Tallinnan paloittelu­murhasta tunnetulle Markus Pöngälle hovi­oikeudesta vankeutta yli 30 talous­rikoksesta – käräjä­oikeus oli aiemmin hylännyt kaikki syytteet

Hovioikeuden mukaan Pönkä tilaili kymmenien muiden ihmisten nimiin luottokortteja ja pikavippejä sekä perusti toistakymmentä yritystä väärennetyin perustein.

Markus Pönkä Helsingin käräjäoikeudessa tammikuussa 2020.

31.3. 14:23

Helsingin hovioikeus tuomitsi torstaina Tallinnan paloittelumurhaajana tunnetun Markus Pöngän, 38, viiden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen yhteensä 36 talousrikoksesta. Lisäksi Pönkä määrättiin menettämään valtiolle rikoshyötynä saamansa noin 770 000 euroa.

Aiemmin Helsingin käräjäoikeus oli hylännyt kaikki syytteet.

Rikokset koskivat muun muassa luottokorttien hankkimista ja pikavippien ottamista eri ihmisten nimiin, millä aiheutettiin yhteensä satojentuhansien eurojen vahingot. Tuomio annettiin kahdesta törkeästä petoksesta, kahdesta törkeästä veropetoksesta, 16 väärennyksestä ja 16 rekisterimerkintärikoksesta.

Käräjäoikeudesta poiketen hovioikeus katsoi, että asioissa ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä Pöngän syyllisyydestä rikollisen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

”Asiassa esitetystä selvityksestä ei ole ilmennyt muutakaan sellaista vaihtoehtoista tapahtumienkulkua, joka horjuttaisi syytteen tueksi esitettyä näyttöä. Näyttöä kokonaisuutena arvioiden hovioikeudelle ei jää varteenotettavaa epäilyä siitä, etteikö Pönkä olisi osallistunut syytteessä kuvattuun menettelyyn”, perusteli hovioikeus tuomiotaan yhden syytekohdan osalta.

Törkeiden petosten osalta oli kyse siitä, että Pönkä oli hovioikeuden mukaan tilannut kymmenien muiden ihmisten nimiin luottokortteja ja pikavippejä ilman aikomusta maksaa niitä takaisin. Yhtiöille aiheutui yhteensä noin 770 000 euron suuruinen vahinko.

Pöngän asunnoista takavarikoiduista tietokoneista löydettiin tutkinnan aikana useita tiedostoja koskien niitä ihmisiä, joiden nimissä oli haettu luottokortteja. Tiedostoista ilmeni myös myönnettyjen luottokorttien numeroita, käyttäjätunnuksia ja salasanoja sekä korteilla tehtyjä hankintoja.

Lisäksi ilmeni, että Pönkä oli pyrkinyt tuhoamaan aineistoa ennen kiinniottoa vuonna 2017.

”Petokset ovat vaatineet poikkeuksellisen suurta suunnitelmallisuutta ja etukäteisvalmisteluja, ja niissä on käytetty hyväksi useiden kymmenien yksityishenkilöiden henkilötietoja tavalla, joka on ollut omiaan aiheuttamaan heille merkittäviä taloudellisia vaikeuksia”, kirjoittaa hovioikeus.

Käräjäoikeus piti aikanaan mahdollisena ja todennäköisenä Pöngän esittämää kertomusta, jonka mukaan joku muu kuin Pönkä oli hankkinut luottokortteja muiden nimiin ja ottanut pikavippejä. Pöngän syyllisyydestä jäi käräjäoikeuden mukaan tuolloin varteenotettava epäily.

Hovioikeus myös katsoi Pöngän tehtailleen Verohallinnolle perusteettomia arvonlisäveroilmoituksia, joilla oli tavoiteltu yhteensä noin 67 000 euron taloudellista hyötyä.

Rekisterimerkintärikokset ja väärennykset koskivat kaupparekisteriin tehtyjä 16 yrityksen perustamisilmoituksia, joiden liitteenä oli ollut väärennetty kuitti yhtiön osakepääoman maksamisesta. Todellisuudessa osakepääomia ei oikeuden mukaan ollut maksettu.

Pönkä tuomittiin aikoinaan Virossa 12 vuoden vankeuteen liikekumppaninsa paloittelumurhasta joulukuussa 2005. Tuolloin 23-vuotias Pönkä surmasi ja paloitteli 21-vuotiaan suomalaismiehen Tallinnassa.

Pönkä on myös pakoillut poliisia useaan otteeseen. Esimerkiksi kesällä 2011 hän pakeni vankikuljetuksesta matkalla oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin Helsingissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat