Vielä helmikuussa yhdeksänvuotias Veronika Dorosh kävi koulua Ukrainassa, lähellä Kryvyi Rihin kaupunkia.
Nyt hän istuu pulpetissa Pohjois-Savon Joroisissa, yli 1 900 kilometrin päässä kotoaan, ja esittäytyy reippaasti suomen kielellä.
”Minä olen Veronika.”
Käynnissä on ukrainalaisen tytön toinen koulupäivä Suomessa. Ensimmäisenä päivänä hän on saanut kotiläksyksi opetella esittäytymään suomen kielellä.
Tähän tilanteeseen on päädytty vauhdikkaasti.
Monissa kunnissa vasta mietitään, kuinka järjestää koulunkäynti Ukrainan sotaa pakeneville lapsille. Hieman yli 4 500 asukkaan Joroisten kunta on kuitenkin yksi ensimmäisistä, joissa opetus on ehditty jo aloittaa.
Vain muutama viikko hyökkäyksen alettua Veronika Doroshkin tapailee täällä jo suomen kielen alkeita.
ласкаво просимо до Joroinen! Teksti luokan ovessa on ukrainaa ja toivottaa oppilaat tervetulleeksi Joroisiin.
Joroisten yhtenäiskoulussa aloitti tällä viikolla kahdeksan hengen ukrainalaisten peruskouluikäisten ryhmä. Dorosh on ryhmän nuorin, vanhimmat ovat 13–15-vuotiaita yläasteikäisiä.
Dorosh on koulunkäynnistä innoissaan. Ensimmäisenä koulupäivänään oppilaat tutustuivat kouluun. Toisena päivänä on jo vuorossa matematiikkaa sekä mäenlaskua, koska on koulun liikuntapäivä.
Joroisissa Dorosh asuu äitinsä ja neljävuotiaan pikkusiskonsa kanssa maatilalla. Se on hänen äidilleen jo ennestään tuttu.
Opetttaja Merja Kujanpää neuvoo Veronika Doroshia matematiikan tehtävässä.
Ukrainalaisten hätä on tullut joroislaisia erityisen lähelle, kertoo kunnanjohtaja Jaakko Kuronen.
Kunnassa on paljon marja- ja kasvinviljelytiloja, joilla on etenkin kesäisin työskennellyt ukrainalaisia kausityöntekijöitä. Kuronen arvioi, että vuosittain Joroisissa on työskennellyt noin 200 ukrainalaista.
Myös Veronika Doroshin äiti on ollut töissä Joroisissa. Siksi maatila, jossa perhe asuu, on tuttu.
Kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuun lopussa alkoi, moni työnantaja otti yhteyttä työntekijöihinsä ja kutsui heidät perheineen Suomeen.
”He ovat olleet osa meidän yhteisöämme, ja heidän hätänsä on ollut meidän hätämme”, Kuronen kertoo.
Kunta kalusti pikavauhtia kaksi kunnan omistuksessa olevaa asuntoa hätämajoitukseksi. Kuntalaiset organisoivat tavarakeräyksiä, ja lapsille alettiin järjestää kouluopetusta.
”Me emme halunneet ajatella kysymystä siitä lähtökohdasta, että pitääkö meidän auttaa vaan voimmeko me auttaa”, Kuronen sanoo.
Maahanmuuttoviraston mukaan Venäjän hyökkäyksen jälkeen Suomesta on perjantaihin mennessä hakenut kansainvälistä suojelua 7 916 Ukrainan kansalaista.
Ukrainalaisten todellinen määrä voi olla suurempikin. Kaikkia Ukrainan pakolaisia ei ole vielä rekisteröity tai kaikki eivät ole ilmoittautuneet rajalla.
Suomeen tulleista ukrainalaisista lähes kaikki ovat hakeneet tilapäistä suojelua. Se tarkoittaa, että kaikille tarjotaan suojelua ilman yksilöllistä harkintaa.
Koska tilanne on uusi, monissa kunnissa voi vielä olla epätietoisuutta, miten ukrainalaisten palvelut kuten lasten koulunkäynti tulisi järjestää, kertoo Kuntaliiton Hyvinvointi- ja sivistysyksikön johtaja Terhi Päivärinta.
Suomen perusopetuslaki takaa jokaiselle lapselle oikeuden maksuttomaan perusopetukseen, sanoo opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Minna Polvinen.
Oikeus koskee myös Venäjän hyökkäystä paenneita koulu- ja esikouluikäisiä, vaikka heillä ei olisi virallista kotipaikkaa Suomessa. Kuntien mahdollisuudet tarjota perusopetuspaikka Ukrainan pakolaisille kuitenkin vaihtelee.
Tavallisesti maahanmuuttajina Suomeen tulevat lapset sijoitetaan ensisijaisesti valmistavaan opetukseen. Polvinen arvioi, että moni kunta toimii näin myös ukrainalaisten lasten kohdalla.
”Kaikissa kunnissa valmistavaa perusopetusta ei kuitenkaan ole ollut, joten sen järjestäminen nopealla aikataululla voi olla haastavaa”, Polvinen sanoo.
Teksti luokan ovessa toivottaa tervetulleeksi Suomeen, Joroisiin ja kouluun.
Joroisissa oman oppilasryhmän käynnistämistä voi pitää pienoisena saavutuksena. Ennen tätä kunnassa ei ole ollut lainkaan valmistavaa luokkaa.
Yksittäisten maahanmuuttajataustaisten lasten opetus on järjestetty integroituna muun luokan yhteydessä, kertoo rehtori Satu Immonen-Kähäri.
”Nyt oppilaita on sen verran, että heille päätettiin perustaa oma ryhmä”, Immonen-Kähäri sanoo. ”Lähdimme siitä, että lapsille on tärkeää päästä rutiineihin kiinni.”
Opettajaksi löytyi pikavauhtia joroislainen Merja Kujanpää. Kujanpää ehti olla kolme vuotta eläkkeellä luokanopettajan työstään.
”Koulu ja ihmiset olivat minulle ennestään tuttuja, joten oli helppo hypätä takaisin mukaan”, Kujanpää kertoo.
Ainakin alkuun ryhmän koulupäivät alkavat yhdeksältä ja loppuvat yhdeltä. Sinä aikana pääpaino on suomen kielen opetuksessa, Joroisiin tutustumisessa sekä yhteisessä tekemisessä.
”Moni heistä asuu täällä maatiloilla, joilla ei elä muita lapsia, joten koulussa he voivat myös tavata toisia lapsia”, Kujanpää kertoo.
Tarkoituksena olisi myöhemmin siirtää yläasteikäiset opiskelemaan suomalaisten oppilaiden kanssa ainakin osan aineista.
”Pystyn opettamaan heille suomen kielen alkeita, mutta esimerkiksi matematiikassa tarvitaan jo aineenopetusta”, Kujanpää sanoo
Suomen kielen opetukseen materiaalia on haettu sosiaalisen median kanavista.
Koulunkäyntiavustaja Raffi Ullas neuvoo Anna Morozia matematiikassa.
Tällä hetkellä vapaaehtoisena avustajana ja tulkkina toimii Ukrainasta kahden 13-vuotiaan lapsensa kanssa Joroisiin paennut Anna Kuznietsova.
Myös Kuznietsovalle Joroinen on ennestään tuttu. Hän on työskennellyt paikkakunnalla mansikkatilalla neljänä kesänä. Sinä aikana hän oppinut myös hieman suomea.
Kun Venäjän hyökkäys alkoi, Kuznietsovan suomalainen työnantaja soitti Ukainaan ja tarjosi apuaan. Kuznietsova päätti lähteä lastensa kanssa Suomeen. Kotimaahan jäivät perheen isä ja isovanhemmat.
Matka Kryvyi Rihin kaupungista Puolan rajalle kesti neljä päivää. Sieltä perhe onnistui pääsemään ensin Varsovaan, jossa he pääsivät suomalaisten vapaaehtoisten avustuskuljetuksen kyytiin.
Kuznietsova on helpottunut etenkin lastensa puolesta.
”Joroisissa kaikki ovat auttaneet meitä, mistä olen erittäin kiitollinen”, Kuznietsova sanoo.
Kryvyi Rih sijaitsee Itä-Ukrainassa lähellä Dnipron miljoonakaupunkia. Alue on viime aikoina ollut Venäjän ilmapommitusten kohteena.
”Seuraan uutisista ja sosiaalisesta mediasta, mitä Ukrainassa tapahtuu, eikä tilanne vaikuta hyvältä. Haluaisimme päästä joskus takaisin, mutta nyt lasten on parempi olla täällä”, Kuznietsova sanoo.
Yhdeksän kilometrin päästä Joroisten kirkonkylältä Halyna Moroz ja Elvira Zhuravlevan työskentelevät rinnakkain Tanja ja Erkki Aholaisen luomutilalla Kolman kylässä.
Moroz on Ukrainasta ja Zhuravlevan Karjalan alueelta Venäjältä. Kun tieto sodan syttymisestä tuli, Zhuravleva juoksi hädissään halaamaan Morozia.
Ukrainalainen Halyna Moroz (oik.) ja venäläinen Elvira Zhuraleva työskentelevät rintarinnan Aholaisen maatilalla Joroisissa. ”Sota ei vaikuta ystävyyteemme”, Moroz sanoo.
Morozin kaksi lasta olivat sodan syttymishetkellä Apostolovin kaupungissa: heidän piti seurata äitiään Suomeen kesällä, kun koulu olisi loppunut.
Aholaisten avustuksella Moroz matkusti saman tien hakemaan lapsiaan Suomeen. Nyt esikoinen käy koulua ja kuopus esikoulua Joroisissa. Morozin äiti ja ex-puoliso jäivät kuitenkin yhä Ukrainaan.
”Olen helpottunut siitä, että ainakin lapset ovat nyt turvassa”, Moroz sanoo.
Hän kertoo perheen aikovan nyt jäädä Suomeen toistaiseksi. Zhuravlevan kanssa he ovat ystäviä.
”Tavalliset ihmiset haluavat rauhaa, ei sota ole heidän syytään”, Moroz sanoo.
Zhuravleva kertoo puolestaan olevansa huolissaan myös sukulaisistaan ja perheestään Venäjällä.
”Myös heillä on nyt vaikeaa”, hän sanoo. ”Sota on kaikille kamala.”
Kolman kylässä monet suvut ovat Karjalan evakoiden jälkeläisiä. Siksi kyläläiset olivat valmiita auttamaan ukrainalaisia, Tanja Aholainen kertoo.
Aholainen kertoo ottaneensa yhteyttä kaikkiin entisiin työntekijöihinsä. Kaikki eivät kuitenkaan ole voineet tai halunneet lähteä Ukrainasta.
”Heillä saattaa olla iäkkäitä sukulaisia, joille matka voi olla liian pitkä. Tai he eivät muusta syystä halua jättää maataan”, hän kertoo.
Tila on kuitenkin varautunut auttamaan lisää ukrainalaisia perheitä, jos on tarvetta.
”Olemme sanoneet kaikille, että jos he haluavat lähettää perheensä tänne, me otamme heidät vastaan.”
Veronika Dorosh kertoo, ettei hän ole koskaan aiemmin nähnyt näin paljon lunta.