Turussa lapsille tarjotaan kouluruokaa lakon aikana – Helsingissä ruokailua ei ole pystytty järjestämään

Turussa tai Helsingissä kaupunkien perusopetusjohdon tietoon ei ole tullut tapauksia, joissa lapsia olisi saapunut kouluun tiistaina lakosta tietämättömänä.

Kunta-alan tiistaina alkanut lakko sulki kouluja kymmenessä kaupungissa. Tiistaiaamuna Vantaalla Sotungin koululla päivysti lakkovahteja.

4.5. 19:01

Yli 20 000 opettajan lakko sulki tiistaina kouluja kymmenessä suuressa kaupungissa ympäri maata. Kunta-alan lakko kestää ensi viikon maanantaihin saakka, ellei sopua työriidassa saada aikaan ennen sitä.

Turun perusopetuksen palvelualuejohtajan Tommi Tuomisen käsityksen mukaan kaupungin ja tiedotusvälineiden tiedotus lakosta on tavoittanut kodit hyvin. Hänen tietoonsa ei ollut tiistaina tullut tapauksia, joissa koululaisia olisi ollut ensimmäisen lakkopäivän aamuna koputtelemassa koulun ovia.

Turussa kaupungin peruskoulujen oppilaiden huoltajille on viestitty lakosta Wilman välityksellä, Tuominen kertoo.

Vantaalla kymmenissä kouluissa järjestetään opetusta meneillään olevasta kunta-alan lakosta huolimatta. Turussa koulujen ovet pysyvät kiinni.

”Sivistyslautakunta päätti viime maanantaina, että peruskoulut suljetaan työtaistelun ajaksi. Yleislinjaus oli tämä, koska todettiin, että toimintoja ei ole mahdollista pyörittää vajaalla henkilökunnalla”, Tuominen sanoo.

Lue lisää: Opettajat menivät lakkoon, mutta Vantaalla suurin osa kouluista onkin auki

Eri kaupungeissa lakko vaikuttaa koululaisten arkeen eri tavoin. Turussa peruskoululaisille on järjestetty mahdollisuus kouluruokailuun lähikoulussa lakosta huolimatta.

Palvelualuejohtaja Tuomisen mukaan tämä johtuu siitä, että Turussa koulujen ruokapalvelut järjestävä kaupungin omistama ruoka- ja monipalveluyhtiö Arkea ei ole lakossa.

”Noin neljännes oppilaista oli ennakkoon ilmoittautunut olevansa kiinnostunut ruokailusta”, Tuominen sanoo. Tiistaina hänen tiedossaan ei ollut, kuinka paljon ruokailijoita kouluissa kävi ensimmäisenä lakkopäivänä.

Helsingissä ruokailua ei ole pystytty järjestämään kaupungin kouluissa, kertoo Helsingin perusopetusjohtaja Outi Salo. Tämä johtuu parista eri syystä.

Helsingissä osa palveluntuottajista on lakossa. Salon mukaan ruokailua ei olisi pystytty järjestämään turvallisesti, sillä kouluruokailuun tarvitaan henkilöstöä valvontaan, eikä henkilöstön saatavuudesta ollut etukäteen tietoa lakon vuoksi.

Salo kertoo, että Helsingin koulujen huoltajille julkaistiin tiedote lakosta Wilma-palvelussa maanantaina. Lisäksi asiasta on tiedotettu kaupungin verkkosivuilla.

Salon tietoon ei ole tullut, että lapsia olisi saapunut kouluun tiistaina lakosta tietämättömänä.

”Olettaisin, että myös opettajat ovat koulussa maanantaina kertoneet lapsille asiasta.”

Helsingin kaupunki sai auki odotettua enemmän päiväkoteja jo ensimmäisenä lakkopäivänä, sillä päiväkotien henkilöstöä tuli tiistaina töihin yllättävän paljon.

Tiistaina kaupunki kertoi, että 101 kunnallista päiväkotia oli auki ensimmäisenä lakkopäivänä. Samat yksiköt pyritään pitämään auki koko lakon ajan.

Salon mukaan kaupungin koulut pysyvät kuitenkin suljettuina koko lakon ajan. Hän kertoo, että oppilaille annetut ohjeet mahdollisesta itsenäisestä koulutyöstä lakon aikana ovat koulu- ja luokkakohtaisia, eikä kaupungilla ole asiasta yhtenäistä ohjeistusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat