Uuden polkupyörän ostaja voi törmätä kolmeen ikävään asiaan, joista yksi on hinta: ”Pyörien hinnat voivat nousta helposti kymppien sijasta satasilla”

Pyörien ja niiden osien toimitusvaikeudet jatkuvat tänä vuonna.

Vilkkain pyöräilykausi odottaa kylmien kevätsäiden vuoksi vielä alkamistaan eteläisimmässäkin Suomessa.

6.4. 2:00 | Päivitetty 6.4. 6:10

Uuden polkupyörän ostaja voi törmätä tänä keväänä kolmeen ikävään asiaan: tavallista vähäisempään tarjontaan, epävarmoihin toimitusaikoihin sekä aiempaa korkeampiin hintoihin.

Pyöräalaa ovat jo pitkään piinanneet pyörien ja niiden osien kansainväliset toimitusvaikeudet. Ne jatkuvat alan toimijoiden mukaan myös tänä vuonna.

”Pyöräkaupan iso kevätsesonki leikkautuu laihemmaksi, kun pyöriä ei saada riittävästi maahan. Kaupoista löytyy pyöriä, mutta on epävarmaa, saako mahdollinen ostaja juuri sen pyörän, jonka haluaisi”, sanoo Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää.

Uusien polkupyörien kauppa kasvoi ensimmäisenä koronavirusvuotena 2020 merkittävästi. Sen jälkeen tuotteiden saatavuusongelmat ovat rajoittaneet pyöräilyn suosiota ja tilanne jatkuu edelleen, Kankaanpää sanoo.

Taustalla vaikuttavat kansainväliset tuotanto- ja kuljetusvaikeudet sekä suuri kysyntä. Merkittävä osa pyörätehtaista ja osien valmistuksesta sijaitsee Kaukoidässä.

”Ennakoimme, että uusien pyörien myynti olisi lisääntynyt myös viime vuonna 15 prosenttia, mutta se supistuikin saatavuusongelmien vuoksi kolme prosenttia.”

Uusia pyöriä ostettiin silti viime vuonnakin vilkkaammin kuin ennen koronapandemiaa.

Kankaanpään mukaan on vaikea ennakoida, millaisia muutoksia suomalaisten liikkumisessa ja harrastamisessa mahdollisesti tapahtuu tänä vuonna.

Pyöräilyn ohella esimerkiksi retkeilyn, golfin ja kotimaan matkailun suosio kasvoi ensimmäisinä koronavuosina, kun taas ulkomaanmatkailu oli tavallista vähäisempää. Tilanne ei välttämättä jatku samanlaisena, Kankaanpää ennakoi.

”On hyvä kysymys, mitä nyt tapahtuu, kun koronavirus näyttää unohtuvan ihmisten mielistä”, hän sanoo.

Kankaanpään mukaan on vaikea ennustaa, mihin suuntaan pyöräkauppa kehittyy tänä vuonna.

”Oletus on, että pyöräilyn suosio lisääntyisi tai ainakin säilyisi ennallaan. Alkuvuoden perusteella myyntimäärät voivat kuitenkin jopa laskea saatavuusongelmien vuoksi”, hän sanoo.

Vilkkain pyöräilykausi odottaa kylmien kevätsäiden vuoksi vielä alkamistaan eteläisimmässäkin Suomessa.

Pyörähuollon asiakasmäärät ovat jo kasvaneet, mutta suurin ryntäys huoltoon tulee vasta, kun ilmat lämpenevät oleellisesti, sanoo helsinkiläisen Velobia-liikkeen myymäläpäällikkö Paulus Palmqvist.

Hänen mukaansa pyörien huoltaminen ja korjaaminen onnistuvat edelleen, vaikka joistakin osista voi olla ajoittain pulaa.

”Esimerkiksi rattaan vaihto voi muuttua kampisarjan vaihdoksi tai päinvastoin, kun ei ole sopivia osia tarjolla. Pikkuosia löytyy hyvin, mutta isoja osia ei kannata rikkoa”, Palmqvist sanoo.

Tiettyjen Shimanon ja Sramin voimansiirto-osien toimitusajat voivat Palmqvistin mukaan venyä vuoteen 2023 tai jopa vuoteen 2024, jos liike tilaa tuotteet nyt.

Myös pyörien ja niiden osien hinnat ovat nousseet. Syynä ovat raaka-aineiden ja kuljetusten aiempaa korkeammat hinnat, Kankaanpää ja Palmqvist kertovat.

”Hinnat kallistuvat suhteellisesti enemmän kuin normaalisti. Pyörien sisäänostohinnat voivat nousta helposti kymppien sijasta satasilla”, Palmqvist sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat