Satelliittikuvat paljastavat, miten Suomen jokien maitokahvin värinen sakka työntyy Itämereen: ”Lähes täysin peräisin pelloilta”

Menneen talven suuret lumimäärät kiihdyttivät kevään valumia.

Kokemäenjoen (vas.) edustalla valumat olivat huomattavasti suurempia kuin Ruotsin rannikolla Götajoen edustalla huhtikuun loppupuolella.

10.5. 8:45 | Päivitetty 10.5. 9:49

Satelliittikuvista näkyy, kuinka Porin edustalta laskeva Kokemäenjoki kuljetti runsain määrin maitokahvin väristä sakkaa Itämereen huhtikuussa.

Länsinaapurista hieman vastaavanlainen joki löytyy Göteborgista. Alueen satelliittikuvista piirtyy aivan erilainen kuva: mereen ei päädy sakkaa Götajoesta juuri lainkaan.

Mutta miksi Suomen ja Ruotsin välillä näyttää olevan niin selkeitä eroja ja mitä mereen oikein kulkeutuu veden mukana?

Yksi selitys löytyy maaperästä: Suomen puolella on enemmän eroosiota kuin Ruotsissa.

”Erityisesti Lounais- ja Etelä-Suomen jokien edustoilla oleva sameus on lähes täysin peräisin peltojen pintaeroosiosta. Eli peltojen pintamaata huuhtoutuu jokiin, mikä samentaa jokia ja vastaanottavaa merialuetta”, sanoo maatalouden ja vesistöjen vaikutuksiin perehtynyt Syken johtava tutkija Petri Ekholm.

Keski-Ruotsissa virtaavan Ångermanjoen suulla oli huhtikuun loppupuolella täysin kirkasta. Satelliittinäkymiä voi itse tarkastella Syken Tarkka-palvelun nettisivuilta.

Suomessa on myös paljon savimaita, mikä värjää rannikkojen vesistöjä rusehtaviksi. Tämän lisäksi maankäyttö on erilaista.

”Jos katsotaan vaikka Pohjanlahtea, niin Suomen puolella on jonkin verran peltoa, mutta Ruotsin puolella lähinnä vain metsää”, Ekholm sanoo ja lisää, että Ruotsissa maanviljely keskittyy maan eteläosiin, missä tilanne on hieman toisenlainen.

Metsäisiltä alueilta mereen valuu huomattavasti ruskeanpunaisempaa maa-ainesta. Sen on humusta, orgaanista ainesta, jota tulee erityisesti soilta. Itämereen kohdistuva humuskuormitus on osittain ihmisen aiheuttamaa, koska soiden ojitus on lisännyt humuksen huuhtoutumista, sanoo Ekholm.

Porvoonjoki ja Mustijoki värjäsivät Etelä-Suomen rannikkoa ruskeaksi huhtikuussa.

Joista laskeutuva makea vesi jää aluksi suolaisen meren pintakerrokseen.

”Tämän takia se näkyy satelliittikuvissakin.”

Samea vesi voi hetkellisesti häiritä kaloja, jotka saalistavat näkönsä perusteella. Lisäksi se voi häiritä valosta riippuvaisia vesikasveja, jotka elävät merenpohjalla.

”Jos vesi on kovin sameaa, valo ei yllä niin syvälle pohjalle.”

Ekholmin suurin huoli kuitenkin liittyy siihen, mitä kaikkea maa-aineksen mukana valuu meriin.

”Pahin haitta on se, että saven mukana tulee fosforia.”

Fosforia sisältäviä lannoitteita on aikoinaan laitettu joihinkin peltoihin liikaa, sanoo Ekholm. Meressä rehevöittävä ravinne lisää leväntuotantoa.

Ruotsista päätyy määrällisesti vain hieman vähemmän fosforia Itämereen kuin Suomesta, kertoo Syken vanhempi tutkija Antti Räike.

Suomen Itämeren valuma-alue on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin Ruotsin. Tämä tarkoittaa sitä, että Ruotsissa tilanne on fosforin suhteen paljon parempi. Mereen fosforia huuhtoutuu Ruotsissa yhdeltä neliökilometriltä noin 6,9 kiloa. Suomessa vastaava luku on 11,5 eli lähes puolet suurempi.

Fosforin lisäksi tutkijoita huolestuttavat mereen päätyvä typpi ja torjunta-aineet.

Harjavallan läpi virtaava Kokemäenjoki kuvattuna vuoden 2021 toukokuussa.

Tähän aikaan vuodesta valumat voivat satelliittikuvissa näyttää intensiivisiltä, kun savi- ja humusmaat sulavat, sanoo Syken johtava tutkija Jenni Attila. Menneen talven suuret lumimäärät ovat sulaessaan lisänneet valumia.

Valumat eivät kaikesta huolimatta ole joka vuosi pahimmillaan juuri keväisin. Pian talvet voivat olla aiempaa kuormittavampia Itämerelle.

”Ilmastonmuutos on omiaan pahentamaan tilannetta. Jos lunta tulee vähän ja talvi on pelkkää syksyn jatketta, kuormitus voi olla hyvinkin voimakasta”, sanoo Ekholm.

Talvella valumia pystyy pienentämään esimerkiksi talviaikaisella kasvipeitteisyydellä. Tällöin pelto ei jää paljaaksi, eikä hedelmällinen maa-aines valu sateiden mukana vesistöihin. Yksi keino on myös peltojen kipsaus. Parhaimmillaan kipsaus hyödyttää myös viljelijää, sillä se voi parantaa maan rakennetta.

Lue lisää: Satelliitti tarkensi Helsinkiin kirkkaan päivän kriittisellä hetkellä: Tuore ilmakuva näyttää kaupungin rannat aivan uudessa valossa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat