Astrid Qvist on elänyt niin vanhaksi, että sitä on vaikea edes käsittää – tänään 110 vuotta täyttävän naisen teoria pitkän ikänsä salaisuudesta yllättää taatusti terveysintoilijat

Pitkä elämä on ollut kova ja raskas, närpiöläinen Astrid Qvist sanoo. Sitä on vähän vaikea uskoa, koska hän nauraa jatkuvasti.

Suomen vanhin ihminen Astrid Qvist täyttää sunnuntaina 6. maaliskuuta 110 vuotta.

6.3. 2:00 | Päivitetty 6.3. 13:54

Suomen vanhin ihminen Astrid Qvist syntyi 6. maaliskuuta vuonna 1912 Töjbyn kylässä Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla. Tyttö oli perheen kolmas. Kukaan ei arvannut, että perheensä nuorin olisi joskus koko Suomen vanhin.

Qvist on arvellut pitkän iän salaisuudeksi sitä, että sai jo lapsena syödäkseen yllin kyllin voita ja lihaa. Geeneilläkin voi olla vaikutusta. Hänen isosiskonsa elivät 104- ja 102-vuotiaiksi.

Elämänsä ensimmäiset sata vuotta Qvist asui synnyinkodissaan Töjbyssä, mutta nyt hän ottaa toimittajan ja valokuvaajan vastaan vanhainkodissa Närpiön keskustassa. Qvistin kuulo, näkö ja voimat ovat heikentyneet, mutta tyylitaju pitää. Hänellä on yllään aniliininpunainen, drapeerattu leninki ja kaulassaan ristikoru. Hiukset ovat tiptop.

Suuren juhlapäivän pukeutumisen pohdinta alkoi jo ennen joulua.

”Astrid ei ole eläessään käyttänyt housuja”, Qvistin lapsenlapsi, Yhdysvalloista isoäitinsä syntymäpäiväjuhliin saapunut 61-vuotias Ruth Melander kertoo.

Sunnuntaina, varsinaisena syntymäpäivänään, Qvist aikoo pukeutua punaiseen leninkiin. Asuun kuuluu myös valkoinen pitsikaulus.

Lapsuudenmuistot yli sadan vuoden takaa ovat kirkkaita. Se, miten lehmät ajettiin kesäisin seitsemän kilometrin päähän saareen, josta maito piti kantaa kävellen kotitilalle, ja se, miten kylässä asunut 13-lapsinen perhe pesi pyykit maahan kaivetussa vesikuopassa.

Myöhemmin Qvistin isä osti polkupyörän, jolla hän kävi Vaasassa asti. Tyttäriä oli ehdottomasti kielletty ajamasta pyörällä, mutta kun tilaisuus lopulta tuli, sitä ei voinut tietenkään vastustaa.

Muisto kielletystä pyörällä ajosta naurattaa Qvistiä yhä. Onneksi isä oli kiltti.

Qvist kävi neljä vuotta kansakoulua. Sen jälkeen häntä tarvittiin kotitilan töissä. Lapsuus tarkoitti työtä.

Koulussa oli 47 oppilasta samassa luokkahuoneessa, ja Qvist nauraa ääneen, kun hän muistelee poikien tappeluita. Opettaja oli ankara.

”Kuria ja järjestystä! Sitä meille opetettiin”, Qvist kertoo.

Hän puhuu ohueksi käyneellä äänellä paksua Närpiön murretta, jonka sisarentytär Ulla Mangs kääntää sellaiseksi ruotsiksi, jota toimittajakin ymmärtää.

Kansakoulua kävi myös poika, jonka isä oli lähtenyt Amerikkaan. Sieltä isä lähetti pojalleen joka vuosi vaatepaketteja. Pakettien tulo loppui rippikouluun.

Sen pojan kanssa Qvist meni 19-vuotiaana pappilassa naimisiin vuonna 1931. Astrid ja Einar Qvistin esikoinen esikoinen Harry syntyi samana vuonna. Tytär Viva tuli maailmaan kaksi vuotta myöhemmin.

Pohjanmaan rannikolla on pitkä lähtemisen perinne. Meri on yhdistänyt maailmaan. Qvistin isosisko muutti Yhdysvaltoihin 1937, tytär Viva seurasi perässä 1950-luvulla, ja poikakin vietti pitkiä aikoja Atlantin takana.

Qvist itse kävi Yhdysvalloissa ensimmäisen kerran ehkä joskus 1950-luvun lopulla. Tarkkaa aikaa hän ei muista, mutta matkan kyllä. Ensin laivalla Ruotsin Göteborgiin ja sieltä yhdeksän päivää New Yorkiin.

”Aallot olivat niin suuria. Laiva kipusi niitä ylös ja sitten taas alas”, Qvist kertoo.

Lopulta edessä kohosi Manhattanin siluetti. Millaista oli nähdä se ensimmäistä kertaa?

”Ei sitä voi edes kuvailla”, Qvist sanoo.

Tukholmakin oli tuntunut maalaistytöstä suurelta. Saati New York.

Astrid Qvist tunnetaan kotiseudullaan kilttinä, sosiaalisena ja vieraanvaraisena ihmisenä.

110 vuoden aikana maailma on muuttunut, moneen kertaan, mutta silti moni asia pysyy myös ennallaan. Nyt Närpiössä elää muualta muuttaneita isiä, jotka lähettävät lapsilleen lahjoja kaukaisiin kotimaihin.

Qvist on nähnyt kaksi suurta pandemiaa. Hän muistaa, miten espanjantauti tappoi kyläläisiä Töjbyssä yli sata vuotta sitten.

Kokemistaan sodista Qvist ei ole koskaan juuri puhunut, sisarentytär Mangs kertoo, eivätkä sukulaiset ole nyt kertoneet hänelle Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Se huolestuttaisi turhaan, varsinkin näin juhlan alla.

Kun Qvist oli alle kouluikäinen ja Suomi vielä Venäjän suuriruhtinaskunta, Töjbyn kylään sijoitettiin venäläisiä sotilaita. Eräänä iltana kaksi heistä tuli Qvistien luo ja vaati saada laittaa tavaransa perheen kulmakaappiin. Perhe tyhjensi kaapin, sotilaat laittoivat tavaransa kaappiin, lukitsivat sen ja ottivat avaimen.

”Se on hänen ensimmäisiä muistojaan”, Mangs kertoo.

Myöhemmin sotilaat ja perhe ystävystyivät. Sotilailla oli tapana leipoa aamuisin leipää ja jättää sitä oven taakse.

Tungt och svårt, kovaa ja vaikeaa, niillä sanoilla Qvist kuvailee pitkää elämäänsä. Sitä on hieman vaikea uskoa, koska hän nauraa vähän väliä ja silmissä vilkkuu huumorintajun pilke.

Mutta tietenkin pitkään ikään mahtuu myös paljon surua. 1960-luvun lopulla Qvistin poika oli palannut Yhdysvalloista auttamaan vanhempiensa tilalla. Hän oli vain nelikymppinen kuollessaan saunassa sydänkohtaukseen. Qvistin puoliso menehtyi pian sen jälkeen.

Maanviljelystä piti luopua, mutta Qvist jäi asumaan kotitilalle.

Myöhemmin tytär palasi Yhdysvalloista auttamaan äitiään, mutta apu jäi lyhyeksi. Tytär sairastui muistisairauteen ja elää nyt 89-vuotiaana samassa hoitokodissa äitinsä kanssa.

sankari alkaa väsyä, ja on viimeisen kysymyksen aika. Se on henkilökohtainen, sillä tämän jutun kirjoittaja on seitsemännellä kuulla raskaana. Kun lapsi syntyy, hän on pienen hetken ajan Suomen nuorin ihminen. Mitä Suomen vanhin ihminen haluaisi sanoa Suomen nuorimmalle?

Qvist ei anna neuvoja vauvalle. Hän kohdistaa sanansa äidille.

”Sinun pitää pitää hänestä hyvää huolta ja opettaa elämää.”

Sillä kuka tietää, ehkä hän muistelee lapsuuttaan vielä vuonna 2132.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat