Miksi korona-aika on jäänyt meille päälle? ”On tärkeää, että jossain vaiheessa uskaltaa päästää irti”

Arki muuttui ja lapset oppivat, että isoäiti voi olla uhka. Kun pelko kätellä ja halata hellittää, voimme jättää hyvästit tälle oudolle poikkeusajalle.

Koronaepidemian aikana olemme vältelleet kättelyä ja halaamista sekä matkustamista. Paljon aikaa on vietetty kotona.

15.5. 2:00 | Päivitetty 15.5. 6:24

Koronaepidemia mullisti arjen ja läheisyyden. Kolme asiantuntijaa kertoo HS:lle arvionsa epidemian mukanaan tuomien muutosten pysyvyydestä.

Milloin uskallamme halata tai matkustaa? Jääkö kotona virusta varoneiden ikäihmisten kunto pysyvästi huonommaksi? Milloin luotamme taas tulevaan?

Milloin kättelemme ja halaamme huoletta?

Pelko halata ja kätellä on yksi merkki siitä, ettei pandemia ole vielä ohi, uskoo antropologian dosentti Miia Halme-Tuomisaari.

Hän työskentelee ihmisoikeus­tutkimuksen lehtorina Lundin yliopistossa ja kirjoitti keväällä 2020 kirjan siitä, miten koronaepidemia mullisti maailmamme.

”Monella suomalaisella ei ole aiempaa omakohtaista kokemusta tällaisesta epävarmuudesta”, hän sanoo.

”Verrattuna sotaan tämä kokemus on hyvin erilainen. Kokemus siitä, että vihollinen on itse kukin ja jokainen voi olla uhka muille, on iso juttu. Lapset ovat oppineet, että isoäiti voi olla uhka ja toisinpäin.”

Halme-Tuomisaaren mielestä onkin ymmärrettävää, että kosketus voi yhä aiheuttaa epäröintiä. Toiveena kuitenkin on, että iloisia kohtaamisia värittäneet pelon vivahteet hälvenevät hiljalleen.

Jäämmekö kotisohvalle?

Koronarajoitukset vähensivät ulkona syömistä, ja kotisohvalla tutuksi tulivat niin erilaiset sarjat kuin elokuvat.

Markkinoinnin ja kuluttajakäyttäytymisen professori Tommi Laukkanen Itä-Suomen yliopistosta ei kuitenkaan usko, että vaikutus jää pitkällä aikajänteellä suureksi.

”Olemme kuluttajina hyviä unohtamaan ja palaamaan aiempaan rutiiniin”, Laukkanen sanoo.

Tästä on jo nyt merkkejä: maskisuosituksen höllentyminen näkyi katukuvassa lähes välittömästi, ihmiset palaavat ravintoloihin ja yökerhoihin. Vappuakin uskallettiin juhlia ”kuin viime vuosikymmenellä”.

Jotkut asiat ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen.

Epidemia synnytti etätyön, ja se vaikuttaa epäsuorasti kuluttamiseemme. Ihmisistä on tullut valmiimpia tekemään asioita kotona: kokkaaminen kotona lisääntyi, ja elokuvia striimataan omasta televisiosta.

Huomaamattamme otimme teknologisen hypyn ja opimme perehtymään uusiin vaihtoehtoihin, kuten tilaamaan ruokaa verkkokaupasta.

Laukkanen uskoo, että opitut tavat säilyvät. Ruokarobotit siis levitkööt ja Wolt-tilaukset jatkukoot!

Milloin uskallamme matkustaa?

Koronaepidemia vähensi matkustamista, ja innokkaimmat toivoivat jo ilmastonmuutoksen hidastumista. Vaikutus jäi lyhyeksi, sillä jo nyt ihmiset purkavat patoutunutta matkailun tarvettaan.

Laukkanenkaan ei usko radikaaliin matkailun vähentymiseen pandemian seurauksena.

Halme-Tuomisaari huomauttaa, että pandemian myötä on vahvistunut ajattelu siitä, että on olemassa tuttu ja turvallinen sekä vaarallinen ja tuntematon.

”Matkustamiseen linkittyy esimerkiksi sellaista jaottelua, että Eurooppa on turvallisempi kuin Etelä-Afrikka.”

Mielikuvat eivät ole järkeenkäypiä eivätkä toteen pohjaavia. Ongelmallista on, että matkailun väheneminen voi heikentää ymmärrystä muista ja vahvistaa stereotypioita. Halme-Tuomisaari toivookin, että avoimuus ja kiinnostus maailmaa kohtaan säilyisi, vaikkei reissuun vielä rohkenisikaan.

Mitä epidemia voi Laukkasen mukaan muuttaa, on valmius ottaa vastaan lähivuosina kehittyvää virtuaalitodellisuus­tekniikkaa.

”Ajatellaan, että haluaisit tutustua Grand Canyoniin ja kokea maisemat, mutta muuten et ole kiinnostunut matkustamaan Yhdysvaltoihin – virtuaalitodellisuus mahdollistaa täsmäkokemukset”, hän sanoo.

”Matkailun määrään se ei varsinaisesti vaikuta. Ihmiset matkustavat myös auringon ja lämmön perässä. Sitä ja kreikkalaista illallista merenrannalla on vaikea korvata tekniikalla.”

Milloin nautimme festareista?

Halme-Tuomisaaren mukaan voi viedä aikaa, että ihmiset haluavat rynnistää huoletta festivaaliyleisöön. Osa voi pitää massakokoontumisia yhä riskikäyttäytymisenä. Kesän lipunmyynti onkin lähtenyt osin tahmeasti liikkeelle.

”Se on kuitenkin selvää, että me tarvitsemme kulttuuria antamaan meille sielun- ja hengenravintoa. Tarvitsemme asioita, jotka tuovat hetken irtautumisen arkisista huolista.”

Hän uskookin, että festarikulttuuri notkahduksensa jälkeen palaa voimiinsa. Epidemia-aika voi myös alleviivata sitä, kuinka hienoa onkaan tauon jälkeen kokoontua yhteen muiden kanssa, Halme-Tuomisaari pohtii.

Näyttää siltä, että pahin skenaario iäkkäiden kunnon romahtamisesta ei ole toteutunut.

Rapautuiko ikäihmisten kunto?

KoronakeväänÄ 2020 ikäihmisiä kehotettiin pysymään kotona. Moni pysyttelikin, ja osa pysyttelee yhä.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että pahin skenaario iäkkäiden kunnon romahtamisesta ei ole toteutunut, kertoo gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantanen Jyväskylän yliopistosta.

Rantanen ryhmineen tutki vuosina 2017–2018 iäkkäiden elinpiiriä, aktiivisuutta, käyntipaikkoja, yksinäisyyttä ja elämänlaatua. Iäkkäät olivat 75–85-vuotiaita ja asuivat kotona. Noin tuhat tutkimukseen osallistunutta eli normaalia elämää ja harrasti kaikenlaista teatterista kuorolaulutunteihin ja kokouksissa käymiseen.

Poikkeusolojen jälkeen keväällä osallistujien aktiivisuus väheni. Noin 800 tutkimukseen tuolloin osallistunutta kertoi harrastuksekseen lähinnä ulkoliikunnan.

”Elinpiiri pieneni kauheasti, mutta kävely ja reipas liikunta lisääntyivät.”

Taina Rantanen

SyksyllÄ 2021 Rantanen käynnisti toisen seurantavaiheen. Tulosten analysoiminen on vielä kesken; noin 120 vastausta on analysoitu.

”Näyttää siltä, että vain pienellä joukolla tekeminen on jäänyt, rutiinit unohtuneet ja kyky tehdä asioita rapistunut. Heistä osa oli jo epidemian alussa pystymisen rajalla. Valistunut arvaukseni on, että ryhmästä noin 2–5 prosentilla iäkkäistä yleistilanne on heikentynyt huomattavasti jyrkemmin korona­toimenpiteiden vuoksi.”

Epidemian aikana yksinäisyyden kokemukset lisääntyivät etenkin huonokuntoisilla, joiden yhteydenpito ystäviin vaikeutui. Hyvä fyysinen kunto ja psyykkinen toimintakyky auttoivat ylläpitämään hyvää elämänlaatua.

”On tärkeää, että jossain vaiheessa uskaltaa päästää irti.”

Milloin luotamme taas tulevaan?

Arkeemme on juurtunut tietynlainen uusi epävarmuuden kokemus, sanoo Miia Halme-Tuomisaari. Olemme tottuneet siihen, että suunnitelmat voivat peruuntua viime hetkellä rajoitusten tai korona-altistumisen vuoksi.

”Väitän, että suhtaudumme nyt eri tavalla koululakkoon tai Ukrainan sotaan kuin olisimme ennen epidemiaa suhtautuneet. Ihmisiltä löytyy enemmän joustavuutta.”

Se, milloin luotamme taas tulevaan, on vaikea kysymys. Kun varmuus ja luotto lääketieteen kykyyn parantaa horjuvat, siitä toipuminen kestää. Osa ihmisistä on ahdistunut, eristyksessä ja yksin. Osa voi jäädä kierteen vangiksi.

”On tärkeää, että jossain vaiheessa uskaltaa päästää irti.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat