Poliisi epäilee neljää miestä murhasta – 44-vuotias lahtelais­mies kuoli moottori­pyörä­kerhon tiloissa joulukuussa

”Tapahtumien taustalla on ollut velka ja välienselvittely”, sanoo tutkinnanjohtaja.

3.5. 14:35

Lahdessa joulukuussa tehdyn epäillyn murhan esitutkinta on valmistunut, kertoi Keskusrikospoliisi (krp) tiedotteessa tiistaina. Välienselvittely ja epäilty henkirikos tapahtuivat moottoripyöräkerhon tiloissa.

Krp:n mukaan 44-vuotiaan lahtelaismiehen murhasta epäillään neljää miestä. Epäillyistä kolme on poliisin mukaan vangittuna.

”Tapahtumien taustalla on ollut velka ja välienselvittely. Ainakin osalla epäillyistä on kytkös järjestäytyneeseen rikollisryhmään”, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo tiedotteessa.

Poliisi on aiemmin kertonut, että kyseessä oli kahden ryhmän välinen väkivaltainen välienselvittely.

Epäillyn murhan lisäksi poliisi kertoo tutkineensa ampuma-ase- ja huumausainerikoksia. Myös uhria on epäilty törkeästä vammantuottamuksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta, mutta näiden esitutkinta tullaan poliisin mukaan päättämään, koska epäilty on kuollut.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat