyhyt, mutta yksi ja kaksi viikkoa ei asiaa ratkaise. Monessa kunnassa ei ole käytännössä tehty mitään toimenpiteitä tai valmistautumista siihen, että tauti saattaa ryöpsähtää uudelleen.”

Hallituksen koronaministeriryhmä kokoontuu pohtimaan aihetta perjantaina iltapäivällä.

Oikaisu kelloo 12.22: STM on ehdottanut hallitukselle, että se tekisi valtakunnallisen etäopetussuosituksen. Jutussa puhuttiin aiemmin virheellisesti etätyösuosituksesta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat