Mikkelissä mitattiin perjantaina vuoden toistaiseksi korkein lämpötila, äitien­päivänä lännessä mahdollisuus jopa lumi- ja räntä­kuuroihin

Äitienpäivästä on tulossa kolea, mutta alkuviikoksi sää lämpenee jälleen.

Helsingin Paloheinän kilometrin mittainen hiihtolatu kunnostettiin viimeisen kerran perjantaina. Ladun vierellä kasvoi jo leskenlehtiä.

6.5. 20:35

Kuluvan vuoden toistaiseksi korkein lämpötila mitattiin perjantaina Mikkelissä, jossa lämpötila nousi loppuiltapäivästä 18,6 asteeseen.

Yli 18 asteen lämpötiloja mitattiin perjantaina myös esimerkiksi Kankaanpäässä, Porvoossa, Espoossa, Hattulassa, Heinolassa, Mäntsälässä ja Vantaalla.

”Helsingin Kaisaniemessä korkein mitattu lämpötila oli 15,2 astetta, Helsinki–Vantaalla 18,2 astetta. Mitä kauemmas sisämaahan mennään, sitä lämpimämpää on”, kertoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

Lauantaina maan etelä- ja itäosissa päästään vielä 10–15 asteen lukemiin, mutta illemmalla sää viilenee, kun lännestä saapuva melko kapea ja sadealue pyyhkäisee yli maan ja tuo perässään kylmää ilmaa. Myös tuulenpuuskat voivat olla lauantaina kovia.

Äitienpäivästä on tulossa vuodenaikaan nähden koleahko. Etelässä lämpötila on sunnuntaina korkeimmillaankin 7–12 astetta, maan keskiosissa 6–10 astetta ja pohjoisessa 4–8 astetta.

Luoteen suunnasta puhaltava tuuli ei yllä voimakkuudellaan lauantain tasolle, mutta Latvalan mukaan sää tuntuu kuitenkin selkeän tuuliselta.

Sää on vaihtelevan pilvistä ja luvassa on kuurosateita.

”Suurin osa niistä tulee etelässä ja lännessä vetenä, mutta jokunen yksittäinen räntä- tai lumikuurokin sieltä voi tulla”, Latvala sanoo.

Latvalan mukaan lumikuurojen mahdollisuus johtuu siitä, että viime päivinä ilma on ollut maan etelä- ja keskiosissa hyvin kuivaa. Mitä kuivempaa ilma on, sitä kiinteämpi olomuoto sateella voi olla, vaikka ilman lämpötila olisi plussan puolella.

Kun sade putoaa kuivassa ilmassa kohti maata, osa vedestä haihtuu. Haihtuminen taas sitoo lämpöä. Tämän vuoksi maahan satava vesi voi pysytellä olomuodoltaan tavallista lumisempana.

Räntä- ja lumikuurojen mahdollisuus koskee lähinnä maan läntisiä osia.

”Kuuroja tulee lähinnä iltapäivällä, eikä välttämättä kaikkialla maassa. Etelässä on sen verran lämmintä, että siellä sade tulee todennäköisesti vetenä.”

Lauantain ja sunnuntain sateet onnistuvat kastelemaan maan etelä- ja keskiosien kuivaa maaperää vain hiukan. Näillä alueilla on voimassa ruohikko- ja metsäpalovaroituksia, eikä Latvala usko niistä päästävän eroon myöskään viikonlopun jälkeen. Avotulen teko metsä- tai ruohikkopaloalueella on kielletty.

Alkuviikoksi sää lämpenee koko maassa, mutta näillä näkymin tiistai-illan ja keskiviikon aikana luvassa on jälleen sateita, joiden seurauksena sää viilenee jälleen.

”Lämpötilat sahaavat edestakaisin tässä lähiaikoina, mutta suunta on lämpenevä. Pieneen viimaan täytyy varautua, se saa sään tuntumaan vähän todellista kylmemmältä”, Latvala sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat