”Oli nähtävä lähempää” – Pirjo Virta oli jo poistumassa leirintäalueelta, kun yhtäkkiä näköpiiriin ilmestyi lintumaailman upea harvinaisuus

Mandariinisorsia havaitaan Suomessa vuosittain vain muutamia.

Pirjo Virta näki kaksi harvinaista mandariinisorsaa lähellä leirintäaluetta Juvalla.

11.5. 10:53 | Päivitetty 11.5. 14:36

Kaksi harvinaista mandariinisorsaa kiinnitti Pirjo Virran huomion keväisenä päivänä Juvalla. Virta kertoo lintujen ulkonäön olleen niin värikäs, että niiden lajista ei voinut erehtyä.

”Sorsien väri oli niin erikoinen, että ne oli nähtävä lähempää.”

Virta kertoo havainneensa kaksi erikoisen näköistä lintua, kun hän oli poistumassa leirintäalueelta. Lintubongausta harrastaneena Virta osasi sanoa heti varmaksi, että kyseessä on kaksi mandariinisorsaa.

”Olen joskus kymmenen vuotta sitten nähnyt vastaavanlaisen, joten tunnistin lajin ulkonäön perusteella nopeasti”, Virta kertoo.

Mandariinisorsia havaitaan Suomessa vuosittain vain muutamia.

”Tänä keväänä niitä on bongattu tavallista enemmän, noin 20”, kertoo Jan Södersved BirdLife Suomesta.

Lintulaji on kotoisin Aasiasta ja Suomessa sitä voi tavata harvakseltaan Etelä-Suomessa. Södersvedin mukaan lajia tavataan vielä harvemmin pohjoisemmassa. Hän kuvailee mandariinisorsien havaitsemista Suomessa ”pikkuharvinaisuudeksi”.

Mandariinisorsia bongataan harvakseltaan Etelä-Suomessa, mutta vain harvoin pohjoisempana.

Mandariinisorsia tarhataan yleisesti Euroopassa. Tarhakarkureista on muodostunut villi kanta, johon Juvallakin bongatut linnut todennäköisesti kuuluvat.

”Vain muutamia harhautuu vuosittain Suomeen ja useimmiten ne liikkuvat yksin”, Söderved kertoo.

Virta arvioi sorsien olleen koiraita niiden ulkonäön perusteella. Södersvedin mukaan mandariinisorsakoiraisiin kiinnittää herkemmin huomiota verrattuna naaraisiin.

”Moni tunnistaa koiraan helpommin, sillä se on sekä värikkäämpi että liikkuvaisempi kuin naaras, ja tällöin myös helpommin havaittavissa”, Södersved sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat