Tehyn valtuusto koolla – tuleeko lisätietoa hoitajien joukko­irtisanoutumisesta?

Sovittelulautakunta jatkaa sovintoesityksen valmistelua kunta-alan työriitaan.

Hoitajat osoittivat mieltään Meilahden kampuksen alueella Helsingissä 1. huhtikuuta 2022.

25.4. 7:56

Hoitoalan ammattiliittojen odotetaan tekevän tänään päätöksiä uusista työtaistelutoimista. Ainakin Tehyn valtuusto on tänään koolla.

Tehy ja Super peruivat viime viikolla laajan lakkonsa, jonka oli määrä alkaa viime keskiviikkona. Samalla liitot kertoivat, että ne valmistelevat joukkoirtisanoutumista.

Liitot eivät ole itse pukahtaneet kokousaikatauluistaan tai kertoneet siitä, milloin mahdollinen joukkoirtisanoutuminen tulisi voimaan ja miten laaja joukko hoitajia siinä olisi mukana.

Tehyn ja Superin mielestä valmistelussa ollut potilasturvallisuuslaki olisi vienyt hoitajien lakko-oikeuden, minkä vuoksi tarvitaan järeämpiä työtaistelutoimia.

Jos järjestöt toteuttavat joukkoirtisanoutumisen, hallitus joutunee pohtimaan töihin pakottavaa lainsäädäntöä. Se voisi muistuttaa lainsäädäntöä, josta säädettiin vuonna 2007, jolloin Tehy uhkasi viimeksi joukkoirtisanoutumisella.

Ihan hetkessä hoitajien irtisanoutumiset eivät tulisi voimaan. Esimerkiksi Tehy-lehti kertoo, että kun työntekijä sanoo työsuhteen irti, irtisanomisaika on alle viiden vuoden työsuhteesta kaksi viikkoa ja yli viiden vuoden työsuhteesta kuukausi.

Kunta-alan työriidan sovintoesityksen valmistelu jatkuu tänään. Asiasta kertoi riitaa ratkovan sovittelulautakunnan puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen eilen iltapäivällä Twitterissä.

Jonkin verran on ilmeisesti päästy eteenpäin, sillä Pylkkäsen mukaan lautakunta kiittää neuvotteluryhmiä etenemisestä tekstikysymyksissä.

Kunta-alan lakkoaalto uhkaa laajeta vapun jälkeen kymmeneen kaupunkiin, ellei sopua synny sitä ennen. Ammattiliitot JHL, Jyty sekä neuvottelujärjestö Juko ovat jättäneet varoituksen viikon mittaisesta lakosta, joka alkaisi 3. toukokuuta. Jos lakko toteutuisi, olisi siinä mukana 81 000 kunta-alan palkansaajaa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat