Luhtitalon paloa sammutetaan yhä Tampereen Vuoreksessa, talosta evakuoiduille järjestetty tilapäis­majoitus

Paloa sammutetaan pelastuslaitoksen arvioiden mukaan iltaan saakka.

Luhtitalon kattorakenteet vahingoittuivat tulipalossa.

2.5. 15:36 | Päivitetty 2.5. 20:41

Tampereen Vuoreksessa sijaitsevassa kaksikerroksisessa luhtitalossa syttyi tulipalo maanantaina iltapäivällä. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta kello 14.17. Palon sammutustyöt jatkuvat pelastuslaitoksen arvion mukaan iltaan asti.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle Hupakankorvenkadulla sijaitsevan luhtitalon kattorakenteet paloivat voimakkaasti. Talon asukkaat ja kotieläimet saatiin evakuoitua ja heille järjestettiin tilapäismajoitus. Henkilövahingoilta vältyttiin, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Palo ei päässyt leviämään muihin taloihin tai vuonna 2018 rakennetun luhtitalon alakerrokseen. Rakennuksen yläpohja tuhoutui palossa. Puisen talon vieressä sijaitsi useita muita taloja.

Paikalla oli enimmillään 21 pelastuslaitoksen yksikköä ja muutama ambulanssi. Pelastuslaitos kehotti sammutustöiden kiivaimmassa vaiheessa välttämään alueella kulkemista. Linja-autot kulkivat palon takia poikkeusreitillä ja palopaikan viereinen katu oli suljettu liikenteeltä.

Palon syttymissyy on epäselvä.

Mäyränmäessä sijaitsevalla palopaikalla käynyt Aamulehden valokuvaaja Ossi Ahola kertoi puoli neljän aikaan, että palopaikalla tuulee kovaa. Talosta ei näkynyt liekkejä, mutta katto oli painunut.

Lukijan videossa näkyy, miten liekit lyövät luhtitalon katolla kello kolmen jälkeen:

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat