Poliisi luopuu Finnair plus -korteista – Käyttöä ei voinut kunnolla valvoa ja valvonnan kustannukset ylittivät hyödyt

Varsinaisia väärinkäytöksiä ei juuri ole paljastunut.

Poliisi luopuu muun muassa Finnair plus -etukorteista, koska valvonnan kustannukset ylittävät hyödyt.

6.4. 16:03 | Päivitetty 6.4. 20:51

Poliisi on luopumassa virkamatkustamiseen liittyvistä etukorteista, kuten Finnair plus -kortista.

Valvonnan kustannukset ovat ylittäneet korteista saadut hyödyt, kertoo ylitarkastaja Miia Lehmus-Niemi Poliisihallituksesta.

"Korteista luovutaan tämän vuoden loppuun mennessä. Valvonnan kannalta on ollut ongelmana muun muassa se, että lennoista pystyy hakemaan pisteitä myös jälkikäteen. Sen takia käyttöä ei voida sataprosenttisesti valvoa.”

Pari poliisiyksikköä on jo aiemmin luopunut korttien käytöstä, Lehmus-Niemi kertoo. Esimerkiksi keskusrikospoliisi teki näin, kun sen rikostarkastajan Finnair plus -kortin käytöstä alkoi muutama vuosi sitten esitutkinta.

Rikostarkastajan todettiin käyttäneen lomamatkaansa pisteitä, joita oli kertynyt sekä yksityis- että virkamatkoista. Hyöty oli tutkinnan mukaan 182 euroa.

Syyttäjän mukaan oli todennäköisiä syitä epäillä rikostarkastajaa maksuvälinepetoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Hän kuitenkin päätti jättää syytteen nostamatta, koska oikeudenkäynti olisi ollut kohtuuton ja tarkoitukseton. Rikostarkastaja oli ennen eläkkeelle jäämistään asian takia virasta pidätettynä puolella palkalla yli puoli vuotta.

Lue lisää: Krp:n rikostarkastaja käytti Finnairin pluspisteitä yksityismatkaan – syytteen nostamista pidettiin kohtuuttomana

Poliisihallituksen mukaan etukorttien hyödyt ovat jääneet minimaalisiksi. Korteista luopumista puolsi myös se, että tavoitteena on muutenkin vähentää matkustamista.

Vain hyvin pieni joukko virkamiehiä poliisihallinnossa matkusti niin paljon, että etukorttien pisteistä oli hyötyä. Heille pyritään jatkossa turvaamaan tarpeen mukaan esimerkiksi wifi-yhteydet ja lounge-palvelut muilla tavoin.

Lehmus-Niemen mukaan jo kertyneet pisteet hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan tämän vuoden aikana ennen kuin korteista luovutaan.

Finnair plus -kortin väärinkäyttö nousi julkisuuteen, kun Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa Valtiontalouden tarkastusviraston entisen pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin sakkoihin muun muassa Finnair plus -pisteiden käyttämisestä yksityismatkoihin ja -ostoksiin.

Yli-Viikari tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kavalluksesta. Hänen saamansa hyöty oli noin 4 500 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä siitä on valitettu hovioikeuteen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat