Menneet kauhut palautuivat Taisto Oikkosen, 82, mieleen – Saksalaiset aloittivat syksyllä 1944 pirullisen operaation, josta puhutaan Suomessa yllättävän vähän

Kuten Ukrainassa, Lapissa tuhottiin laajoja alueita. Kaikki rakennettiin uusiksi nopealla aikataululla.

Rovaniemeläinen Taisto Oikkonen palasi sodan tuhoamaan kotikaupunkiinsa lapsena vuonna 1945. Oikkonen, 82, kuvattiin kotonaan Ounasjoen rannassa.

21.5. 2:00 | Päivitetty 21.5. 11:35

Taisto Oikkoselle, 82, sota Ukrainassa tuo mieleen lapsuuden Rovaniemellä.

Pommitukset, nopea evakkoon lähtö ja paluu hävitettyyn kotikaupunkiin – yhtymäkohtia on paljon. Rovaniemellä kaikki piti rakentaa alusta uudelleen, ja sama on edessä Ukrainassa.

Oikkonen syntyi talvisodan alla 1. marraskuuta 1939. Isä kaatui jatkosodassa Sallan rintamalla, jäljelle jäi äiti viiden lapsen kanssa.

Kun Lapin sota puhkesi syksyllä 1944, koko siviiliväestö Lapista evakuoitiin Ruotsiin ja Pohjanmaalle.

”Samalla tavoin kuin Ukrainassa nyt, evakkoon otettiin mukaan vain käsimatkatavarat. Kun palasimme Ruotsista, asumuksia ei ollut jäljellä. Koko Rovaniemi oli tuhottu. Jälleenrakennus aloitettiin aivan alusta, samaan tapaan kuin Ukrainassa tulee käymään”, sanoo Oikkonen.

Vaikka Lapin sodan ajanjakso oli Suomessa toisen maailmansodan vaiheista yksi raskaimmista, se on jossain määrin jäänyt kansakunnan muistin katveeseen. Oulun yliopiston apulaisprofessori, arkkitehti Anu Soikkeli sanoo marginaaliin unohtumisella olleen monia syitä.

”Lappi oli muun Suomen näkökulmasta kaukainen. Muualla jälleenrakennus oli hyvässä vaiheessa, kun Lapissa iski totaalinen tuho”, sanoo Soikkeli. ”Historia myös kirjoitetaan isojen äänellä, ja Suomessa karjalaisten evakkojen kysymys oli niin valtaisa, että Lapin tilanne jäi sivuun”, hän lisää.

Miksi tuho juuri Lapissa oli niin täydellinen?

Operaatio Birke – se oli Saksan perääntymissuunnitelma, jonka mukaan poistuessa käytettiin poltetun maan taktiikkaa. Taktiikka tarkoitti pitkälti sitä, että kaikki tuhottiin: omat asemat, siviilikohteet, tiet ja sillat. Taakse jääneet alueet miinoitettiin.

Suomi oli tehnyt Neuvostoliiton kanssa tuona syksynä välirauhansopimuksen, joka velvoitti poistamaan Saksan sotajoukot maasta.

Neuvostoliiton antamat ehdot olivat niin tiukat, että niitä oli mahdoton toteuttaa ilman sotatoimia. Kun sota alkoi suomalaisten maihinnousulla Tornioon, Saksa alkoi vetää Lapissa olleita joukkojaan Norjaan – jättäen savuavat rauniot jälkeensä.

Rovaniemen saksalaiset polttivat lokakuussa, eikä siitä jäänyt jäljelle kuin tuhkaläjä.

Keskikadun ja Valtakadun kulma Rovaniemellä raunioiksi poltettuna lokakuussa 1944.

Se, että kaupunki koki niin hornamaisen palon, oli ilmeisesti osittain vahinko. Ratapihalle jääneet ammusvaunut räjähtivät, ja tuli levisi puutaloissa nopeasti. Saksalaisiakin haavoittui rytinässä.

Kaikkiaan Lapin asutuskeskukset tuhoutuivat lähes kokonaan. Esimerkiksi Savukoskesta meni 95, Enontekiöstä yli 90 ja Sodankylästä noin 70 prosenttia. Lapin ulkopuolelta Kuusamostakin tuhoutui 65 prosenttia.

Hävitys paljastui yhdellä silmäyksellä, kun siviilit palasivat evakosta.

Rovaniemi oli iso kaupunki ennen sotaa. Nyt näky oli lohduton. Käytännössä kaikki oli poltettu tai räjäytetty.

”Kun tulimme Ruotsista, mietimme, että mihin asettua. Entisiä koteja ei ollut”, sanoo Oikkonen.

Suomessa jälleenrakennus toteutettiin sotien jälkeen äärimmäisen organisoidusti.

Jo sodan aikana toimintansa oli aloittanut standardisoimislaitos, joka yhtenäisti ja valvoi rakentamista. Valtio ja suurimmat kaupungit julkaisivat tyyppitalojen piirustuksia asutuskeskusten tarpeisiin.

Puolitoistakerroksisesta, puurakenteisesta rintamamiestalosta tuli standarditalo, jolla koko Suomi jälleenrakennettiin. Siinä yhden hormiryhmän ympärille sijoitettiin asuintilat eli eteinen, keittiö ja huoneet. Yläkerrassa oli käyttöullakko, joka vähitellen muutettiin asuintiloiksi perhekoon kasvaessa tai jossa asuivat alivuokralaiset.

Jälleenrakennuksessa käytettiin tyyppitalojen piirustuksia. Tämä arkkitehti Erkki Koiso-Kanttilan piirtämä rintamamiestalon malli oli yksi Lapin rakennuspiirin talotyyppi.

Lupa myönnettiin piirustusten mukaan, ja piirustuksia oli noudatettava. Valvonta toimi, ja se oli sidoksissa tukirahaan, joten syntyi laatua.

”Koska sotakorvaukset piti maksaa, rakentamisen kärjessä olivat voimalaitokset ja tehtaat. Rakennusaineita säännösteltiin, joten esimerkiksi betoni ja tiilet varattiin pääosin näihin kohteisiin. Tärkeää oli myös maaseudun asuttaminen, koska elintarvikkeiden omavaraisuus piti saada kuntoon”, kuvaa Soikkeli.

Rakentajilla oli pulaa kaikesta. Tuhottujen rakennusten raunioilta kerättiin nauloja, joita kierrätettiin uuteen käyttöön.

Pitkäaikaiseen parakkiasumiseen Suomessa ei tarvinnut koskaan mennä.

”Osin Euroopassa elettiin tilapäisissä rakennuksissa vielä 1960-luvullakin”, muistuttaa Soikkeli.

Oikkosen perhe pääsi muuttamaan rintamamiestaloon Rovaniemen Korkalovaarassa vuonna 1946. Alueen kaikki talot tehtiin samoilla tyyppitalojen piirustuksilla.

”Äiti oli onnellinen ja koko perhe. Taloa maksettiin kuukausittain noin 15 vuoden maksuajalla. Sama talo on yhä perheen hallinnassa lähes alkuperäisessä kunnossaan”, kertoo Oikkonen.

Taisto Oikkonen (oik.) neljävuotiaana äidin ja sisarusten kanssa 20.7.1944 ennen evakkoon lähtöä Rovaniemellä.

Uusi talo oli toimiva, ja isolla tontilla oli tilaa peruna- ja kasvimaalle.

Koska entistä Rovaniemeä ei enää ollut ja asunnoista oli pulaa, taloihin oli sääntöjen mukaan pakko ottaa alivuokralaisia. Oikkosten yläkerrassa asui sotaleski lastensa kanssa sekä yhdessä huoneessa sotainvalidi.

”Kolme ruokakuntaa oli talossa”, sanoo Oikkonen.

Yläkerrasta löytyivät isot komerot, joissa oli kesällä hyvä nukkua. ”Niin kuin ennen aitoissa ilma oli raikas ja aamulla kuuli linnunlaulun”, muistelee Oikkonen.

Oikkosten rintamamiestalo Rovaniemellä Korkalovaaran invalidikylässä on yhä perheen omistuksessa ja alkuperäisessä muodossaan.

Kansan tahtotila oli jälleenrakennuksen aikaan väkevä. Sotimisen ja evakkoajan jälkeen kotiseudulle palaaminen oli musertava kokemus, mutta se oli samalla kaikille yhteinen.

Voimakas tahtotila tarkoitti myös sitä, että tuhoa ja hävitystä ei muisteltu. Soikkeli on tutkijana käynyt viime aikoina läpi 1960–80-luvuilla kerättyä muistitietoaineistoa Lapin jälleenrakentamisesta.

”On yllättävää, kuinka vähän muisteluissa kuvataan Lapin totaalista tuhoa. Ihmiset palasivat hiiltyneille raunioille, mutta usko tulevaan oli vahva. Koti, uskonto, isänmaa -arvoasetelma oli voimakas”, Soikkeli kuvaa.

Muistoihin vaikutti myös se, millaista suurta kertomusta yhteiskunnassa haluttiin jakaa.

”Meillä on tietoisesti haluttu kertoa tarinaa kansasta, joka nousee raunioista ja tuhkasta. Tuhon ja katkeruuden muistelu ei ollut ihan suotavaa – ainakaan muistitietoaineistosta tämä ei ilmene”, sanoo Soikkeli.

Taustalla vaikuttivat myös henkilökohtaiset suhteet saksalaisiin sodan aikana.

Saksalaiset järjestivät joulupöydän sotaorvoille Rovaniemellä 1942. Taisto Oikkonen on sylissä istuva pieni poika.

Sen sijaan muisteluissa kuvataan yhteistä tekemistä ja naapureiden auttamista. Toistuvasti kuvataan sitä, kuinka Lapin valoisissa öissä rakennettiin ympäri vuorokauden.

”Kesäyön rakentamisen äänet eivät vaimenneet edes yöaikaan. Oli kiire saada valmista ennen syksyn tuloa. Siihen asti saatettiin asua kellarissa tai pihasaunassa”, Soikkeli kuvaa.

Entiseen yhteiskuntaan ei palattu. Rakennuskanta, johon Pohjois-Suomessa kuului isoja maatiloja sekä vaatimattomia, pieniä hirsirakennuksia, oli kadonnut. Uudet rintamamiestalot olivat kaikille samanveroisia.

Asuminen tasapäistyi, ja samalla sen laatu parani. Eri toiminnoille saatiin omat paikkansa, kuten makuuhuoneet, oleskelutilat ja keittiö. Myös hygieniakasvatus löysi tiensä Pohjan perukoille uuden asumisen tavan myötä.

Osana Lapin jälleenrakentamisen koneistoa toimi arkkitehti Alvar Aalto, joka muun muassa loi Rovaniemen poronsarvikaavan.

Suomalainen koneisto osoittautui niin tehokkaaksi, että Oikkonen pystyttäisi samanlaisen nykyajassa Ukrainaan. Pitkän uran yrittäjänä tehnyt Oikkonen on pohtinut asiaa sotauutisia seuratessaan.

”Olen miettinyt, että suomalaiset voisivat tuottaa Ukrainaan asevelitaloja. Talotehtaat voisivat tehdä elementtejä, ja ukrainalaiset ahkerana ja taitavana kansana voisivat ne pystyttää”, pohtii Oikkonen.

Näin saataisiin Suomen taloteollisuudelle työtä ja autettaisiin Ukrainaa jälleenrakennuksessa.

”Auttaisimme heitä, joilla on nyt hätä suuri ja samanlainen kohtalo kuin meillä oli”, Oikkonen sanoo.

Lappi jälleenrakennettiin yleispätevin periaattein, joita käytettiin suunnittelussa siihen aikaan joka puolella.

”Tänä päivänä on ruvettu enemmän korostamaan paikallisuutta. Yhteisöjen ja paikan historia ja ominaispiirteet tulisi olla suunnittelun lähtökohtana, jos tavoitteena on vahvistaa paikallista identiteettiä”, sanoo Soikkeli.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat