Neljä Yhdysvaltain ”Pahkasika”-maa­taistelu­konetta ilmestyy Suomen ylle perjantaina

Suomessa alkaa myös erikoisjoukkoharjoitus, johon osallistuu yhdysvaltalaisia sotilaita.

Yhdysvaltalainen A-10C Thunderbolt II -lentokone Andøyan lentotukikohdassa Pohjois-Norjassa toukokuun alkupuolella.

12.5. 13:49 | Päivitetty 12.5. 14:26

Suomen ilmatilassa lentää perjantaina harvemmin nähtyjä sotakoneita, kun neljä yhdysvaltalaista A-10-lentokonetta tankataan niiden lentäessä Suomen yllä.

Koneet tekevät ylilennon Suomessa, mikä on osa niiden reittisuunnitelmaa, Puolustusvoimat kertoi torstaina. Ne eivät laskeudu Suomeen.

Pääesikunta kertoo hyväksyneensä ylilennon osana lentosuunnitelmaa.

Yhdysvaltojen ilmavoimat on lennättänyt Eurooppaan toukokuussa useampiakin samanlaisia koneita osaksi kansainvälisiä vuotuisia sotaharjoituksia, joita käydään muun muassa Norjassa, Baltiassa, Puolassa ja Makedoniassa. Ylilento Suomessa liittynee näihin harjoituksiin.

Koneet tankataan KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskoneen avulla, joka on Suomessa useammin nähty konetyyppi. Sellaisilla on tankattu Suomen Hornetejakin.

Maataistelukone Fairchild Republic A-10 Thunderbolt II tunnetaan lempinimellä Warthog eli Pahkasika.

Se on jonkinlaiseen klassikkoasemaan noussut konemalli, joka on kehitetty jo 50 vuotta sitten ja joka lentänee vielä parikymmentä vuotta.

Se on raskaasti panssaroitu ja kestävä kone, jota käytetään maassa olevia kohteita vastaan.

Koneen ominaispiirre on valtava, 30-millinen konetykki, joka törröttää koneen keulan alta. Sillä pystyy tuhoamaan esimerkiksi taistelupanssarivaunuja.

Perjantaina nähdään myös toisenlaista sotilaallista yhteistyötä Suomen ja Yhdysvaltojen kesken, kun Utin jääkärirykmentti järjestää kahdenvälisen harjoituksen Yhdysvaltojen kanssa.

Harjoituksen tavoitteena on kehittää suomalaisten erikoisjoukkojen suorituskykyä sekä parantaa kykyä toimia yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Harjoitukseen osallistuu parikymmentä sotilasta Yhdysvalloista. He saapuvat Suomeen C-130-kuljetuskoneella. Yhdysvaltalaissotilaat osallistuvat harjoitustoimintaan Utin jääkärirykmentin lähiharjoitusalueilla ja eteläisessä Suomessa.

Harjoitus on ennalta sovittu osa Puolustusvoimien kansainvälistä harjoitustoimintaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat