Lempäälän Ahtialanjärvi on nykyään yksi sisämaan parhaista lintupaikoista. Sen kunnostaneet Tatu Itkonen ja Rainer Mäkelä kiipesivät toukokuisena aamuna rannan lintutorniin.

Lihasvoimin luotu lintuparatiisi

Rainer Mäkelä ja Tatu Itkonen lapioivat, niittivät ja kantoivat kiviä tuhansien tuntien edestä. Lintujärvi palkitsi työn heräämällä eloon.


7.5. 2:00 | Päivitetty 7.5. 6:58

Lempäälä.

Alussa oli tukehtuva järvi, kaksi lapiota ja kaksi miestä. Myöhemmin kuvaan rullasi myös yksi Toyota Yaris, jonka etupenkille oli muljautettu kunnioitettavan kokoinen kivenmurikka.

Työ alkoi vuosituhanteen vaihteessa. Pirkanmaalaiset lintuharrastajat Rainer Mäkelä ja Tatu Itkonen halusivat toimia, sillä Lempäälän Ahtialanjärvi –  maankuulu lintuvesi – oli kasvamassa tukkoon.

Elämä oli jo hiljennyt. Kahlaajalinnut eivät löytäneet levähtämispaikkoja, naurulokkien yhdyskunta hajosi, sorsat ja sotkat vähenivät.

Samat ongelmat on nähty Suomen lintuvesillä kaikkialla. Pelloilta valuvat ravinteet rehevöittävät järviä ja lahtia, ja kahlaaja­linnuille tärkeät lieterannat kasvavat umpeen. Tulee ruovikkoa, pusikkoa ja lopulta metsikköä.

Ahtialanjärven vesilintuja rasittivat lisäksi vesivoimasta ja tulvasääntelystä johtuva veden korkeuden muuttelu ja maapedot, kuten vieraslajit supikoira ja minkki.

Pusikoitumiseen auttoivat lapio ja viikate. Mäkelä ja Itkonen alkoivat kaivaa rannoille vetisinä pysyviä allikoita. Lisäksi he rupesivat niittämään joka syksy vieraslaji isosorsimon sankat kasvustot, jotta tilaa jäisi alkuperäis­kasveille kuten saroille ja kortteille.

Molempia töitä Mäkelä ja Itkonen ovat jatkaneet 20 vuoden ja tuhansien tuntien ajan, lähes kokonaan ilman palkkaa. Viime syksynä pelkästään niittoon meni Mäkelän kirjanpidon mukaan 295 tuntia.

Ja se kivenmurikka Toyota Yariksen etupenkillä? Se pyöräytettiin autosta veneeseen ja veneestä järven pohjaan vuonna 2009 Ahtialanjärven ensimmäisen tekokarin pohjaksi. Tekokareilla linnut voivat pesiä turvassa maapedoilta ja veden nousulta.

Nykyään kareja on järvessä 45, ja Ahtialanjärvi on yksi Suomen arvokkaimmista lintukohteista.

Kanadanhanhi hautoi muniaan Ahtialanjärven tekokarilla. Vieressä näkyy Rainer Mäkelän ja Tatu Itkosen asentama pesälaatikko, jonka sisällä hautoi sinisorsaemo.

Vene on juuttunut pohjastaan kiinni Ahtialanjärven mutaan, ja Mäkelä tempoo airoista kaikin voimin. Lintujärven töihin menee Mäkelältä kaikki vapaa-aika, eikä se haittaa häntä lainkaan.

”Tää on palkitsevaa!” hän huudahtaa ja hymyilee kuin Naantalin aurinko.

Vuosien saatossa toimiin on saatu välillä EU-rahaa ja osa kaivuista on voitu tehdä kaivurilla. Tekokarejakin on päästy tekemään pudottamalla rekalla kivikuormia jäälle. Silti valtaosa työstä on tehty omin voimin, ruumiillisesti. ”Paljon on lapioitu, totta se on.”

Mäkelän palkka tulee huoltomiehen töistä, mutta henkinen päätyö on tämä järvi, jossa naurulokit nyt kirkuvat. Järven rannalta löytyi kymmenisen vuotta sitten myös vaimo. Hän oli tullut lietteen reunalle kunnostustöitä ihmettelemään. Nyt vaimo viimeistelee väitöskirjaa lintujen rengastamisen psykologisista vaikutuksista.

Mäkelä vaikuttaa mutaan juuttuneenakin onnelliselta. ”Minä tykkään siitä, että on paljon lintuja, paljon elämää.”

Rainer Mäkelä liikkuu Ahtialanjärvellä soutamalla, vaikka välillä juututaankin pohjaan.

On varhainen ja kylmä toukokuun aamu. Viereisellä tekokarilla hautoo kanadanhanhi, jonka naapurina on Mäkelän ja Itkosen asentama vanerilaatikko. Sen sisälle sijoitettujen pehkujen välistä pilkottaa sinisorsaemo.

Keväällä laatikkoon laitettavat kuivat heinät kuulemma antavat yksiölle sen viimeisen wow-efektin, joka sinetöi sorsanaaraan ostopäätöksen.

Naaras- ja koiraspunasotka uivat peräkkäin Ahtialanjärvellä. Aamujen viileys on vielä hillinnyt suurimpia ryhmäsoitimia.

Pesälaatikoita on järvellä jo 150. Niissä pesivät sinisorsien lisäksi tukkasotkat ja punasotkat. Molemmat ovat Suomessa nopeasti taantuvia lajeja, ja punasotka uhkaa tätä vauhtia hävitä Suomesta kokonaan.

Mäkelän ja Itkosen ansioista Ahtialanjärvestä on tullut punasotkalle tärkein pesimäpaikka koko Suomessa. Pareja oli viime vuonna jo kaksikymmentä, kun lähtötilanteessa niitä oli neljä. Tuossahan niitä nytkin kiertelee kolme paria yhden tekokarin liepeillä. Ryhmäsoidin on aluillaan. Punapäiset koiraat uivat kummallisesti kaula vedenpintaa viistäen naaraiden perässä.

Kaukoputken läpi näkyi punasotkia, tukkasotkia ja kanadanhanhi.

Sotkien lisäksi Ahtialanjärven ylpeyksiin lukeutuvat kohta kutupulputuksiaan aloittelevat viitasammakot, yli 3 000 naurulokin kolonna ja uudelle 55-metriä pitkälle tekokarille asettuneet 150 kalatiiraparia. ”Tiirat varsinkin ovat loistavia ilmapuolustajia”, Mäkelä sanoo. Tänä vuonna ne eivät vielä ole saapuneet.

Lokkien ja tiirojen tarjoama ilmaherruus on olennainen osa lintujärven elämää. Ne häätävät joukkovoimalla petolintuja ja pikkupetoja ja luovat suojavyöhykkeen, jolla muutkin linnut uskaltavat pesiä.

Naurulokki lensi sinisorsan yli Ahtialanjärvellä Lokkisaaren edustalla.

Mikään puolustus ei kuitenkaan ole aukoton. Rantakuusen varispari on alkanut oppimaan, että laatikoista löytyy munia. Nyt kylmänä ja nälkäisenä keväänä tragedia seuraa toistaan, kun varikset tarkkailevat, milloin mikäkin emo on saanut munansa munittua.

Mäkelän se on saanut miettimään, missä määrin luonnon kulkuun saa puuttua. Jos kerran on jo kaivanut allikoita, niittänyt ruovikot ja rakentanut pesälaatikoita, eikö silloin saisi myös häätää pois variksen, joka on ryöväämässä huippuharvinaisen punasotkan pesää?

”Kaikkihan tämä on keinotekoista, mutta ei tämä luonto täällä enää itsestään korjaannu.”

Ahtialanjärven sydän on Lokkisaari, jota Rainer Mäkelä ja Tatu Itkonen ovat pitäneet kahlaajille ja vesilinnuille ihanteellisena kaivuilla, niitoilla ja pesäpaikkojen rakentamisella.

Vene irtoaa pohjasta airolla työntämällä ja pääsemme rantautumaan Lokkisaaren rantaan. Se on matala lietesaari ja järven sydän. ”Voi voi!” Mäkelä huudahtaa. Tuuli on taittanut heidän asettamansa pressut, joilla kuoletetaan saarta valtaavan vieraslaji isosorsimon kasvustoja.

Kengät painuvat mutaan, ja Mäkelä alkaa kertoa järven historiaa. Lähtötilanne 1700-luvulla oli se, että järven pinta oli nelisen metriä korkeammalla. Joka kevät lumien sulaessa koko tienoo tulvi useiden neliökilometrien alalta. Nuo valtavat lietteiköt, hetteiköt ja tulvaniityt olivat se alkuperäinen elinympäristö, jonka eliöt nykyään löytyvät enää parhailta lintujärviltä.

Rainer Mäkelä asetti Lokkisaaressa paikalleen peitettä, jolla kuoletetaan vieraslaji isosorsimon kasvustoja.

Nyt näemme edessämme hehtaarin kokoisen lietesaaren, joka pysyy tällaisena kovalla työllä. Tulvia ei täällä Vanajaveden-Kokemäenjoen reitin äärellä enää juuri ole. Jokien perkaus alkoi jo 1700-luvulla ja sen jälkeen niiden valjastaminen jatkui vesivoimapadoin, kun Suomi teollistui. Nyt vedenpinnan tason päättää Pirkanmaan ely-keskus. Keväisin vettä kerätään voimala­patojen taakse ja vesi on matalimmillaan. Kesän mittaan veden pinnan annetaan nousta mökkiläisille sopivaksi.

Se on vesirajassa pesiville linnuille hankala yhtälö. Luonnollinen vedenpinnan vaihtelu olisi päinvastainen.

Meriharakka kahlasi Ahtialanjärven rantavedessä.

”Ihmiset ymmärtävät, että metsäluontoa on menetetty ja että soita on ojitettu. Mutta tämä tulvaniittyjen menettäminen tapahtui niin kauan sitten, että sitä ei muisteta”, Mäkelä sanoo.

Alkuperäiseen tilaan ei täällä ole paluuta. Se tarkoittaisi monen mökin ja asuintalon joutumista veden varaan. Mäkelä onkin kiitollinen, että valtaosa järven maanomistajista on suhtautunut heidän töihinsä myönteisesti. Muuten olisi kaikki jäänyt tekemättä.

Tatu Itkonen ja Rainer Mäkelä katsoivat viileän aamun lintukattausta Ahtialanjärven lintutornista. Torni on lähellä Lempäälän keskustaa, joten paikalle on helppo tulla.

Rannalla lintutornin luona odottaa Tatu Itkonen. Itkoselle tämä järvi on ollut tärkein retkikohde nuoruudesta lähtien. Mikä häntä on motivoinut käyttämään tähän niin paljon aikaa?

”Ahdistus linnuston tilan heikkenemisestä”, hän vastaa. ”Koen sen hyvin ahdistavana.”

Lue lisää: Taivaalta saapuu pelottava viesti: Suomen eteläisimmässä kärjessä on yleisöltä suljettu paikka, jossa Suomen luonnon hälytystila näkyy ehkä selvemmin kuin missään

Toiminta auttaa. Valtaosalla Suomen vesilinnuista kannat ovat laskussa, vaikka joitakin myönteisiäkin esimerkkejä on, kuten kuikka, sinisorsa ja kansallislintu laulujoutsen.

Itkonen uskoo, että Ahtialanjärven onnistumisen salaisuus on ollut henkilö­kohtainen perehtyminen. Mäkelä ja Itkonen ovat joka kesä laskeneet pesintöjä ja päätelleet, mikä toimii ja mikä ei. ”Lintuvedet ovat yksilöitä”, Itkonen sanoo.

Kalalokit päivystivät tekokarin päällä.

Nyt luontoarvojen kasvusta on olemassa näytöt, ja siitä palkkioksi Ahtialanjärven hoitoon on tulossa rahaa valtion Helmi-ohjelmasta, jolla ennallistetaan soita ja lintuvesiä. Ohjelma on yksi nykyisen hallituksen tärkeimmistä luontotoimista.

Mäkelä pelkää, että monilla kohteilla Helmi-rahaa voi myös mennä hukkaan, jos ei tarkasti mietitä, mitä tehdään. Heidän mukaansa jopa soiden ennallistaminen on helppoa lintuvesien kunnostamiseen verrattuna.

”Joistakin paikoista ei kunnostamallakaan saa enää juuri mitään”, Itkonen toteaa. Ennallistamistoimet ovat hänen mielestään liian usein kertaluontoisia, kalliita rykäisyjä.

Lokkisaaresta otetussa ilmakuvassa näkyy vieraslaji isosorsimon tukahduttamiseksi käytettäviä peitteitä ja oikeassa laidassa myös maja, jossa rengastetaan muuttoaikoina kahlaajalintuja. Kahlaajalajeja on havaittu Ahtialanjärvellä yli 30.

Jatkuvuus olisi parempi. Sitä molemmat toivovat myös Ahtialanjärvelle. Kumpikaan ei kuitenkaan usko, että seuraavaa ilmaistyön tekijöiden sukupolvea on mahdollista löytää. Toivoa luo, että Helmi-ohjelman rahoin ollaan nyt mahdollistamassa parin henkilön palkkaaminen kausitöihin järven vuosittaisiin kunnostustoimiin.

”Mutta minä pelkään, että tappelu siitäkin vielä tulee”, Mäkelä sanoo ja naurahtaa. ”Jos vaikka hallitus vaihtuu.”

Lokkisaaren ylle on ilmestynyt kalasääski ja tiltaltti laulaa omaa nimeään jossakin rantametsikössä. Toimittajan pitää lähteä junalle, mutta järvellä työt jatkuvat. ”Käydään Tatu laittamassa nuo pressut”, Mäkelä huikkaa.

Lintutornit täyttyvät lauantaina harrastajista

  • Lintuvedet ovat tänään lauantaina huomion keskipisteenä, kun Suomen lintutorneissa järjestetään kevään suuri lintuharrastustapahtuma Tornien taisto.

  • Kisassa yritetään havaita mahdollisimman monta lintulajia aamuviiden ja kello yhden välillä.

  • Lintuharrastuksesta ja linnuista voi käydä kyselemässä missä tahansa lintutornissa, mutta erityisiä yleisöopastuksia järjestetään kello 10 torneissa, jotka löytyvät osoitteesta birdlife.fi/tt/yhdistystornit.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat