Hyytyykö Suomen kesä? Tropiikin La Niña pitää puolta maapalloa otteessaan ja vaikutukset ovat valtavia

La Niña -sääilmiön aikana maapallon keskilämpötilan on havaittu laskevan.

Kevät on ollut poikkeuksellisen kylmä. Jalankulkijat pukeutuivat varsin talvisesti Hämeenkadulla Tampereella toukokuun alussa.

17.5. 7:53 | Päivitetty 17.5. 8:45

Kevät on edennyt tänä vuonna Suomessa hitaasti. Samaan aikaan vuodesta 2020 asti vaikuttanut, maapalloa kylmentävä, La Niña -sääilmiö ei näytä heikkenemisen merkkejä. Ilmiön myötä maapallon keskilämpötilan on havaittu laskevan.

La Niña saa alkunsa Tyynellä valtamerellä, kun itätuulten voimistuessa itäinen valtameri kylmenee. Forecan meteorologi Markus Mäntykannaksen mukaan noin puolet maapallosta tutkitusti reagoi ilmiöön.

”Todistetusti tämä ilmiö vaikuttaa Tyynen valtameren alueisiin, eli Aasiaan ja Amerikkaan. Siellä nämä vaikutukset näkyvät ja niitä pystyy ennakoimaan”, Mäntykannas sanoo.

Suomen osalta La Niñan vaikutuksista on vain vähän tutkimustuloksia. Mäntykannaksen mukaan sääilmiö kuitenkin lisää kylmemmän sään todennäköisyyksiä, ja viime talvet ovat Suomessa noudattaneet tätä kaavaa.

”Vaikka Suomen osalta on haastava sanoa tämän ilmiön vaikutuksista, on kuitenkin huomionarvoista, että La Niñan vaikuttaessa, on meilläkin ollut hyvin runsaslumisia talvia.”

Vaikka La Niña vaikuttaa pääasiassa Tyynen valtameren alueella, on ilmiön kaltaisia vaikutuksia voinut peilata myös Eurooppaan.

"Kulunut talvi oli todella mielenkiintoinen, sillä monessa paikassa Euroopassa oli hyvin viileää säätä. Ei ole täyttä varmuutta sille, onko La Niña syynä kylmyydelle, mutta sen vaikutuksia voi kuitenkin pohtia”, Mäntykannas sanoo.

Tuleva kesä tulee olemaan kolmas peräkkäinen kesä La Niñan alaisuudessa. Mäntykannaksen mukaan kesäkauden siirtymässä ilmiön vaikutukset ovat hieman erilaisia, kuin talvella.

”Suomalaisten suosimissa lomakohteissa, esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa, sateet saattavat jatkua talvisin todella pitkään. Sen sijaan Yhdysvaltojen eteläosissa kesät ovat olleet todella kuivia.”

Mäntykannaksen mukaan on lähes mahdotonta tehdä arviota siitä, vaikuttaako sääilmiö Suomen kesän säähän, tai onko sillä edes vaikutusta. Tilastoja hyödyntäen Mäntykannas kuitenkin päätyy siihen lopputulokseen, että La Niña -ilmiön aikaiset kesälämpötilat ovat keskimäärin olleet hieman tavanomaisia alhaisempia.

Vaikka lämpimiä kevätpäiviä on saanut tänä vuonna odottaa, on tällä viikolla kuitenkin mahdollisuus päästä nauttimaan auringosta.

Meteorologi Jenna Salmisen mukaan keskiviikkona lämmin tuuli kääntyy kohti Suomea, ja luvassa on lämpötilojen nousua.

”Tähän asti kylmempi ilmamassa on vaikuttanut Suomessa, ja lämmin ilma on virrannut länteen. Keskiviikkona on kuitenkin saapumassa pieni puhallus lämpöä Suomeenkin, jolloin täällä pääsee nauttimaan poutaisimmista säistä”, Salminen kertoo.

Salmisen mukaan lämpimät säät vaikuttavan jäävän lähinnä Suomen etelä- ja länsiosiin.

”Keskiviikkona Suomessa vallitsee kahtiajakoinen tilanne, kun pohjoisosassa on edelleen kylmä, ja lounaisimmassa osassa Suomea voi olla jopa 15–20 astetta.”

Lue lisää: Vihdoinkin käänne säässä: Tällaisia lämpötiloja Helsingin seudulle ennustetaan

Poutasää vaihtuu kuitenkin viikonloppua kohden sateiksi ja koleammaksi sääksi.

”Puolessa välissä viikkoa päästään nauttimaan tästä pienestä ja lämpimästä puhalluksesta, mutta viikonloppua kohden siirryttäessä se vaihtuu kosteaan tuulahdukseen, ja pilvisyys alkaa jälleen yleistymään”, Salminen sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat