Puolustus­voimat siirsi kalustoa harjoitukseen, ja pian internetissä väitettiin kaluston matkaavan itä­rajalle – Video näyttää, miten panssari­ajoneuvojen letka lipuu läpi Tampereen

Junien käyttö on Puolustusvoimille normaali tapa saada kalustoaan sotaharjoituksiin muuta liikennettä häiritsemättä, kertoo Panssariprikaatin koulutuspäällikkö HS:lle.

4.5. 18:37

Sosiaalisessa mediassa levisi alkuviikosta videoita, joissa väitetään Suomen kuljettavan sotilaskalustoa itärajalle. Tosiasiassa kalustoa on siirretty sotaharjoitukseen Niinisaloon, minkä Puolustusvoimat vahvistaa myös HS:lle.

Videoilla näkyy, kuinka juna kuljettaa panssariajoneuvoja rautateitse ainakin Tampereen keskustan liepeillä.

”Rupee oleen ahdasta kohta itärajalla”, sanoo miesääni eräässä, Tampereen Tampellassa kuvatussa videossa junan kulkiessa ohi – maamerkeistä päätellen kuitenkin kohti länttä eikä itää.

Myös tamperelainen ilmakuvaaja Tim Ollikainen kuvasi Tampereen läpi kulkeneen pitkän kalustokuljetuksen. Ollikaisen havainnosta kertoi ensimmäisenä MTV Uutiset.

Kalustoa on kuljetettu Parolan panssariprikaatista Hattulasta Kankaanpään Niinisaloon, jossa on parhaillaan käynnissä Maavoimien Arrow 22 -sotaharjoitus, Panssariprikaatin koulutuspäällikkö, everstiluutnantti Kalle Laurila kertoo.

Laurilan mukaan kalustoa kuljetettiin junalla maanantaina Parolasta Niinisaloon. Junayhteys varuskuntien välillä kulkee Tampereen läpi.

Puolustusvoimien mukaan harjoituksessa on mukana noin 150 panssaroitua ajoneuvoa ja noin 300 muuta ajoneuvoa. Harjoitusjoukkojen vahvuus on 3 400 ihmistä.

Ilta-Sanomien mukaan väitteet kaluston siirtämisestä itärajalle ovat levinneet myös venäläisille propaganda­sivustoille. Tampereella kuvattua videota käyttää väitteidensä vahvistamiseksi esimerkiksi propaganda­sivusto News Front. Sivuston mukaan Suomi olisi lähettänyt raskasta kalustoa itärajalle, mikä on sivuston mukaan herättänyt erityistä huomiota suomalaisissa tiedotusvälineissä.

”Olemme tiedottaneet harjoituksesta ihan normaalin harjoituksen tavoin. Tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun olemme joutuneet tällaisen toiminnan kohteeksi”, Laurila sanoo.

”Paras väärän tiedon vastine on oikea tieto. Sille, miten tätä tietoa vaikka naapurivaltio käyttää, emme tietysti voi mitään.”

Keskiviikkona Puolustusvoimat otti myös Twitterissä kantaa verkossa levinneisiin väitteisiin.

”Verkossa on kiertänyt video, jossa väitetään näkyvän panssarivaunujen siirtoa Suomen rajoille. Videon väite ei pidä paikkaansa”, viestissä kirjoitetaan.

Laurilan mukaan Puolustusvoimat käyttää tavallisestikin junia kaluston siirtämiseen suuriin harjoituksiin. Parhaimmillaan yhdellä juna­kuljetuksella voi olla mittaa 300 metriä.

”Junien käyttö on meille normaali käytäntö ja kustannustehokas tapa saada joukot harjoituspaikalle muuta liikennettä häiritsemättä”, Laurila sanoo.

Kaluston siirtäminen pitkillä junakuljetuksilla herättää ymmärrettävästi huomiota ja kiinnostusta myös sosiaalisessa mediassa. Kuvia ja videoita jakaville kansalaisilla Laurilalla on yksi neuvo.

”Jos haluaa näkemästään asiasta jotain viestiä, kannattaa pitäytyä siinä, mitä näkee”, hän sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat