Laukon kartanon rantavedestä löytyi viikinkiaikainen koruaarre

Koru saattoi pudota muinaisen emännän asusta tämän noustessa veneeseen.

Koru on halkaisijaltaan kuusi senttiä oleva koristeellinen kupurasolki.

24.4. 20:15

Laukon kartanon rantavedestä on löytynyt muinainen koruaarre, joka on peräisin vuoden tuhat paikkeilta. Löytö tehtiin, kun jään alta paljastunutta rantaa tutkittiin metallin­paljastimella.

Kartanon omistaja Liisa Lagerstam kertoo löydön olleen äärimmäinen sattuma hänen miehelleen Jouni Minkkiselle.

”Koru oli kivien alla niin kaukana, että metallinpaljastin ei olisi sitä havainnut, jos hän ei olisi ryhtynyt kaivamaan ylempänä ollutta metallilöytöä. Sen myötä hän löysi vihjeen korusta”, Lagerstam kertoo.

Koru on halkaisijaltaan kuusi senttiä oleva koristeellinen kupurasolki, joka on tyypillinen nimenomaan Hämeen alueelle.

Solki on vuoden tuhat paikkeilta.

Laukon kartano sijaitsee Vesilahdella, noin 40 kilometriä Tampereelta, ja sieltä on aiemminkin löydetty muinaisia esineitä. Kartanon maat on laajasti suojeltu muinais­muisto­alueena.

Alueella aiemmin tehdyt löydöt ovat olleet hautapaikkalöytöjä. Niiden yhteydessä löydetyt korut ovat olleet polttohautauksen yhteydessä annettuja uhrilahjoja, joissa on ollut palamisen merkkejä.

Nyt löytynyt solki ei ollut palanut, vaan Lagerstamin mukaan erinomaisen hyvin säilynyt.

”Solki on muinaisella emännällä humpsahtanut veteen. Sen takaosan rinkula on jäljellä, mutta neula puuttuu, joten sen takia se ehkä on pudonnut”, Lagerstam pohtii.

Soljella on kiinnitetty huiveja ja päällysmekkoja muinaisissa naisten puvuissa.

Löytö vahvistaa Lagerstamin mukaan sen, että Laukon keskiaikaisen kivilinnan paikalla on ollut iso talo jo viikinkiajalla eli noin 790–1060-luvuilla.

Vanhin Laukon kartanon alueella tehty hautapaikkalöytö on 300-luvulta. Vanhin löytö tehtiin muutama vuosi sitten Ylen Menneisyyden metsästäjät -sarjassa.

Koska alueet on suojeltu muinaismuistoalueina, niillä ei saa tehdä enempää etsintöjä.

”Sen tähden etsintöjä tehtiin satama-alueella. Koru löytyi muinaislaiturin lähistöltä”, Lagerstam sanoo.

Korulöydön teki Laukon kartanon isäntä Jouni Minkkinen, joka tutki rantaa metallinpaljastimella.

Laukossa toiveena on nyt, että vesialueella käynnistyisi lähitulevaisuudessa monitieteinen hanke, jossa alue pääsisi tarkemman tutkimuksen kohteeksi.

Perjantaina löytynyt solki päätyy Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin. Lagerstam toivoo, että solki saadaan silti lainaan ja esille Laukon kartanon päärakennukseen.

Laukon arkeologisten löytöjen historia on pitkä. Ensimmäiset viikinkiaikaiset haudat Laukon kartanon alueella löydettiin jo vuonna 1859.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat