HS:n korona­katsaus: tehohoidon tilanne pysynyt rauhallisena jo viikkoja

HS:n kerran viikossa julkaistava koronakatsaus kertoo rokotus-, sairaalahoito- ja tartuntatilanteen kehittymisestä viime viikkoina.

7.3. 13:02

Tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä Suomessa on pysynyt reilun 30 potilaan tuntumassa jo viikkoja, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedoista.

Helmikuun alun jälkeen vain kerran potilasmäärä on kivunnut yli 40:n.

Maanantaina tehohoidossa oli 31 koronapositiivista potilasta, joista 26 oli hoidossa koronataudin vuoksi, kertoo anestesiologian ja tehohoidon professori Matti Reinikainen kansallisesta tehohoitoa koordinoivasta toimistosta.

THL:n tietojen mukaan tehohoidossa oli maanantaina 35 potilasta. THL kertoi luvuksi maanantaina ensin 51, mutta tieto oli virheellinen.

THL:n ja tehohoidon koordinoivan toimiston luvut voivat poiketa hieman toisistaan tilastointierojen takia.

Sairaala- ja tehohoitoluvuissa ovat mukana myös ne potilaat, joiden sairaalaan joutumisen pääsyy on jokin muu kuin koronatauti.

Maanantaina koronapositiivisista tehohoitopotilaista 16 prosenttia oli hoidossa muun syyn kuin koronataudin takia.

Erikois- ja perusterveydenhuollon osalta tuoreita tietoja ei ole, mutta helmikuun loppupuolella erikoissairaanhoidossa olleista koronapotilaista 29 prosenttia ja perusterveydenhuollossa 60 prosenttia oli hoidossa ensi sijaisesti jostain muusta syystä.

THL:n tiedot päivittyvät kattavasti yleensä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin, joskus myös takautuvasti.

Kolmansien rokotuksien antotahti on odotetusti hidastunut viikko viikolta.

Kolmansia annoksia on Suomessa annettu sunnuntain tietojen mukaan nyt noin 56,7 prosentille 12 vuotta täyttäneistä. Se on 0,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin viikko sitten.

Rokotusprosentteja pienentää yhä jonkin verran tietojärjestelmäkorjaus, jonka takia Hyvinkään luvut puuttuvat THL:n tiedoista.

Vahvistettujen tartuntojen määrä Suomessa on pitkän laskuvaiheen jälkeen pysytellyt samalla tasolla jo yli viikon.

Luvuissa ovat mukana vain virallisilla testeillä todetut tartunnat, joten todellinen ilmaantuvuus on suurempi.

Suurta osaa perusterveistä oirehtivista tai positiivisen kotitestituloksen saaneista ei enää testata virallisella testillä.

Jätevesissä koronaviruksen määrä on myös pysytellyt tasaisena viime viikkoina.

Nykytilanteessa, jossa monia oirehtivia ei testata, THL:n viikottainen jätevesiseuranta antaa laajempaa tietoa viruksen esiintyvyydestä kun vahvistetut tartunnat.

Koronavirukseen liittyvien kuolemien määrä Suomessa on noussut hieman edellisestä mittausjaksosta.

Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana THL:n tietoon tuli 242 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kun edeltävien kahden viikon aikana tietoon tuli 234 kuolemaa.

Luvut kertovat THL:n tietoon tulleiden kuolemien määrän. Kuolemantapaukset ovat saattaneet tapahtua jo aiemmin.

Koronavirukseen liittyviksi kuolemiksi määritellään kuolemat, jotka ovat tapahtuneet 30 päivän sisällä positiivisesta testituloksesta. Varsinainen kuolinsyy voi olla muukin kuin koronaviruksen aiheuttama tauti.

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on jatkanut laskua monissa maissa.

Myös Virossa pitkään jatkunut nousu näyttää tasaantuneen.

Luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia eri maiden välillä, sillä hoitokriteerit vaihtelevat maittain. Sama koskee tartuntalukuja erilaisten testauskriteerien takia. Kehityksen suunnan luvut näyttävät kuitenkin hyvin.

TÄMÄ HS:N koronakatsaus ilmestyy kerran viikossa. Jos haluat seurata lukuja tarkemmin, HS:n päivittäin päivittyvät koronagrafiikat löytyvät tästä koronatilannejutusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat