Miehen ampuma luoti raapaisi poliisin otsaa – syytetään kahdesta murhan yrityksestä

38-vuotias mies ampui lähietäisyydeltä poliisipartiota kohti Hämeenlinnassa viime syksyllä. Käsittely käräjäoikeudessa alkaa kahden viikon päästä.

25.3. 13:47

Poliisipartiota kohti Hämeenlinnassa ampunut 38-vuotias mies saa syytteen kahdesta murhan yrityksestä. Hänen ampumansa luoti raapaisi toisen poliisin otsaa.

Poliisipartiota kohti ammuttiin myöhään perjantai-iltana 24. syyskuuta Hämeenlinnan Kettumäessä. Partio oli hätäkeskukselta saamallaan virka-aputehtävällä Kettumäen kaupunginosassa sijaitsevan asuintalon piha-alueella, kun kohdehenkilö otti taskustaan aseen ja ampui sillä noin metrin etäisyydeltä yhden laukauksen.

Mies ampui toista poliisia lähietäisyydeltä päähän. Tämän jälkeen poliisit ampuivat yhteensä kuusi laukausta saadakseen miehen pysähtymään. Kaksi niistä osui mieheen.

Tilanteessa haavoittunut poliisi joutui käymään sairaalassa, ja myös epäilty loukkaantui.

Hätäkeskuksen tapahtumailmoituksen mukaan poliisipartion tiedossa ei ollut etukäteen, että tehtävään olisi liittynyt erityisesti huomioon otettavaa väkivallan uhkaa.

Syyttäjä tutki poliisin aseenkäytön ja päätti, ettei siitä aloiteta esitutkintaa. Tutkinnanjohtajana toimineen syyttäjän mukaan mukaan poliisit käyttivät ampuma-asetta hätävarjelutilanteessa.

Murhan yrityksiä koskevien syytteiden käsittely Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa alkaa perjantaina 8. huhtikuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat