Putinin sota varasti huomion uhalta, joka muuttaa elämämme suuremmalla varmuudella kuin yhdenkään mielipuolen hyökkäys

Fysiikkaa on helpompi ennustaa kuin Putinin mielenliikkeitä, kirjoittaa HS:n luontokadon kirjeenvaihtaja Petja Pelli.

Kirjanpainajakuoriaisen aiheuttamia tuhoja kuusimetsässä Elimäen Mustilassa. Kirjanpainajan invaasioiden riski kasvaa Suomen kuusikoissa ilmaston lämmetessä.

Jos 1 400 kilometrin päässä Helsingistä ei olisi menossa sota, maanantain kärkiuutinen olisi ollut ilmasto. Venäjän laajeneva hyökkäys Ukrainassa syrjäytti Suomenkin median paalupaikalta ilmastopaneeli IPCC:n odotetun raportin.

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC kertoi maanantaina maailmalle selvin sanoin, että ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmiseen ja luontoon ovat aiemmin uskottua nopeampia ja kaoottisempia ja että osa niistä on jo väistämättömiä. Siksi on samaan aikaan hillittävä lisälämpenemistä ja alettava sopeutua vahinkoihin. Vahinkoja ovat esimerkiksi ruuantuotannon ongelmat, helleaallot, vesipula, äärisäät, taudit sekä pakolaisaallot ja konfliktit.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat