Jyväskylässä toimiva Attendon hoivakoti korjannut selvityksensä mukaan kaikki avin huomaamat puutteet – valvonta kuitenkin jatkuu

Helmikuussa tehdyssä yllätystarkastuksessa huomattiin puutteita muun muassa henkilöstön määrässä sekä osaamisessa.

Attendon hoivakoti Telkänsiipi Jyväskylässä 6. huhtikuuta. Avin mukaan asiakasturvallisuus on vakavasti vaarantunut Telkänsiivessä. Telkänsiipi on ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikkö, jossa on 62 asiakaspaikkaa.

10.5. 14:43

Attendon hoivakoti Telkänsiivessä Jyväskylässä on Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) mukaan tehty kaikki aluehallintoviraston määräämät korjaukset hoivakodin toiminnassa.

Avi totesi helmikuun alussa, että Telkänsiiven toiminnassa on lukuisia puutteita. Hoivakotiin helmikuussa tehdyssä yllätystarkastuksessa esimerkiksi huomattiin, että keittiötyötä tekevien hoitoapulaisten työajasta jopa puolet oli määrätty välittömään asiakastyöhön eli hoitotyöhön, vaikkei työntekijöillä välttämättä ollut mitään koulutusta tehtävään.

Avin ylitarkastajan Jaana Aarnion mukaan hoitoapulaisten työajasta vain kymmenen prosenttia voidaan kohdentaa välittömään asiakastyöhön.

Hoivakoti saikin moitteita siitä, että välittömään asiakastyöhön oli laskettu liikaa kouluttamattomia tai vähän koulutettuja henkilöitä. Lisäksi yksikköön oli otettu viime joulukuussa seitsemän uutta asiakasta, vaikka henkilöstöä ei ollut ollut riittävästi.

Aarnion mukaan Attendo myöntää toimineensa virheellisesti etenkin henkilöstöpolitiikassa.

”Olen saanut hoivakodin henkilöstömitoituksesta kerran viikossa koonnit, ja niiden perusteella henkilöstöä on tällä hetkellä tarpeeksi”, Aarnio kertoo STT:lle.

Aarnio kertoo, että Attendon aluehallintovirastolle toimittaman kirjallisen selvityksen mukaan Telkänsiivessä on tavoitteena sulkea yksi hoivakodin kerros, sillä työvoiman saatavuudessa on ollut haasteita. Aarnion mukaan hoivakodin uusi johtaja on aloittamassa työssä 18. toukokuuta.

”En ole päättämässä valvontaa vielä. Haluan tavata uuden johtajan ja varmistua, että asiat alkavat sujua. Kehittämiskohteita on hoivakodissa paljon.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat