Merkittävä närpiöläinen kurkkuviljelijä vangittiin ihmiskaupparikoksista epäiltynä – Saanut viime vuosina yli 7,5 miljoonaa euroa maataloustukia

Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi miehen perjantaina epäiltynä ihmiskaupan yrityksestä sekä törkeästä kiskonnasta.

Vietnamilaisten puutarhatyöntekijöiden kiskontavyyhti paisuu Närpiössä.

4.4. 15:15 | Päivitetty 4.4. 15:27

Kymmenien vietnamilaisten puutarhatyöntekijöiden kiskontavyyhti paisuu Närpiössä. Poliisi epäilee nyt paikallista kasvihuoneyrittäjää ihmiskaupparikoksista.

Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi miehen perjantaina epäiltynä ihmiskaupan yrityksestä sekä törkeästä kiskonnasta.

Vangitsemispäätöksen mukaan kyseiset rikokset olisivat alkaneet vuonna 2018 ja niiden epäillään jatkuneen viime helmikuuhun saakka. Poliisin perustelut vangitsemisen vaatimiselle ja epäillyn vastaus on salattu päätöksessä kokonaan.

Rikosepäilyjen kohteena olevan 58-vuotiaan viljelijän kurkkuviljelmät kattavat ison osan Suomen vuosittaisesta tuotannosta. Miehen nimissä olevalle yritykselle on myönnetty vuosien 2016–2020 aikana yli 6,5 miljoonaa euroa maataloustukia. Viime vuonna tukia tuli yli miljoona euroa.

HS ei ole tavoittanut miehen edustajaa kommentoimaan rikosepäilyjä.

Rikosylikomisario Hannu Kortelainen kommentoi STT:lle poliisin epäilevän, että mies on ollut mukana vietnamilaisten työntekijöiden järjestämisessä maahan.

Vangitsemisesta uutisoi ensimmäisenä Svenska Yle.

Poliisi on aiemmin kertonut tutkivansa vietnamilaisten työntekijöiden värväykseen liittyviä epäselvyyksiä. Tiedot tulivat julkisuuteen, kun Hufvudstadsbladet uutisoi tutkinnasta tammikuussa.

Närpiössä asuvien vietnamilaisten epäillään poliisin mukaan välittäneen vuosia kasvihuoneille vietnamilaista työvoimaa ja vaatineen työntekijöiltä jopa 10 000–20 000 euron kynnysrahoja.

HS vieraili Närpiössä aiemmin tänä vuonna. Kasvihuoneiden työntekijät kertoivat pienistä tuntipalkoista ja kurjista asunnoista, joita kunta työntekijöille vuokraa. Kielitaitoa on aniharvalla.

Lue lisää: ”Kaikki eivät jaksa tätä elämää” – Närpiössä elää varjoyhteiskunta, josta vaiettiin pitkään julkisuudessa

Mahdollisia kiskontarikosten uhreja on poliisin mukaan kolminumeroinen määrä. Aiemmin rikoksista on epäilty paikallista vietnamilaista pariskuntaa. Pohjanmaan poliisi on lisäksi tutkinut kahta paikallista kasvihuoneyrittäjää taloudellisten väärinkäytösten osalta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat