”Vaikka lasten isä on poissa, tämä yhdistää meitä nyt” – Eeva Furman toteuttaa kuolleen miehensä tahtoa ostelemalla metsiä turvaan hakkuilta

Luontolahjan avulla omalla suojelupäätöksellä saa vivutettua valtiolta vastaavan määrän suojeltuja hehtaareja. Suurin osa suojelluista metsistä tulee yhdistyksiltä, mutta Eeva Furman lapsineen on poikkeus.

Eeva Furman on suojellut metsiään ilman korvausta osana Luontolahja-kampanjaa, jossa valtio tuplaa yksityisten suojelemat maat.

6.7. 2:00 | Päivitetty 6.7. 16:35

Hallitusohjelmassa on lupaus. Jos yksityinen maanomistaja siirtää suojeluun luontokohteen, valtio suojelee samankokoisen alueen. Vastinmaat otetaan valtionmaita hallinnoivan Metsähallituksen luontoarvoiltaan arvokkaimmista alueista.

Lupauksen nimi on Luontolahja ja sillä on yläraja: valtion vastinmaita on luvassa korkeintaan 5 000 hehtaaria.

Helsinkiläinen Eeva Furman lapsineen on lahjoittanut kampanjaan jo parikin pientä metsää ja yrittää ehtiä saada vielä kolme muutakin mukaan. Kaikki metsiköt sijaitsevat Suomen äärimmäisessä kaakkoiskulmassa, mereen ja Venäjään rajoittuvalla Virolahdella.

Luontolahjaan on tähän mennessä kertynyt runsaat 1 600 hehtaaria. Sillä ei hätyytellä valtion vastinmaiden ylärajaa.

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017 vastaavassa Luontolahja satavuotiaalle -kampanjassa yksityisten maita suojeltiin yli 3 000 hehtaarilla. Siihen ei nyt näytetä pääsevän, jos vauhti ei viime metreillä kiihdy.

Luontolahjaan voi osallistua enää tämän vuoden loppuun asti.

1 600 kertyneestä hehtaarista yli 95 prosenttia on säätiöiltä. Pelkästään Koneen säätiö antoi Luontolahjan kautta suojeluun 1 440 hehtaarin Sanginjoen alueen Oulussa. Luonnonperintösäätiön suojelemista hehtaareista mukaan kirjanpitoon on ehtinyt noin sata hehtaaria.

”Suomisata-kampanjassa oli tunneperuste, ja kotimaalle lahjoittaminen sai ihmisiä mukaan. Nyt vastaavaa tunnetta ei ole saatu mukaan ja asia saattaa vaikuttaa poliittiselta kirjaukselta hallitusohjelmassa. Se ei välttämättä samalla tapaa puhuttele kansanjoukkoja”, arvioi erityisasiantuntija Esa Pynnönen ympäristöministeriöstä.

”Tämä on ihana tämä kuusi, tämän luokse tulen usein. Ja voi kun nämä jäkälät on ihan pulleita, sateesta pullistuneita”, Eeva Furman kiertelee suojelumetsikössään ja ihastelee näkymiä.

Kuusi Furmanin edessä roikkuu naavaa, luppoa, jäkälää. Furmanin suojeleman metsän vanhimpia puita ovat komeat, jo käkkyräoksaiset männyt. Mäntyjen ja kuusten joukossa on myös koivua ja pihlajaa. Mitään ikimetsää tämä ei ole eikä lahopuutakaan ole merkittävästi, mutta on alue sentään vaihtelevaa, eri-ikäisistä kerroksista muodostunutta sekametsää.

Lähempänä merta on rantametsä, joka kasvaa jäkäläistä koivua, haapaa ja on joukossa jokin raitakin. Luontolahjassa suojeluperusteeksi riittää luontoarvojen lisäksi myös ihan vain luonnonkauneus.

Vanhemmat kuuset ovat saaneet jäkälä- tai luppoparran.

Eeva Furman osti metsän kolmen lapsensa kanssa paikalliselta kalastajalta muutama vuosi sitten ja suojeli sen Luontolahjan kautta. Samoin toisen Luontolahjassa suojellun metsän hän on ostanut erikseen suojelua varten.

Nyt hän yrittää saada ostettua Virolahden kunnalta lisää metsää, jotka hän laittaisi Luontolahjaan. Kunnan omistamia maita valtio ei tuplaa, mutta yksityisihmisenä Furman saisi tuplauksen, jos vain asia ehditään hoitaa ennen vuodenvaihdetta.

Luontolahjassa maanomistaja ei saa suojelusta rahaa.

”Oli tärkeä houkutin, että valtiolta tulee sama määrä suojeluun”, Furman sanoo.

Kaikkia tämä ei houkuttele. Pääosa maanomistajista suojelee maitaan mieluummin Metso-ohjelman kautta, jossa suojelusta saa korvauksen.

”Luontolahjaan tulee todennäköisesti sellaisia kohteita, joissa Metson rahankäytön kriteerit eivät täyty”, Pynnönen sanoo.

Furmania ei korvauksettomuus haittaa. Päinvastoin. Perhe on kyllä suojellut metsiä myös Metson kautta, mutta he eivät ole silloinkaan ottaneet suojelukorvausta vastaan. ”Olemme halunneet jättää ne rahat muiden käyttöön, että rahaa riittäisi mahdollisimman laajasti suojeluun”, Furman perustelee.

Kierros metsässä jatkuu korkeille kallioille, jotka kasvavat käkkäräistä mäntyä, joukossaan katajaa. Maa hohtaa harmaanvalkeana silmänkantamattomiin: kallion laet peittää palleroporonjäkälä, valkoporonjäkälä ja muut jäkälälajit. Kuin yhtenäinen kokolattiamatto.

Kun kalliolta tulee alas, näkee suojelualueen erikoisimman nurkkauksen: pienen hakkuuaukon.

Myös se on mukana Luontolahjan suojelualassa. Furman osti sen sillä ajatuksella, että siihen saa kasvaa metsä luonnostaan.

Furman toivoo, että aika hoitaa hakkuuaukolle luontoarvoja.

Metsän kuivemmissa osissa kasvaa kituliaita mäntyjä ja jäkälää.

Aletaan lähestyä niitä syitä, miksi Furmanista on tärkeää suojella metsiä juuri Virolahdella.

Kaakkois-Suomessa suojeluverkko on erityisen harva. Kymenlaaksossa hyväkasvuisesta metsämaasta on suojeltu vain kaksi prosenttia, kun koko Suomessa metsämaasta on suojeltu tiukasti kuusi prosenttia.

Metso-suojelutavoitteissa Kaakkois-Suomi on Pirkanmaan ja Uusimaan ohella takamatkalla muihin alueisiin verrattuna. Lisäksi vuosina 2016–2020 hakkuut ylittivät suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymän sekä Etelä-Karjalassa että Kymenlaaksossa.

Ainakin osin tätä selittää alueen voimakas metsäteollisuus.

”Kymenlaaksossa valtionmaita ei juuri ole, sillä ne on aikanaan myyty pilkkahintaan metsäyhtiöille. Se on ollut sen ajan teollistumistukea”, Furman sanoo.

Hän tuntee asiaa työnkin puolesta, sillä hän on päivätöissä Suomen ympäristökeskuksessa, jossa hän johtaa Ympäristöpolitiikkakeskusta.

”Täällä suojelua ei voi jättää valtiolle, vaan vastuu on yrityksillä ja ihmisillä. Ehdotin suojelua paikalliselle seurakunnallekin, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole halunnut metsiään suojella”, Furman kertoo.

Täällä suojeluun on pakko ostaa talousmetsiäkin, jos haluaa jotain saada suojeltua, Furman sanoo.

”Aika hoitaa niihin luontoarvoja. Toisaalta mietin, käyttääkö kaikki rahat metsien ostamiseen nyt, vai pitäisikö osa säästää ja odottaa sukupolven vaihdosta. Nuoremmat suhtautuvat täällä suojeluun myönteisemmin.”

Kaikkiaan perhe omistaa metsää noin 70 hehtaaria. Siitä 65 hehtaaria on suojeltu. Perintönä perheeseen on tullut metsää noin 13 hehtaaria, kaikki muu on ostettu.

Ensin muuten vain, sitten ohjelmallisemmin, tietystä syystä.

Metsien suojelu Virolahdella on Furmanin kuusi vuotta sitten kuolleen miehen tahto ja testamentti.

Kun Furmanin mies, maailmankuulu ekologi Ilkka Hanski sairastui, mieleen nousivat kysymykset siitä, mitä hän jättää jälkeensä. Tietysti perheensä ja tieteellisen työnsä, mutta ehkä myös jotain pysyvää luontoon.

Hanski sai vuonna 2016 Espanjasta BBVA-säätiöltä 400 000 euron tiedepalkinnon arvokkaasta metapopulaatiobiologiatyöstään.

Hanski halusi testamentissaan, että raha käytetään suojeltavien metsien ostamiseen Virolahdelta. Siellä on Hanskin kylä ja Ilkka Hanskille tärkeä lintuluoto Haminaluoto, jota hän kuvasi ”elämänsä ensimmäiseksi saareksi” viimeiseksi jääneessä kirjassaan Tutkimusmatkoja saarille — Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa.

”Hän näki, miten täällä metsä toisensa jälkeen kaatuu, joten hän halusi laittaa palkintorahat suojeluun”, Furman muistelee.

Suojelluista metsistä on muodostunut Luontoverkko, pikkuruisten suojelualueiden mosaiikki. Se on oikeastaan suojelubrändi, jolla on omat verkkosivut, blogi ja Facebook-sivut.

Kaikesta tästä on tullut perheen yhteinen harrastus ja tapa muistella mennyttä isää. Eeva Furman vie usein lapsiaan Luontoverkon metsiin ja kertoo heille metsistä. Kolme lasta on yhdessä suunnitelleet verkkosivut, Facebook-sivun ja brändiä. Nuorin lapsista, Oxfordissa opiskeleva tytär pyörittää blogisarjaa ja hoitaa Twitteriä.

”Vaikka lasten isä on poissa, tämä yhdistää meitä nyt”, Furman sanoo.

Luontoverkko näyttää viimeistellyltä ja ammattimaiselta. Verkkosivun kuvat on ostettu sen sijaan, että sinne olisi ladattu omia metsäkuvia. Luontoverkon avulla perhe löytää paitsi yhteistä tekemistä, voi se myös kertoa tekemisistään muille.

”Nämä metsät jäävät kaikkien iloksi. Tänne saa tulla virkistäytymään ja saamaan iloa luonnosta.”

”Luontoverkossa suojelu on paikallisilta paikallisille. Täällä ihmiset eivät halua, että metsien omistajuus menee jonnekin kauas”, Furman sanoo. Hänen aikuisilla lapsillaan on alueella juuret: he kantavat Hanskin kylän nimeä ja yhdellä lapsista on Virolahdella kesämökki. Ja metsiä Furmanit eivät saa suojeltua, jos paikalliset eivät myy.

Luonnonsuojelu Kymenlaakson kaakkoisnurkassa ei ole vain tunnelmointia metsässä, vaan liikkumista myös ihmismielen maisemissa. Löytääkseen ostettavaa perhe on laittanut ilmoituksia paikallislehteen. Furman on käynyt kylätapahtumissa kertomassa luonnonsuojelun merkityksestä. Hän ja Ilkka Hanski kävivät vuosia hirvijahdeissa, vaikkei heillä ole edes metsästyskorttia. Se oli hyvä tapa tutustua paikallisiin.

Furmanien suojelualueiden läpi on sallittua ajaa hirviä, vaikkakaan niitä ei saa siellä ampua. Kaikki tämä on tasapainoilua sen välillä, mitä hänen miehensä olisi tahtonut (ettei eläimiä ammuta) ja kuinka metsät voisivat tuottaa iloa paikallisille.

”Alueen teollisuushistorian vuoksi suojelu ei täällä ole kovin suosittua. Korostamme aina, että nämä metsät jäävät kaikkien iloksi. Tänne saa tulla virkistäytymään ja saamaan iloa luonnosta”, Furman sanoo.

Eeva Furman laskeutuu suojelualueeseen kuuluvalle hakkuuaukolle. Hakkuu on tehty kuutisen vuotta sitten.

Furmanista olisi parasta, jos hän omilla suojelupäätöksillään saisi tuplattua suojelualan jossain lähellä. Mutta hän tietää, ettei Kaakkois-Suomessa juuri ole Metsähallituksen maita, joita valtio voisi Luontolahjan vastinmaina antaa suojeluun.

”Mutta toivottavasti vastinmaat olisivat Etelä-Suomessa, mieluiten vaikkapa Uudellamaalla.”

Metsähallitukselle ei ole annettu mitään sitovia reunaehtoja siitä, missä ja millaisia vastinmaiden pitää olla.

”Mutta on kuitenkin keskusteltu, että ne jollakin tapaa olisivat vastaavia. Eli jos suomalaiset innostuvat suojelemaan nimenomaan metsiä, eivät vastinmaat sitten olisi pelkkiä avosoita”, ympäristöministeriön Esa Pynnönen sanoo.

Furmanille ei henkilökohtaisesti ole tärkeää saada metsiensä vastineeksi juuri samantyyppisten metsien suojelua. Hän toivoo, että valtion päätökset perustuvat tieteeseen pohjautuvaan arviointiin.

”Toivon, että alueita suojeltaisiin siinä järjestyksessä, missä luonnon monimuotoisuuden kannalta on kaikkein polttavin tarve.”

Metsähallituksen metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen kertoo, että he pyrkivät valitsemaan suojeluun luonnoltaan kaikkein arvokkaimpia alueita: niin metsiä kuin suoluontoakin. Kohteita etsitään erityisesti nykyisten suojelualueiden läheltä.

Myös eteläsuomalaisia kohteita yritetään löytää, mutta niitä hän ei voi luvata, sillä Metsähallituksen maista suuri osa on Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Luontolahja sopii Eeva Furmanille, joka suojelee metsiä vakaumuksellisesti eikä halua siitä rahaa. Ja joka on tehnyt perheen suojelutyöstä paikallisen brändin.

”Ei kaikkien tarvitse näin toimia. Tämä on tapa tehdä jotain yhdessä lasten kanssa, tämä on minulle äitinä tärkeää. Mutta muut voivat suojella metsiään ihan hiljaa ilman nettisivuja”, Furman sanoo.

Eeva Furman suojelemassaan metsässä Virolahdella.

Hän uskoo, että metsät voivat laajemminkin olla asia, joka yhdistää perheitä ja sukuja, joihin liittyy jokin tunne, muisto tai suvun tarina. Eikä tällainen sukujen yhteinen liima tarvitse metsään mökkiä tai muutakaan rakennusta.

Metsään voi mennä retkelle ilman, että siellä odottaa jokin rakennus. Tai metsää voi vaalia edes menemättä sinne. Monelle tuntuu olevan tärkeää tieto suvun metsän olemassaolosta, vaikka siellä ei juuri käytäisi.

Ja vinkkinä, suojelemalla metsän sen voi yhä omistaa, mutta kiinteistöveroa ei tarvitse maksaa, Furman sanoo lopuksi.

Pääsääntöisesti metsistä ei muutenkaan tarvitse maksaa kiinteistöveroa. Jos metsämaata ei käytetä metsätalouteen, siitä kuitenkin yleensä peritään kiinteistöveroa. Tällöin asema suojelualueena voi tuoda mukanaan verovapauden.

Juttua täydennetty 6.7.2022 klo 16.35: Lisätty tieto siitä, että metsistä ei pääsääntöisesti tarvitse maksaa kiinteistöveroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat