Historian­tutkija osasi odottaa, että Venäjä nostaa Nato-keskustelun myötä esiin Neuvostoliitolta vuokratun Saimaan kanavan

Saimaan kanavaa rakennettiin 1800-luvulla yhdentoista vuoden ajan ja sen budjetti oli suurempi kuin silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan vuosibudjetti.

Tanskalainen Pax Saimaan kanavalla Mälkiän sulussa Lappeenrannassa vuonna 2000.

30.4. 20:07

Saimaan kanava on ollut viime aikoina tapetilla, koska kuten koko Eurooppa myös historiallinen kanava elää nyt erikoista aikaa.

Osittain Venäjän puolella kulkevan kanavan liikennekausi käynnistyi virallisesti maaliskuun lopussa, mutta toistaiseksi kanavaan ei ole mennyt yksikään alus. Kanavan riskit koetaan liian suuriksi Ukrainaan hyökänneen Venäjän arvaamattomuuden vuoksi.

Keskiviikkona venäläisessä Kremliä lähellä olevassa Izvestija-lehdessä väläyteltiin jo mahdollisuutta, että Saimaan kanava saatettaisiin sulkea, mikäli Suomi liittyy Natoon.

Historiantutkija, Suomen ja Venäjän historian dosentti Jyrki Paaskoski ei ole yllättynyt. Hän osasi odottaa, että Suomen Nato-keskustelun myötä Venäjä nostaa esiin myös Saimaan kanavan.

Paaskoski on kirjoittanut vuonna 2002 ilmestyneen Saimaan kanavan historian: Viipurista maailmalle - Saimaan kanavan historia.

”Kun miettii Venäjän hybridivaikuttamisen muotoja, siellä on kyberhyökkäykset, ilmatilaloukkaukset, erilaiset sopimukset ja totta kai myös Saimaan kanavan kohtalo tässä kokonaisuudessa”, hän sanoo.

Paaskoski kertoo, että toimittaja Izvestija-lehdestä otti tiistaina yhteyttä myös häneen.

”Sieltä on nyt tulossa lisää jotain hybridivaikuttamista kanavan tiimoilta”, hän sanoo.

Mikä on Saimaan kanava, joka on nyt nostettu tikun nokkaan?

Se on vesitie Itä-Suomesta merelle. Saimaan kanava on ainoa vesiväylä, jota pitkin isot rahtialuksetkin pääsevät Saimaalta Suomenlahdelle ja sieltä maailman merille.

Kanavalla on pituutta 43 kilometriä. Siitä reilu 23 kilometriä kulkee Suomen puolella Lappeenrannassa ja Venäjän puolella vajaa 20 kilometriä. Kanavan kahdeksasta sulusta kolme on Suomen puolella, loput rajan takana.

Suomi on vuokrannut kanava-alueen Neuvostoliitolta ja sittemmin Venäjältä pitkällä vuokrasopimuksella. Tämä on maailmanlaajuisestikin erikoista. Samantyyppisiä vuokra-alueita ovat olleet Macao, Hong Kong ja Panaman kanava, mutta niiden sopimukset eivät ole enää voimassa.

Puskuhinaaja Jermac Mustolan sulussa Saimaan kanavassa vuonna 2007.

Yli 160-vuotias Saimaan kanava tehtiin taloudellisista syistä. 1500-luvulta lähtien Saimaalta haikailtiin suoraa vesitieyhteyttä Viipuriin ja merelle, koska se olisi helpottanut tervan vientiä maailmalle.

Kanavaa yritettiin rakentaakin. Lappeenrannasta löytyy yhä niin sanottu Pontuksen kaivanto, jonka Ruotsin kuningas Kaarle IX teetti vuonna 1607. Kaivaukset eivät edenneet merelle saakka, mikä oli ehkä hyvä asia. Jälkikäteen on epäilty, että uoma olisi saattanut tyhjentää koko Saimaan.

1800-luvun alussa Venäjään kuuluneessa autonomisessa Suomen suuriruhtinas­kunnassa kanava-ajatus nousi taas esiin – nyt sahatavaran viennin helpottamiseksi. Esimerkiksi J.V. Snellman julkaisi Saima-lehdessään kirjoituksia, kuinka kanava parantaisi Itä-Suomen taloudellisia olosuhteita.

Kanavaa alettiin rakentaa vuonna 1844 Venäjän keisari Nikolai I:n aikakaudella.

”Kanavassa yhdistyivät Venäjän keisarikunnan ja Suomen suurruhtinaskunnan edut. Venäjä pyrki kääntämään Suomen taloutta ja toimintaa Ruotsin suunnasta Venäjän suuntaan. Itä-Suomessa kanava taas avasi mahdollisuudet laajamittaiseen vesiteiden käyttöön alkaen Iisalmesta ja Joensuusta Viipurinlahdelle saakka”, Paaskoski sanoo

Saimaan kanava oli aikanaan valtava taloudellinen investointi, jonka budjetti oli suurempi kuin koko Suomen suuriruhtinaskunnan silloinen vuosibudjetti.

”Se oli Suomessa ensimmäinen moderni valtiontaloudellinen rakennushanke, jolle tehtiin hankebudjetointi. Se saatiin hyvissä ajoin valmiiksi ja budjetti alitettiin. Se oli esimerkki rautateiden rakentamiselle, mikä alkoi heti perään”, Paaskoski kertoo.

Suomalaiset saivat kanavan ja sulkujen rakentamiseen oppia Ruotsista. Yhdentoista vuoden urakan jälkeen kanava vihittiin käyttöön vuonna 1856.

Kanava oli 58 kilometriä pitkä ja siinä oli 28 sulkua. Kanavassa alkoi heti kulkea paljon rahtiliikennettä ja matkustajalaivoja.

Kanava edisti Itä-Suomen teollistumista ja taloutta. Kanavasta tuli nopeasti myös matkailunähtävyys. Matkailua silmällä pitäen kanavan ympäristöt laitettiin kauniiksi. Turisteja tuli etenkin Pietarista.

Kanava kävi pian kuitenkin ahtaaksi ja kului kovassa käytössä. Remontteja jouduttiin tekemään.

1920-luvulla kanavassa aloitettiin mittava uudistus, puhutaan kanavan toisesta rakentamisesta. Kanavarakenteita alettiin uusia, sulkuja laajentaa ja kanavaa leventää ja oikaista.

Alus Mälkiän sulussa vuonna 1933. Mälkiän sulussa pudotus on kanavan suurin.

Rakennustöistä ehdittiin tehdä noin 40 prosenttia, kun toinen maailmansota keskeytti työt. Osa Saimaan kanavasta jäi sodan jalkoihin. Neuvostoarmeija räjäytti osan suluista.

Pariisin rauhansopimuksessa 1947 vahvistettiin raja, jonka myötä lähes puolet kanavasta jäi Neuvostoliitolle puolelle.

Saimaan kanava vuonna 1944. Tässä kuvassa Juustilan sulku Rättijärven ja Venteläjärven välillä. Tykkituli ja pommitukset olivat koetelleet kanavan ympärillä olevaa maastoa sekä uuden sulkukammion rakennustelineitä. Kuvat julkaistiin Helsingin Sanomissa vuonna 1960.

Paaskosken mukaan heti sodan jälkeen kanavasta yritettiin neuvotella Neuvostoliiton kanssa. Asia alkoi kuitenkin edetä vasta presidentti Urho Kekkosen aikaan.

Paaskosken mukaan Kekkosella oli kanavan suhteen enemmän poliittinen kuin taloudellinen motiivi. Hän ajatteli, että kanavan avulla Suomi saisi isompiakin alueita takaisin tai vuokralle.

Lopulta toteutui minimitavoite: vuonna 1963 Suomi vuokrasi kapean kanava-alueen Neuvostoliitolta 50 vuodeksi.

”Kansainvälisen politiikan näkökulmasta oli ainutlaatuista, että Neuvostoliitto kylmän sodan aikana halusi vuokrata aluetta, jota se oli sodassa itselleen haalinut. Ja Kekkonen kyllä otti siitä kaiken poliittisen hyödyn irti”, Paaskoski sanoo.

Presidentti Urho Kekkonen Saimaan kanavan avajaisissa vuonna 1968, jolloin Suomi oli vuokrannut Neuvostoliitolta rajan taakse jääneen kanavan.

Neuvostoliiton puolelle jäänyt kanavaosa oli sodan jälkeisessä tilassa tuhoutuneena. Suomi kunnosti kanavan ja jatkoi 1930-luvulla kesken jääneitä uudistuksia: suurensi sulut, laajensi ja oikaisi kanavaa.

Nykyinen 43 kilometriä pitkä kanava otettiin käyttöön vuonna 1968.

1960-luvulla tehdyt taloudelliset laskelmat kannattavuudesta toteutuivat vasta 1980-luvulla. Kanavan ulkopoliittinen arvo oli kuitenkin niin suuri, että kanava haluttiin pitää, sitä kehittää ja houkutella sinne tavaraliikennettä.

Kanava tarjosi Itä-Suomen teollisuudelle kolmannen kuljetusmuodon kumipyörien ja rautatien lisäksi.

”Kanavaa haukutaan paljon joutavana investointina. Mutta kun otetaan huomioon poliittiset motiivit ja se, että haluttiin ja oli pakkokin tehdä yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa, oli hyvä, että oli konkreettisia pitkäaikaisia hankkeita. Kostamukset, Svetogorskit ja Saimaan kanavat olivat myös paikallisille firmoille voitontekovälineitä ja ihmisille hyviä työpaikkoja”, Paaskoski sanoo.

”Saimaan kanavan suuri kuva on kuitenkin ollut vaikea ymmärtää koko Suomessa. Sama tilanne oli 1800-luvulla. Senaatin aateliset Länsi-Suomesta eivät ymmärtäneet kanavaa eivätkä olisi halunneet panostaa siihen.”

Lietjärven eli nykyisen Ilistojen kanava vuonna 1976.

Hinaaja Jääkotka avustaa liikennekauden viimeistä alusta (Ladoga -6) Saimaan kanavaa ylös vuonna 1986.

Saimaan kanavan kaupallinen merkitys kasvoi 1980-luvulla, jolloin kanavaa myöten alkoi kulkea venäläistä puuta Suomeen ja suomalaisia puunjalostustuotteita maailmalle.

”1990-luvulla ongelmana oli se, että Venäjä kehitteli kaikenlaisia ylimääräisiä maksuja, mikä ärsytti sekä suomalaisia viranomaisia ja teollisuutta sekä ulkomaisia varustamoja”, Paaskoski kertoo.

Carelia-Linesin kanavaristeilyllä Saimaan kanavassa heinäkuussa 2001.

2000-luvun alussa kanavan vuokrasopimus umpeutui. Suomi ja Venäjä neuvottelivat uudesta vuokrasopimuksesta vuosia. Uusi 50 vuoden sopimus allekirjoitettiin lopulta vuonna 2010. Kanavan perusvuokra on nyt 1,2 miljoonaa euroa vuodessa.

Nyt Suomi on päättänyt 95 miljoonan euron kanavaremontista, jossa sulkuja pidennetään ja vedenpintaa nostetaan. Hankkeen kilpailutus on kuitenkin toistaiseksi jäissä.

Kanavalla ei ole nyt toimintaa, mutta katseet ovat kääntyneet sinne.

Paaskoski uskoo, että Itä- ja Kaakkois-Suomen teollisuus selviäisivät ilman kanavaakin. Hän kuitenkin kokee, että kanavan toiminnalla on myös historiallinen arvo.

”Se, että Pariisin rauhansopimukseen saatiin tällainen merkittävä poikkeus. Kanava on kuitenkin siellä ja odottaa parempaa aikaa.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat