Vantaa avasi 30 koulua, mutta muissa lakko­kaupungeissa ovet pysyvät kiinni

Päiväkodeissa tilanne on erilainen kuin kouluissa, jotka ovat kiinni lähes kaikkialla.

Kunta-alan lakko sulki Tampereella koulut ja suuren osan päiväkodeista. Kymmenet perheet jonottivat Tampereen Tesomalla päiväkotipaikkaa ensimmäisenä lakkoaamuna tiistaina.

4.5. 16:46

Vantaalla kymmenissä kouluissa järjestetään opetusta meneillään olevasta kunta-alan lakosta huolimatta. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa lakkokaupungeissa koulujen ovet sen sijaan ovat pysyneet kiinni.

”Muut kaupungit ovat järjestäen tehneet päätöksen, että koulut pidetään kiinni”, sanoo Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) järjestöjohtaja Pasi Pesonen.

Vantaa taas on päättänyt järjestää opetusta mahdollisuuksien mukaan. Opetus­henkilöstöä oli kaupungissa tiistaina töissä arviolta 200. Opetuksen järjestämisessä on Pesosen tietojen mukaan käytetty varsin luovia ratkaisuja.

”Jossakin koulussa on esimerkiksi paikalla yhdeksännet luokat. Opetus järjestetään auditoriossa, ja heille opetetaan ruotsia ja yhteiskuntaoppia. Siitä voi päätellä, ketkä opettajat eivät ole lakossa”, Pesonen sanoo.

"Yksittäisiä ryhmiä on siis kutsuttu takaisin kouluun. Lakon kannalta sillä ei ole merkitystä.”

Lue lisää: Opettajat menivät lakkoon, mutta Vantaalla suurin osa kouluista onkin auki

Tampereella sivistys- ja kulttuuri­lautakunta teki päätöksen, että lukuvuosi keskeytetään lakon ajaksi.

”Opetusta ei olisi voitu järjestää turvallisesti millään rajauksella, koska henkilöstöä on töissä niin vähän”, kertoo Tampereen perusopetusjohtaja Kristiina Järvelä.

”Lakon ulkopuolelle jäivät vain leirikoulut ja luokkaretket. Minun tietoni mukaan on kaksi tällaista ryhmää, jotka ovat leirikoulussa.”

Opetushenkilöstöä on Järvelän mukaan paikalla ”noin 1–5 per talo”. Isommissa yksiköissä paikalla saattaa olla tusinankin verran työntekijöitä, mutta he ovat jakautuneet useampaan toimipisteeseen.

Töissä olevat tekevät lakon aikana opetus- tai ohjaustyöhön liittyviä suunnittelu- ja valmistelutehtäviä.

Koulutyö on keskeytetty kokonaan myös Jyväskylän perus­opetuksessa. Perusopetuksessa on 13 000 lasta, ja yli tuhannesta opettajasta paikalla on muutama kymmenen.

”Emme mitenkään olisi pystyneet järjestämään opetusta. Meillä on kouluja, joissa ei ole ketään paikalla”, sanoo perusopetuksen palvelujohtaja Sami Lahti.

Henkilöstömäärän ennustaminen on Lahden mukaan vaikeaa, koska työntekijä voi käyttää lakko-oikeuttaa yhtenä päivänä ja toisena taas ei.

Koska työntekijöiltä ei voi kysyä, kuuluvatko he lakon piiriin ja aikovatko he käyttää lakko-oikeuttaan, myös Rovaniemen kaupunki päätyi pitämään kaikki koulut kiinni, kertoo opetuspäällikkö Jussi Kainulainen.

”Tulee kuitenkin niin isoja valvonta- ja vakuutusasioihin liittyviä kysymyksiä”, hän sanoo.

Arvion tekemisessä auttoi aiemmin keväällä ollut parin päivän lakko.

Kuopiossa taas rajattiin sairaalakoulu kaikkine yksiköineen Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon ja ammattiliitto Jytyn yhteisissä neuvotteluissa lakon ulkopuolelle, kertoo Kuopion opetusjohtaja Silja Silvennoinen.

”Siellä on vaikeasti kehitysvammaisten ja muiden sairaalaopetuksessa olevien oppilaiden opetusta.”

Kaikki muut koulut ovat kiinni.

”Näimme jo aikaisemmassa lakkoaallossa, että meillä on tosi korkea järjestäytymisaste. Emme pystyneet lakon ulkopuolella olevan henkilöstön määrällä mitään opetusta ylläpitämään”, Silvennoinen sanoo.

”Yritimme kartoittaa, olisimmeko saaneet tietää riittävästi sellaisia erityisluokan opettajia, jotka olisivat pystyneet meidän vammais­opetus­ryhmiä muissakin kouluissa pyörittämään, mutta emme voineet olla varmoja siitä, ketkä tulevat töihin.”

Töissä olevat tekevät lakon aikana opetus- tai ohjaustyöhön liittyviä suunnittelu- ja valmistelutehtäviä.

Myös Oulussa ja Turussa perusopetuksen opetus on keskeytynyt. Oulussa opetusta toteutetaan vain sairaalakoulun ja leirikoulujen osalta. Perusopetus- ja nuorisojohtajan Marjut Nurmivuoren mukaan töissä on arviolta viisi prosenttia opetushenkilöstöstä.

Turussa useissa kouluissa ympäri kaupunkia on kuitenkin ruokailumahdollisuus, kertoo kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen.

OAJ:n järjestöjohtajan Pasi Pesosen mukaan opettajien yleinen järjestäytymisaste on 90 prosenttia. Järjestäytymisaste vaihtelee jonkin verran koulutustasojen välillä.

”Perusopetuksessa järjestäytymisaste on kaikista vahvin. On paikkakuntia, joissa järjestäytymisaste on 100 prosenttia.”

Päiväkodeissa tilanne on Pesosen mukaan eri, koska niissä on töissä useiden eri ammattiliittojen jäseniä ja vain osa henkilöstöstä on lakon piirissä.

Varhaiskasvatuksen opettajat ovat OAJ:n jäseniä, ja sosionomi­taustaiset kuuluvat useimmiten sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestöön Talentiaan. Lastenhoitajissa taas on eri ammattiliittojen eli JHL:n, Jytyn, Superin ja Tehyn jäseniä.

”Lakossa ovat JHL:n, Jytyn ja Talentian jäsenet”, Pesonen sanoo.

Tämä näkyy myös myös lakkokaupungeissa. Helsingissä päiväkotien henkilökuntaa esimerkiksi saapui tiistaina töihin odotettua enemmän. Reilusta 300 kunnallisesta päiväkodista on pystytty pitämään auki yli sata.

Lue lisää: Helsinki: Päiväkotien henkilöstöä tullut töihin yllättävän paljon – Kaupunki pitää yli sata päiväkotiaan avoinna lakosta huolimatta

Kuopiossa taas on pystytty pitämään auki 12 päiväkotia. Yhteensä kaupungissa on 42 päiväkotia, joissa on yhteensä noin 60 yksikköä. Jyväskylässä on auki kuusi päiväkotia noin kuudestakymmenestä.

”Otimme lapsia vain ennakkoilmoittautumisten perusteella. Aika paljon ilmoittautuneista on jäänyt pois, joten olemme pystyneet ottamaan heidän tilalleen lapsia perheiden akuuttien tilanteiden perusteella”, kertoo varhaiskasvatuksen palvelujohtaja Tarja Ahlqvist Jyväskylästä.

Tampereella on kiinni 80 prosenttia päiväkodeista. Auki on vain yhdeksän 74:stä.

”Arvio palvelukyvystä tehtiin kevään kahden aiemman kahden päivän lakon perusteella. Varhaiskasvatuksessa on normaalisti töissä noin 1 800 ihmistä. Heistä lakkoon osallistuu noin 1 200 eli 70 prosenttia työntekijöistä”, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Elli Rasimus.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat