Sota vaikuttaa Suomen metsiin

Sota ja Venäjän tuore vientikielto lisäävät suomalaisen puun polttoa. Luonnon kannalta on valtava merkitys sillä, miten energiapuuta korjataan.


12.3. 2:00 | Päivitetty 12.3. 14:38

Metsäkoneen koura poimii säären paksuisia mäntyjä nippuun kuin hammastikkuja.

Hytistään kouraa ohjaileva 23-vuotias Robin Nyman tekee tarkkaa työtä porvoolaisen sekametsän kolmiulotteisessa työympäristössä. Työ on jatkuvia valintoja: tuo otetaan, tuo jätetään, tuo otetaan, tuo jätetään.

Menossa on ensiharvennus. Kouran metallipyörät imaisevat rungot kouran läpi, ja oksat putoavat maastoon.

Nuo risut tullaan hakettamaan tienvarressa. Sieltä ne päätyvät jonkin lähikaupungin hakekattilaan luomaan lämpöä koteihin.

Suomalainen puuhake eli energiapuu on fossiilitonta kotimaista energiaa, joka ei ole riippuvaista Venäjästä. Sen käytön lisäämiseen liittyy kuitenkin myös vaikeita ympäristökysymyksiä. Siksi täällä ollaan.

Robin Nymanin piti vaihtaa metsäkoneen laippaan teräketju kesken harvennushakkuun porvoolaisessa sekametsässä.

Parhaillaan lukuisat asiat liittyvät Venäjän käymään hyökkäyssotaan Ukrainassa. Sota on omalla tavallaan läsnä myös täällä Vessön saarella, jossa uutta lunta putoilee hiljaa rusakonjälkien päälle. Energiapuu on yksi vaihtoehto, kun Venäjän aggression herättelemä Suomi haluaa irti idän energiakahleista.

Nyman laskeutuu alas hytistä ja hieraisee partaansa. Sahan ketju pitää vaihtaa.

Päivän aiheen kuultuaan metsäkoneen käyttäjä kertoo, että ainakin hänellä energiapuun korjuutöiden määrä on kasvanut valtavasti. Hän ei usko kehityksen pysähtyvän.

”Meidän naapuri kun on mitä on.”

Puu on Suomelle suuri energianlähde.

Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan kolmasosa Suomen kaikesta energian­tarpeesta katetaan puupolttoaineilla. Viidesosa tulee ulkomailta, lähinnä Venäjältä. Suurimmat käyttäjät ovat lämpölaitokset ja sellutehtaat, jotka tuottavat puusta myös energiaa.

Metsänhoitoyhdistyksen Ove Simosas ja asiantuntijayritys Tapion Lauri Saaristo katselivat harvennushakkuun jälkiä Porvoossa.

Robin Nymanin työskentelyä seurailee sivummalta paikallisen metsän­hoito­yhdistyksen tiimivastaava Ove Simosas. Hänen mielestään olisi ilmastonkin takia järkevää polttaa energiapuu mahdollisimman lähellä hakkuupaikkaa.

”Täällä Porvoossakin osa hakkeesta ostetaan Venäjältä. Sieltä sitä tuodaan kumipyörillä.”

Koko maan lämpö- ja voimalaitoksissa sitä oli vuonna 2020 neljäsosa kaikesta puu­hakkeesta. Tämä on osuus myös Porvoossa.

Nyt asiaan tulee muutos.

Venäjä kertoi torstaina lopettavansa vastapakotteena koivukuidun ja puuhakkeen viennin ”epäystävällisiin maihin”. Niihin lukeutuu EU-maana Suomikin. Tämä tarkoittaa lähes kaiken puuntuonnin loppumista Venäjältä.

Harvennushakkussa osa nuorista puista poistetaan, jotta toiset saisivat tilaa kasvaa. Sivutuotteena saadaan energiapuuta.

Jo maanantaina kansainvälinen PEFC-metsäsertifikaatti linjasi, että Venäjältä tuotavaa puuta pitää alkaa kohdella ”konfliktipuuna”.

Sodan vaikutukset ulottuvat kauas tulevaisuuteen. Suomessa vankistuu yhteisymmärrys siitä, että riippuvuus Venäjän energiasta on saatava poikki. Jopa perussuomalaisten Jussi Halla-aho kirjoitti äskettäin kannattavansa sen vuoksi vihreän siirtymän kiihdyttämistä.

Fossiilisista polttoaineista irtautuminen alkoi toki ilmastosyistä jo ennen Venäjän hyökkäystä. Irtautuminenkin lisää puunpolttoa. Esimerkiksi energiayhtiö Helen rakentaa Vuosaareen isoa biolämpölaitosta, joka on valmistumassa etuajassa jo seuraavalle lämmityskaudelle.

Puun poltosta syntyy hiilidioksidia siinä missä öljyn, kivihiilen ja turpeenkin poltosta. Pitkällä aikavälillä ilmastovaikutus voi kuitenkin nollautua, kun hakattujen metsien tilalle kasvaa uutta metsää hiiltä sitomaan.

Kettu on jättänyt nauhamaiset jälkensä metsäkoneen urien viereen.

Metsät eivät ole vain puuraaka-aineen kasvattamoja tai hiilivarastoja. Ne ovat keskeinen suomalainen ekosysteemi: elinympäristöjä suurelle osalle Suomen eläimistä, kasveista ja sienistä. Valtaosa Suomen uhanalaisista lajeista on metsälajeja. Se johtuu voimallisesta metsätaloudesta.

Siksi teräskouran liikkeitä tarkkailee myös Lauri Saaristo. Hän on johtava asiantuntija valtion omistamassa metsäalan asiantuntijayrityksessä Tapiossa.

Lauri Saaristo kehittää tapoja luonnon huomioimiseen harvennushakkuissa.

Puun polton lisääminen kuulostaa pahalta luonnon näkökulmasta. Saariston mukaan käsillä on kuitenkin talousmetsien monimuotoisuuden kannalta historiallinen mahdollisuus, jos harvennukset ja energiapuun korjuut tehdään oikein.

”Nyt ratkaistaan, millaisia varttuneita metsiä näistä tulee.”

Saaristo on laskenut, että 1990-luvulla aukkohakattiin kymmenisen prosenttia Etelä-Suomen metsistä. Kaikki nuo metsäalat ovat nyt siinä iässä, että niissä pitäisi tehdä ensiharvennus.

Aukkohakkuulla Saaristo tarkoittaa sekä avohakkuita että siemenpuuhakkuita, joissa hakatulle alalle jätetään siemenpuita.

Ensiharvennuksessa osa nuorista puista poistetaan, jotta jäljelle jäävät saavat valoa ja tilaa järeytyäkseen tukkipuiksi. Sivutuotteena saadaan energiapuuta.

Energiapuun saamiseksi ei siis välttämättä tarvitse hakata metsiä, joita ei muutenkin joskus hakattaisi. Saariston pääajatus on, että harvennuksen voi tehdä luonnon kannalta joko hyvin tai huonosti.

Tärkein periaate on sekapuuston suosiminen. Pystyyn jätetään kaikkia metsässä esiintyviä puulajeja – myös niitä, joita ei ole koskaan tarkoitus myydä mihinkään.

”Tuossa on jätetty hyvin tervaleppää jäljelle”, Saaristo sanoo metsäkoneen jälkiä kulkiessamme.

”Täällä Porvoossa tervaleppä on se yleisin leppä”, metsänhoitoyhdistyksen Simosas säestää.

Nuorelle metsäkoneenkuljettajalle tämä ajattelu on tuttua. Hän on oppinut ammattiin aikana, jolloin sekametsien hyödyistä on puhuttu.

Robin Nyman eteni harvennettavan metsän läpi metsäkoneellaan. Hänen mielestään parasta työssä on itsenäisyys: metsänomistaja antaa yleisohjeet, mutta lopulliset valinnat hän tekee itse.

Luonto hyötyy, mutta myös taloudellinen varmuus paranee: kaikki munat eivät ole yhdessä korissa, jos metsässä leviää tuholaishyönteinen tai juurikääpä tai jos eri puulajien hinnat heilahtavat. Venäjän vientikielto nostanee koivun hintaa.

”Eikös se sekametsä ole aika lailla se, mitä nykyään suositaan”, koneenkäyttäjä Nyman sanoo. Simosas nyökyttelee.

Näin ei todellakaan ole ollut aina. Haapoja, raitoja, leppiä ja pihlajia kutsuttiin vuosikymmeniä jopa roskapuiksi, eikä koivujenkaan elinajanodote harvennuksissa ollut hyvä. Tavoiteltiin yksilajisia mänty- tai kuusimetsiä.

Nykyään tiedetään, että esimerkiksi haapa on luonnon kannalta yksi suomalaisen metsän avainlajeista ja siitä riippuu huima lajikirjo. Haapojen määrää onkin saatu lisättyä.

”Minusta todellista tehometsätalouden aikaa Suomessa olivat 1950-, 60-, 70- ja 80-luvut”, Saaristo sanoo.

”Niiden aikojen seurausta ovat nämä varsin yksitotiset talousmetsät, jotka meillä nyt on.”

1990-luvulla alkoi hidas muutos, joka on yhä kesken.

Saaristo korostaa tätä: Monia Suomen metsälajeja ei ikinä voida suojella talousmetsissä, vaan niitä auttaa ainoastaan riittävä suojelualueverkosto. Silti on paljon lajeja, joiden oloja myös talousmetsissä voidaan parantaa.

Talousmetsää on Etelä-Suomessa selvästi yli 95 prosenttia kaikesta metsästä.

Sipoolaisessa metsässä näkyi Lauri Saariston tekemiä nauhamerkintöjä. Nauhat merkitsevät puita, jotka harvennuksessa säästetään.

Uusi suunta näkyy parhaiten sipoolaisessa kohteessa, jonka Saaristo haluaa meille näyttää. Korona-aikana hän käveli paljon kotinsa lähimetsissä ja löysi ensi­harvennus­iässä olevan metsän, jossa oli luonto­potentiaalia.

On monia lehtipuulajeja, kallioharjanne, puronvartta ja rehevää pellonreunaa. Käpytikka huutaa kuin viimeistä päivää metallisena hakkaavaa huutosarjaansa.

Lisäksi on muutamia yli satavuotiaita mäntyjä, jotka valistunut metsän­hoito­yhdistyksen neuvoja käski jättää sinne 1990-luvun avohakkuun yhteydessä. Maassa makaavia lahopuitakin löytyy, koska niitä ei korjattu pois 2000-luvun myrskyn jäljiltä. Nekin parantavat luontoarvoja.

Metsänomistajan suostumuksella metsästä tuli koeala: siinä tehdään nyt ensiharvennusta mahdollisimman luontoystävällisesti.

”Metsälaista ja sertifikaateista tulee minimitaso [luontotoimille], mutta sen ei pitäisi olla kaikkialla enimmäistaso”, Saaristo sanoo.

”Jos luontokato halutaan pysäyttää, pitää tunnistaa ne kohteet, joissa luonnon huomioimiseen panostetaan enemmän.”

Sipoon kohteella esimerkiksi kallionharjanne on jätetty harvennuksessa kokonaan koskematta. Metsälaki ei olisi edellyttänyt sitä tällaisella rehevällä harjanteella.

Lisäksi on säästetty kaikki lahopuu ja kaikki luonnollisesti nousseet kuusentaimet.

”Ne luovat suojaa esimerkiksi eri metsälinnuille”, Saaristo sanoo.

Metsän tiaisia varten on tehty muutamia kymmeniä tekopökkelöitä katkaisemalla nuoria koivuja muutaman metrin korkeudesta. Kolopesijöillä on talousmetsissä pulaa koloista, mutta ohueen tekopökkelöön niidenkin nokat pystyvät.

Puron varteen jätetään leveät kaistaleet ja pellon reunan lehtoon tavoitellaan mahdollisimman suurta kasvien ja hyönteisten kirjoa. Saariston mielestä näitä ideoita kopioimalla – aina paikalliset olot huomioiden –  voitaisiin saada aikaan suuria vaikutuksia talousmetsien monipuolisuuteen kymmenien vuosien päähän.

”Nuorten metsien luonnonhoidon merkitystä ei ole riittävästi vielä tunnistettu.”

Kierros päättyy raidan luo. Raita on ainoa pajupuu, joka Suomen metsissä kasvaa puun mittoihin.

Moni ei välttämättä tunne koko lajia, koska sitä kasvaa metsissä luonnostaankin harvakseltaan ja metsätalous on vienyt monin paikoin vähätkin pois.

Tänne raita sai jäädä.

”Se on tärkeä pölyttäjille”, Saaristo sanoo.

”Se kukkii keväällä juuri silloin kun ensimmäiset kimalaiset heräilevät.”

Lauri Saaristo ja Sipoon koealalle pystyyn jätetty raita.

Luontojärjestö: ”Kuulostaa ihan järkevältä”

Suomen luonnonsuojeluliiton suojelu­asian­tuntija Liisa Toopakka ei tyrmää ajatusta, että oikeanlaisilla harvennus­hakkuilla voisi parantaa talousmetsien luontoarvoja.

”Ensiharvennukset on hyvä tehdä, ja sekapuuston varmistaminen kuulostaa ihan järkevältä.”

Energiapuusta puhuttaessa olisi Toopakan mukaan tärkeintä lopettaa järeämmän ja kuolleen puun käyttö energiapuuna. Esimerkiksi kelot pitäisi aina jättää metsään luontoarvoja lisäämään.

”Ja kannot. Niiden vieminen pois on se huonoin vaihtoehto. Sen sijaan hakkuutähteet, taimikonhoito ja pieniläpimittainen harvennuspuu ovat [energiapuun lähteenä] pienempi paha.”

Tätä linjaa tukevat luontokadon vuoksi nykyään myös Energiateollisuus ry ja Bioenergia ry. Niidenkään mielestä yhtään täysikasvuista puuta ei enää pitäisi kaataa energiakäyttöön. Pystyyn kuollut puu on arvokkaampi luonnossa kuin hakekattilassa.

Toisaalta Toopakka toteaa, että energiapuun lisätarve ei saisi johtaa yleiseen hakkuu­määrien kasvuun. ”Ne eivät ole nytkään kestäviä.”

Uhkaa hän näkee myös siinä, että harvennuspuu on tulosta aukkohakkuisiin perustuvasta metsänhoidosta. Moni luontojärjestö haluaisi nähdä Suomessa aiempaa enemmän jatkuvaa kasvatusta, jossa hakkuita tehdään poimien.

Toopakka lisää myös, että pitkällä aikavälillä olisi ilmaston kannalta paras, jos kaikkia polttoon perustuvia energianlähteitä pyrittäisiin vähentämään.

”Varmasti on jossain määrin potentiaalia [energiapuun käyttöön], mutta tarkasti pitää arvioida, mikä on kestävä määrä.”

Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Paula Kivimaa on Toopakan kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Hän lisää, että kaikissa skenaarioissa on hyvä pyrkiä energianlähteiden monipuolisuuteen.

”Suomessa on perinteisesti ollut todella moninainen energiajärjestelmä. Uskon, että tulevaisuudessakin tarvitaan useita eri lähteitä, sillä kaikilla niillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Ei ole mitään yhtä täydellistä ratkaisua.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat