Helsinkiläinen sotaveteraani Bazian Prudens, 34, herää yhä paniikissa etsien käsiasettaan: ”Ukrainaan taistelemaan lähtijät eivät ymmärrä, mikä heitä odottaa”

Irakissa Yhdysvaltain armeijan riveissä tulkkina työskennellyt Bazian Prudens kärsii edelleen sodan aiheuttamista traumoista.

Yksi rankimmista kokemuksista Irakin kaupunkitaisteluissa oli väijytyksen kohteeksi joutuminen, kertoo sodassa tulkkina ollut Bazian Prudens. Silloin Prudens oli varma, että kuolisi.

1.4. 10:25 | Päivitetty 1.4. 10:54

”Herään paniikissa täysin varmana siitä, että hyökätään. Etsin käsiasettani kotoa, kunnes jossain vaiheessa tajuan, että olen Suomessa. Että al-Qaida, sunnijärjestö tai mikään muu ei ole hyökkäämässä.”

Suomen kurdi Bazian Prudens, 34, heräilee tällä tavalla edelleen, vaikka sotilastulkkiajasta Irakissa on jo yli kymmenen vuotta.

Prudens pestautui Yhdysvaltain puolustusvoimien palvelukseen tulkiksi 19-vuotiaana, ja myöhemmin hän sai koulutusta taistelutilanteisiin. Alle parikymppisenä sotilasura tuntui hyvältä ajatukselta, koska Prudens halusi puolustaa vapaata maata ja demokratiaa. Samoja teemoja hän näkee nyt myös Ukrainassa, joka on palauttanut muistot hänen mieleensä.

HS on nähnyt dokumentteja Prudensin palvelusajalta Irakissa.

Vuosina 2007–2009 Prudens osallistui intensiivisiin kaupunkitaisteluihin Irakin Kirkukissa ja Ramadissa. Asutuskeskus­taistelut ovat sotilaalle äärimmäisen raskaita, sillä vihollinen on jatkuvasti lähellä ja läsnä.

”Näet ne ihmiset, joiden kanssa taistelet. Se on kaikista vaikeinta. Näet myös sen, miltä he näyttävät sen jälkeen, kun he eivät enää ole hengissä.”

Raskasta on Prudensin mukaan myös se, että kaupunkitaistelu vaatii usein ison määrän siviiliuhreja.

Ukrainassakin asutuskeskustaisteluja on käyty Mariupolissa, ja Kiovassa Venäjän joukot ovat edenneet kaupungin lähiöihin.

Prudens palasi Suomeen vuonna 2010. Paluun jälkeen Irakissa kehittynyt traumaperäinen stressihäiriö vahvistui.

Suhteet perheeseen ja muihin läheisiin katkesivat pitkäksi aikaa. Prudensilla oli myös itsetuhoisia ajatuksia, sillä sodan kauhut eivät jättäneet häntä rauhaan. Hän pystyy edelleen kuulemaan naisten kirkumisen ja muistamaan kuolemanhajun.

”Ajattelin, että eiköhän tämä elämä ole nyt nähty. Ei tässä ole enää mitään muuta, ei ole mitään toivoa.”

Prudens yritti pitkään työntää asiat mielestään, mutta lopulta painolasti kävi mahdottomaksi ja hän alkoi työstää kokemuksiaan. Sen pohjalta syntyi kirja, joka ilmestyy tänä keväänä.

Prudens on huolissaan siitä, että jotkut suomalaiset ovat lähteneet Ukrainaan taistelemaan.

”Ukrainalaiset tarvitsevat yhdysvaltalaisten huipputeknologiaa, aseita ja varustuksia. He eivät tarvitse muutamaa sataa suomalaista sinne kuolemaan.”

Raaimmatkaan sotaelokuvat eivät näytä sodan todellisuutta, hän sanoo ja jatkaa: "Ukrainaan taistelemaan lähtijät eivät ymmärrä, mikä heitä odottaa"

Hän muistuttaa, että on monia muita vaihtoehtoja kuin tarttua aseeseen.

”Esimerkiksi se, että vaikuttaa Suomessa poliittisten päätösten tekijöihin. Jos et luota heidän kykyynsä saada tuloksia aikaan, niin menet äänestämään ja valitset uudet ihmiset tekemään työtä.”

Entä valitsisiko Prudens itse toisin, jos nyt pitäisi tehdä päätös sotaan lähtemisestä?

Hän pitää kysymyksen jälkeen pitkän tauon.

”En tiedä, mitä vastaisin tähän. Olen kärsinyt paljon siitä, että olen ollut sodassa ja kulkenut todella hankalan elämän läpi. Elämä perustuu päätöksille ja valinnoille, joita tekee. Niistä täytyy myös kantaa vastuuta. En kadu omia päätöksiäni, mutta en toivo sitä polkua kenellekään muulle.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat