Kuusi loukkaantui kolarissa Mustasaaressa Pohjanmaalla – kolme loukkaantuneista lapsia

Auto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastakkaisesta ajosuunnasta tulleen henkilöauton keulaan.

7.5. 16:00

Yhteensä kuusi ihmistä on loukkaantunut Mustasaaressa Pohjanmaalla tapahtuneessa kolmen henkilöauton onnettomuudessa, pelastuslaitokselta kerrotaan. Loukkaantuneet on kuljetettu sairaalaan.

Pelastuslaitoksen mukaan viisi on loukkaantunut lievemmin ja yksi vakavammin. Poliisin mukaan kolme loukkaantuneista on alaikäisiä lapsia.

Onnettomuus sattui Kokkolantiellä hieman kello yhden jälkeen iltapäivällä Herrgårdsbackvägenin risteyksen kohdalla.

Poliisin mukaan Vaasan suunnasta ajanut auto törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen auton perään. Perään ajanut auto sinkoutui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastakkaisesta ajosuunnasta tulleen henkilöauton keulaan.

Perään ajaneen henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti, poliisi kertoo. Lisäksi kaksi ajoneuvoista vaurioitui täysin.

Raivaustyöt onnettomuuspaikalla ovat ohi. Tie on auki normaalisti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat