Lapsiin kohdistuvaa brutaalia väkivaltaa Ukrainan sodassa ei voi selittää järjellä – ”Ollaan tuhoamislogiikan tuolla puolen”

HS kysyi neljältä yhteiskunnalliselta vaikuttajalta, millaisia ajatuksia uutiset Ukrainan lapsisurmista herättävät. Onko sodan pahuudella mitään rajoja?

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen ja varhaiskasvatuksen professori ja psykoterapeutti Mirjam Kalland kertovat, miten he suhtautuvat uutisiin Ukrainan sodan lapsiuhreista.

15.4. 2:00 | Päivitetty 15.4. 6:09

Sota on aina raakaa ja äärimmäistä voimankäyttöä. Usein suurimmaksi kärsijäksi joutuvat ihmiset, joilla ei ole siihen osaa eikä arpaa. Näin on myös Ukrainassa, missä siviiliväestö ottaa vastaan sodan surullisimmat seuraukset.

Viime päivinä mediassa on kerrottu sodan lapsiuhreista. Kuvat katujen varsille jätetyistä, kuoliaaksi ammutuista pienistä ruumiista pysäyttävät ja herättävät kysymään, onko sodan pahuudella mitään rajoja. Voiko hirmutekoja mitenkään selittää?

Ei voi, vastaa uutisia Ukrainan lapsiuhreista järkyttyneenä seurannut Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen.

”Sitä miettii, mikä sellaista pahuutta oikein voi olla ja kuinka pitkälle se pahuus voi vielä mennä”, hän sanoo murheellisena.

Mari Leppänen

Murheen ja surun keskellä Leppänen kertoo ammentavansa voimaa katsomalla sinne, missä on toivoa.

”Samaan aikaan kun eletään keskellä järkyttävää pahuutta, jolle ei ole mitään inhimillistä selitystä, pyrin järjestelmällisesti kiinnittämään katseeni niihin ihmisiin, jotka auttavat niin lapsia kuin muitakin ihmisiä Ukrainassa.”

Uutiset kuolleista lapsista korostavat sodan mielettömyyttä ja julmuutta, kuvailee varhaiskasvatuksen professori ja lastenpsykoterapeutti Mirjam Kalland.

”Kaikki, joilla on lapsia ja jotka ajattelevat lapsen näkökulmasta, toivovat, että voisivat suojella heitä maailman pahuudelta”, hän sanoo.

Kallandin mukaan tiedot lapsiuhreista tulevat iholle, sillä tapahtumat sijoittuvat lähelle.

”Suomalaiset ajattelevat omaa historiaansa. Myös Suomessa on sotalapsihistoriaa. Osittain sen vuoksi lapsia lähetettiin muihin maihin, kun ajateltiin, että suojellaan heitä sodan tuhoilta.”

Toisen maailmansodan aikana Suomesta siirrettiin arviolta 70 000–75 000 alle 15-vuotiasta ilman vanhempiaan ulkomaille, pääasiassa Ruotsiin ja jonkin verran myös Tanskaan. Kalland liikuttuu puhuessaan aiheesta, sillä se on hänellekin tuttu lähi­suvusta.

Suomen oma sotahistoria vaikuttaa siihen, että uutiset Ukrainan sodan lapsiuhreista koskettavat monia, arvioi professori ja psykoterapeutti Mirjam Kalland.

Kalland muistuttaa, että YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapset ansaitsevat erityistä suojaa ja huolenpitoa. Myös Venäjä on ratifioinut sopimuksen.

”Sopimus on ylikansallinen eli se koskee kaikkia, riippumatta lapsen kansallisuudesta ja maasta, jossa hän elää. Tässä rikotaan räikeästi kansainvälisiä sopimuksia.”

Myös ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola kuvaa Venäjän hyökkäyssodan kauheuksia ja tietoja lapsiuhreista traagisiksi ja epäinhimillisiksi. Aaltola nostaa esiin myös denatsifikaation – käsitteen, jolla Venäjä hirmutekojaan Ukrainassa oikeuttaa.

”Meidän olisi hyvä havahtua siihen, mitä denatsifikaatiolla tosiasiassa tarkoitetaan. Moni on ohittanut termin sotapropagandana, mutta se on prosessi, jolla voidaan oikeuttaa epäinhimillistämistä”, Aaltola sanoo.

Mika Aaltola

Sota on läpi ihmiskunnan historian ollut julmaa teurastusta, johon on liittynyt myös lasten tappamista. Aaltolan mukaan Ukrainassa ollaan kuitenkin menossa ”tuhoamis­sodan logiikan tuolle puolen”.

”Venäjä on halunnut kitkeä kansallisuuden pois Ukrainasta. He ovat puhuneet kadonneesta heimosta, joka pitää saattaa takaisin Venäjän yhteyteen”, Aaltola kertoo.

”Sodassa on hyvin vaarallisia piirteitä, jotka menevät eksistentiaaliselle tasolle. Tässä ei ole kysymyksessä rationaalinen operaatio, jolla Venäjä hakisi elintilaa Itä- ja Etelä-Ukrainasta, vaan kyse on paljon syvällisemmästä prosessista.”

Aaltola vertaa Ukrainan sotaa Serbian tekoihin Jugoslavian hajoamissodissa sekä toisen maailmansodan aikaisiin Stalinin toimiin. Tuolloin samanlaisia karmeita tapahtumia nähtiin Ukrainan lisäksi Baltian maissa.

”Denatsifikaatio on hyvin raju kansanmurhainen käsite. Se antaa oikeutuksen muun muassa lasten pakkoadoptioille, väestönsiirroille ja Venäjän internointileireille.”

Ukrainassa käytetään jo hyvin hätkähdyttäviä ja karmivia sodan keinoja, mutta Aaltolan mukaan Venäjän heikko sotamenestys enteilee vieläkin ikävämpiä asioita.

”Venäjällä oikeutetaan ukrainalaisten murhaamista ja raiskaamista. Suomessakin olisi hyvä havahtua ajoissa siihen, mitä Euroopassa tällä hetkellä tapahtuu ja millaisin prosessein.”

Yksi sodan kamalimmista seurauksista on se, että jälleenrakennus kestää vuosia ja sodan haavoista paraneminen vuosikymmeniä.

Oikeushammaslääkäri Helena Ranta pitää Ukrainan sodassa lapsien kannalta erityisen traagisena akuutin sotatilanteen ja lapsikuolemien lisäksi sitä, että monilla koulun­käynti saattaa keskeytyä pitkäksi aikaa.

Helena Ranta

”Vaikka lapset pääsisivät pakenemaan maasta, on koulunkäynnin turvaaminen heidän omalla äidinkielellään hankalaa”, Ranta sanoo.

Ranta tunnetaan työskentelystään uhrien tunnistamisessa konfliktialueilla ja onnettomuus­paikoilla. Hän on ollut näissä tehtävissä muun muassa Jugoslavian hajoamissodissa sekä Irakin sodassa.

Ukrainan sotaa hän pitää suurena tragediana.

”On murheellista katsottavaa, miten tänä päivänä kaikkien YK:n peruskirjojen ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti Venäjä hyökkää Ukrainaan. Ukraina ei ollut tehnyt Venäjälle mitään.”

Sodan raakuuksien ja ahdistavien kuvien keskellä jokaisen olisi piispa Leppäsen mielestä tärkeää pyrkiä toimimaan arjessa omien arvojensa mukaisesti ja jakaa hätää läheisten kanssa.

On kuitenkin tärkeää, että aikuinen käsittelee omat tunteensa muiden aikuisten kanssa eikä kohdista ahdistustaan lapseen, professori Mirjam Kalland sanoo.

Hän korostaa, että lapsia on tärkeää suojella järkyttäviltä sotakuvilta, mutta aina se ei onnistu. Lapsetkaan eivät ole suojassa tiedoilta sodan lapsiuhreista.

”On tärkeää lähestyä lasta kysyen, mitä hän ajattelee ja mitä lapset keskenään juttelevat. Asiaa voi lähestyä sitä kautta, että kysyy lapselta, onko hänellä huolia tai mitkä asiat askarruttavat mieltä”, Kalland sanoo.

On tärkeää, että aikuinen käsittelee tunteensa muiden aikuisten kanssa eikä kohdista ahdistustaan lapseen.

Hänen mukaansa lapselle on tärkeää korostaa, että tämä ei ole vaarassa. Samalla on hyvä pitää kiinni normaalista arjesta: suunnitella mukavia asioita lähitulevaisuuteen tai lähteä lapsen kanssa vaikkapa eväsretkelle metsään.

”Vaikka oma mieli saattaisi ajatella, että nyt ei ole hyvä aika tehdä kivoja asioita, niin nyt niitä on erityisen tärkeää tehdä.”

Toiseksi Kalland kehottaa ylläpitämään lapsen toimijuutta: keskittymään siihen, mitä tällä hetkellä on vielä mahdollista tehdä.

”Enää ei voida auttaa niitä lapsia, jotka ovat jo kuolleet. Mutta heidän perheitään ja sisaruksiaan voi auttaa. Jos mahdollista, voi esimerkiksi lahjoittaa rahaa luotettaville toimijoille.”

Auttamiskeinoja ukrainalaisten puolesta on useita, muistuttaa piispa Leppänen.

”Apua voi antaa avustusjärjestöjen kautta tai auttaa suoraan meidän keskellemme Suomeen tulleita ukrainalaisia”, hän sanoo.

Kalland kehottaa vahvistamaan lasten ja nuorten luottamusta tulevaisuuteen.

”Turvallisuuden tunnetta luo luottamus siihen, että päättäjät yrittävät edistää rauhaa Suomessa ja maailmalla sekä haluavat auttaa Ukrainan sodan uhreja”, hän sanoo.

”Osa lapsista elää perheissä, joilla ei ole voimavaroja tukea lapsia vaikeina aikoina. Sen vuoksi myös varhaiskasvatuksessa ja koulussa on erityisen tärkeää keskustella lasten kanssa turvallisesti ja rauhallisesti.”

Piispa Leppänen korostaa, että kaikkein tärkeintä on turvata oman arjen toimivuus.

”Rauhantyö alkaa arjesta.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat