Suomeen tuleva ukrainalainen voi hakea töitä, mutta työmarkkinatukea ei makseta – HS listasi, mihin kaikkeen sotaa pakenevat ovat Suomessa oikeutettuja

Eri viranomaiset laativat sisäministeriön johdolla ohjeistuksen siitä, mihin Venäjän aloittamaa sotaa pakenevat ukrainalaiset ovat Suomessa oikeutettuja.

Vastaanottokeskukset tarjoavat ison osan tilapäistä suojelua tarvitsevien palveluista.

23.3. 9:33 | Päivitetty 23.3. 10:40

Venäjän hyökkäyksen jälkeen jo yli 10 000 Ukrainan kansalaista on hakenut kansainvälistä suojelua Suomesta, kertoi Maahanmuuttovirasto (Migri) tiistaina. Pelkästään maanantaina hakijoita oli yli tuhat. Heistä suurin osa haki tilapäistä suojelua.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa myönnetään tilapäiseen suojeluun perustuvia oleskelulupia.

Mutta mitä tilapäinen suojelu käytännössä tarkoittaa ja mitä palveluja oleskeluluvan saaneille tarjotaan? Tiedot on kerätty eri ministeriöiden ja viranomaisten laatimasta muistiosta, jonka on julkaissut sisäministeriö.

Mihin saakka tilapäinen oleskelulupa on voimassa?

Suojelua saavalle myönnetty tilapäinen oleskelulupa on voimassa 4. maaliskuuta 2023 saakka. Tilapäistä suojelua voivat saada Ukrainan kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä, Ukrainassa kansainvälistä suojelua saaneet henkilöt ja heidän perheenjäsenensä, sekä muut Ukrainassa pysyvästi asuneet, jotka eivät voi palata kotimaahansa.

Lisäksi suojeluun ovat oikeutettuja Suomessa jo oleskelevat Ukrainan kansalaiset ja Ukrainassa laillisesti oleskelleet EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset, jotka eivät voi palata kotimaahansa.

Missä oleskeluluvan saaneet voivat majoittua?

He voivat majoittua vastaanottokeskuksissa tai yksityismajoituksessa. Jälkimmäiseen majoittujalle ei myönnetä erillistä tukea asumiseen, mutta hän on oikeutettu muihin vastaanottokeskuksen palveluihin mahdollisia aterioita lukuun ottamatta. Maahanmuuttovirasto tai vastaanottokeskus ei maksa korvauksia myöskään esimerkiksi kotimajoitusta tarjoaville.

Mitä terveyspalveluja oleskeluluvan saaneille tarjotaan?

Tilapäistä suojelua saavat ovat oikeutettuja sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten neuvontaan, ohjaukseen ja apuun sosiaalisten ongelmien selvittämiseksi. Terveydenhuoltopalvelut ovat samat kuin Suomen kansalaisille tarjottavat.

Mitä taloudellista apua on tarjolla?

Oleskeluluvan saaneelle myönnetään vastaanottoraha. Sen tulee riittää vaatemenoihin, terveydenhuoltokuluihin, paikallisliikenteeseen, puhelimen käytöstä aiheutuviin kuluihin ja muihin välttämättömiin menoihin. Rahan määrä tulee vastaanottolaista, ja se on esimerkiksi yksin yksin asuvalla ja yksinhuoltajalla 290 euroa, mikäli tämä ei asu ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa.

Tilapäiseen suojeluun perustuva oleskelulupa ei oikeuta työmarkkinatukeen. Se ei myöskään suoraan oikeuta esimerkiksi asumistukeen tai lapsilisään.

Voivatko oleskeluluvan saaneet työskennellä?

Tilapäistä suojelua saavat voivat vapaasti tehdä töitä Suomessa. He voivat myös ilmoittautua TE-toimistoon työnhakijoiksi.

Entä voiko koulua käydä?

Alle 18-vuotiaalle tulee järjestää mahdollisuus hakeutua kouluun samoin edellytyksin kuin Suomen kansalaisten. Suomen säännöt kouluaterioiden ja opetusmateriaalien maksuttomuudesta koskevat oleskeluluvan saaneita.

Myös ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen on vapaa hakeutumisoikeus.

Korkeakouluun haetaan samaa reittiä kuin kaikki muut. Ukrainasta pakenemaan joutuneille suunnitellaan parhaillaan myös erillisiä reittejä korkeakouluopintojen jatkamiseksi Suomessa.

Vieraskielisessä tutkintoon johtavassa koulutuksessa on lukuvuosimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville henkilöille, joilla on Suomessa tilapäinen oleskelulupa. Tämä tarkoittaa sitä, että ukrainalaisten tulisi maksaa lukuvuosimaksuja. Korkeakouluilla on mahdollisuus erilaisin stipendiratkaisuin tai muilla tavoin tukea ukrainalaisia opiskelijoita maksuissa.

Tilapäisen suojelun lisäksi Ukrainasta paenneet voivat hakea myös muita oleskelulupia. Näihin lukeutuvat työntekijän oleskelulupa ja kausityöhön perustuva oleskelu.

Ukrainalaiset biometrisen passin haltijat pääsevät Schengen-alueelle viisumivapaasti ja voivat oleskella alueella 90 päivän ajan.

Kaikilla Ukrainasta pakenemaan joutuneilla ei välttämättä ole viisumivapauteen oikeuttavaa asiakirjaa tai viisumia. Tällöin heillä ei ole voimassaolevaa oleskeluoikeutta Suomessa, elleivät he ole hakeneet turvapaikkaa tai tilapäistä suojelua.

Ilman voimassa olevaa oleskeluoikeutta tai oleskelulupaa Suomessa ei saa työskennellä.

Ilman oleskelulupaa tai -oikeutta Suomessa oleskelevalla on oikeus kiireellisiin terveydenhuollon palveluihin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat