Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg seisoo hakkuuaukolla Evon retkeilyalueella.

Tervetuloa retkeilemään

Metsähallitus hakkaa yhä metsiä lähes kaikilla valtion retkeilyalueilla, käy ilmi HS:n selvityksestä.


9.6. 2:00 | Päivitetty 9.6. 13:09

Edessä avautuu suuri hakkuuaukko, vaikka olemme retkeilijöiden käyttämän kämpän lähellä ja polkujen äärellä. Puista puhdistettu alue jatkuu luonnonsuojelualueen rajoille kapealle suojärvelle saakka.

Tänne suunnitellaan Evon tiedekansallispuistoa.

Nämä ovat valtion maita, joten kaikki hakkuut toteuttaa Metsähallitus. Viimekätinen vastuu on Suomen poliittisella johdolla, joka päättää Metsähallituksen tavoitteista.

”Tervetuloa retkeilemään!” huudahtaa aukealla seisova Pepe Forsberg. Forsberg on Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja ja retkeilystä kirjoittava tietokirjailija. Hän on lähtenyt oppaaksemme.

”Se on uskomaton se tahti, jolla tällainen työ nykyään tehdään. Kuinka paljon päivässä saadaan hakattua.”

Tämä hakkuu toteutettiin vuonna 2016 ennen kuin Evon tiedekansallispuiston suunnitelmia oli laadittu. Lähellä on kuitenkin pienempiä aukkoja, jotka Metsähallitus hakkasi suunnitelmien julkitulon jälkeen.

Evon retkeilyalue on Etelä-Suomen mittapuulla harvinaislaatuinen: suuri metsäalue, jossa vanhaa ja monipuolista metsää seisoo vielä pystyssä.

Alue perustettiin Evolle vuonna 1994 hallituksen päätöksellä. Päätöksessä todetaan näin:

”Metsien käsittely ja muut toimenpiteet on toteutettava alueen erityispiirteet säilyttäen pienialaisina ja maisemaan sopeuttaen.”

Teksti huomioi sekä luonnon asukit että retkeilevän ihmisen.

”Toiminnan tavoitteena on ulkoiluympäristön ja virkistyskalastusmahdollisuuksien parantaminen sekä metsien elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden säilyttäminen.”

Merkki hakkuun laidalla kertoo retkeilyreitistä. Aukko on osa Evon opetusmetsää, jonka käytöstä Hämeen ammattikorkeakoulu maksaa korvausta Metsähallitukselle. Opetusmetsässä kulkee retkeilypolkuja, mutta se ei kuulu virallisesti valtion retkeilyalueeseen.

Valtiolla on viisi ulkoilulain nojalla perustettua retkeilyaluetta: Evo, Oulujärvi, Kylmäluoma, Ruunaa ja Syöte. Ne on perustettu hallituksen päätöksellä luonnonkauniille alueille. Perustamispäätösten hakkuuehdot vaihtelevat hieman retkeilyalueelta toiselle.

Perusideana on, että retkeilyalue on suojellumpi kuin tavallinen talousmetsä mutta vähemmän suojeltu kuin suojelualue. Luontoelämysten lisäksi sieltä voidaan hakea puuta eli rahaa valtion kassaan.

Ja niin on tehty. Evon viime vuosien hakkuuilmoitukset peittävät aluetta kuin tilkkutäkki.

Suomessa puhutaan nykyään yhä enemmän eri metsien tarkoituksesta. Sotien jälkeisten vuosikymmenien avohakkuisiin perustuva voimallinen metsätalous on johtanut metsäluonnon köyhtymiseen entisestään. Vuonna 2019 tehdyn uhanalaisuusarvioinnin mukaan kolmasosa Suomen uhanalaisista eliölajeista elää ensisijaisesti metsissä.

Valtaosa varsinkin Etelä-Suomen metsistä on yksityisomistuksessa. Valtion mailla on usein enemmän mahdollisuuksia muutokseen. Retkeilyalueita onkin viime vuosina muutettu suojelualueiksi.

Varsinais-Suomen Teijosta tuli kansallispuisto vuonna 2015, ja Kainuun Hossa sai saman aseman Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi 2017. Niissä ei enää hakata.

Retkeilyalueiden kohtalo on jälleen ajankohtainen: maa- ja metsätalousministeriö on perustanut työryhmän pohtimaan niiden roolia. Sen pitäisi kertoa päätelmistään kesäkuun lopulla.

Hakkuiden ja retkeilyn ristiriita korostuu senkin takia, että luonnossa liikkumisen suosio on kasvanut Suomessa. Esimerkiksi kansallispuistossa kävijämäärät ovat kasvaneet koronavuosina peräti neljänneksellä.

Kansallispuistoista ja retkeilyalueista tietokirjan kirjoittanut Pepe Forsberg on nähnyt retkillään, kuinka hakkuut pirstovat retkimaastoja. Kuva Evon retkeilyalueelta.

Moni ulkoilija on harmitellut hakkuuaukeita kauniiden retkeilyreittien kupeessa. Mutta kuinka paljon Metsähallitus oikein hakkaa retkeilyalueilla ja niiden vieressä?

HS pyysi metsänkäyttöilmoitukset hakkuutietoja kokoavalta Metsäkeskukselta. Metsähallituksen tekemiä hakkuuilmoituksia verrattiin valtion retkeilyalueisiin.

Tarkastelu rajattiin vuonna 2020 ja sen jälkeen tehtyihin ilmoituksiin. Metsänkäyttöilmoitus on tehtävä Metsäkeskukselle viimeistään 10 päivää ja aikaisintaan kolmen vuotta ennen hakkuun aloittamista. Yleensä ilmoitetut hakkuut toteutuvat.

Kävi ilmi, että valtion hakkuut jatkuvat neljällä viidestä retkeilyalueesta. Vain Syötteeltä ei löytynyt tuoreita metsänkäyttöilmoituksia.

Tietokirjailija Forsbergin mukaan tähän on luonnollinen selitys: Syötteen retkeilyalueella ei ole lomamökkirakentamisen vuoksi enää paljon metsäluontoa jäljellä. Toisaalta iso osa alkuperäisestä retkeilyalueesta on liitetty Syötteen kansallispuistoon.

Metsähallitus on 2020-luvulla tehnyt retkeilyalueille kymmeniä hakkuusuunnitelmia. Jos mukaan lasketaan retkeilyalueiden reunoja koskettavat hakkuut, metsänkäyttöilmoitusten hakkuukuvioiden kokonaisluku nousee 264:ään. Niiden yhteispinta-ala on 1 219 hehtaaria eli runsaat 12 neliökilometriä.

Määrät ovat merkittäviä, kun ottaa huomioon tarkastelun lyhyen aikavälin.

Valtaosassa ilmoituksista hakkuun syyksi on ilmoitettu myrskytuhot ja hakkuutavaksi kasvatushakkuu. Siinä alueelta korjataan ainakin myrskyn kaatamat puut, mutta harventunutta metsää jää pystyynkin.

Seuraavaksi yleisimpiä luokkia ovat harvennushakkuut, poimintaluonteiset kasvatushakkuut ja myrskytuhoalueiden uudistushakkuut. Uudistushakkuu tarkoittaa avohakkuutyyppistä lähes kaikkien puiden poistoa.

Pienaukkohakkuita näkyy seitsemän kappaletta.

Retkeilijälle myös harvennushakkuu ja pienaukkohakkuu saattavat tarjota harmillisen yllätyksen: oksaryteiköt vaikeuttavat kulkua ja metsä näyttää hakatulta.

”Sehän on aina katsojan silmässä”, sanoo Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Niklas Björkqvist.

”Mutta esimerkiksi kaksi vuotta vanhalla harvennushakkuulla on vielä hakkuutähteitä maassa. Ne lahoavat muutamassa vuodessa.”

Vesireitti ja suo Evon retkeilyalueella tehdyn hakkuun reunalla. Evon suojelua kannattavat aktivistit ovat olleet huolissaan valumista, joita hakkuut aiheuttavat vesistöihin. Tämä hakkuu tehtiin vuonna 2016.

Björkqvistin mukaan retkeilyalueiden hakkuissa pyritään toimimaan varovaisemmin ”pelipaikoilla”, joilla suurin osa retkeilijöistä liikkuu.

Yhtään retkeilyalueiden sisälle tehtyä avohakkuuilmoitusta ei tässä 2020-lukua koskevassa selvityksessä löytynyt. Vuonna 2018 Metsähallitus linjasi ympäristöoppaassaan, että avohakkuita eli suuria aukkoja ei retkeilyalueilla enää tehdä.

Metsähallituksen Björkqvistin mukaan linjanmuutoksen syynä oli nimenomaan retkeilijöiden huomiointi. Hänen mukaansa asiaa auttaa se, että nykyään Metsähallituksella on aiempaa enemmän kokemusta myös avohakkuun vaihtoehdoista, kuten jatkuvasta kasvatuksesta.

HS:n selvityksessä yksi avohakkuuilmoitus osuu Ruunaalla alueen laidalle, retkeilijöiden käyttämän laavun äärelle. Metsähallitukselta tarkennetaan HS:lle, että hakkuu toteutetaan lopulta pienempänä kuin mitä ilmoitukseen on merkitty.

Myrskytuhohakkuiden suurta osuutta selittää Paula-myrsky, joka kaatoi ison osan puista kesällä 2021 Kylmäluoman retkeilyalueella Pohjois-Pohjanmaalla lähellä Hossan kansallispuistoa.

Keskeinen suojelu- ja retkeilyalueiden ero näkyy nimenomaan myrskyn jälkeen tehtävissä hakkuissa: suojelualueilla tuulen kaatamat rungot jätetään paikalleen, sillä ne kuuluvat luontoon. Ainoastaan polut raivataan. Rungoista tulee lahopuuta, joka ruokkii luonnon monimuotoisuutta.

Retkeilyalueilta kaatuneet puut pääosin viedään pois ja myydään.

Kylmäluomalla hakkuita ei tehdä alueilla, joilla on Natura-suojelussa huomioitavaa boreaalista luonnonmetsää, kun taas muilla retkeilyalueen osilla tuulen kaatamat rungot pääosin korjataan pois.

Metsähallitus viestittää HS:lle, että Kylmäluomalla ei nyt kaadeta pystyyn jääneitä terveitä puita tuulenkaatojen korjaamisen yhteydessä.

Luonnon kannalta parasta metsänsuojelua on usein olemassa olevien suojelualueiden laajentaminen tai yhdistäminen. Näin luodaan yhtenäisiä elinympäristöjä. Silloin voi olla järkevää suojella myös metsiä, joissa talouskäytön merkit näkyvät.

Sitä Evollakin yritetään.

Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr) otti kesällä 2021 vastaan esityksen Evon tiedekansallispuistosta, jossa kolme suojelualuetta yhdistettäisiin suojelemalla noin 2 000 hehtaaria lisää metsää.

Jo edellisvuonna ministeriössä oli päätetty, että Evo ja Salla pääsevät jatkoon pohdinnoissa uusista kansallispuistoista. Kansallispuistoverkon laajentaminen on kirjattu hallitusohjelmaan.

Metsähallitus on rakentanut Evon retkeilyalueelle tiheään uusia hirvenmetsästystorneja.

Evolla maasto muuttuu, kun polku vie taloushakkuiden piirissä olevilta alueilta suojelualueelle.

Evon hankkeen eteneminen riippuu nyt paljon maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen (kesk) tahdosta, sillä retkeilyalueet kuuluvat hänen ministeriölleen.

Hakkuuaukolla seisova Luonnonperintösäätiön Pepe Forsberg on yksi Evon kansallispuistohankkeen aktiiveista. Hänen mielestään Metsähallitus on maa- ja metsätalousministeriön ohjaamana heikentänyt kansallispuiston toteuttamismahdollisuuksia ja samalla tehnyt hallaa retkeilylle.

”Kavereille olen yrittänyt kehua Evoa, mutta sitten he osuvat tällaiselle paikalle. Ei se hirveästi innosta retkeilemään.”

Hänen laskujensa mukaan vuonna 2021, kun kansallispuistokeskustelu oli käynnissä, Metsähallitus on tehnyt Evolla 33 hehtaarin verran metsätalouteen liittyviä hakkuita.

Ympäristöjärjestö Greenpeace kuvasi maaliskuussa 2021 pienaukkohakkuita, joita Metsähallitus teki suunnitellun kansallispuiston alueelle. Greenpeacen väliintulon jälkeen Evon hakkuut laitettiin jäihin.

Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Björkqvist kiistää väitteen, että tuoreimmat hakkuut olisi tehty kansallispuistosuunnitelman sabotoimiseksi.

”Ei tietenkään”, hän sanoo.

”Siinä toimittiin silloin olemassa olleiden maankäyttösuunnitelmien mukaisesti.”

Yksi Pepe Forsbergin suosikkiluontopoluista kulkee Evon opetusmetsässä, jonka läpi valtion retkeilyalueelle kuljetaan. Hämeen ammattikorkeakoulun metsätalouslinja teki harjulla harvennushakkuun ennen kulotusta, jonka tarkoituksena oli luoda elinympäristöjä metsäpaloja tarvitseville lajeille. Forsberg ymmärtää ennallistamistoimet ja niiden opettamisen, mutta vaikutus harjumaisemaan silti harmittaa.

Retkeilyalueilla tehtävien hakkuiden taloudellinen merkitys on pieni.

Alueiden yhteispinta-ala, noin 242 neliökilometriä, on runsas tuhannesosa verrattuna Suomen metsätalouteen kelpaavan metsämaan pinta-alaan. 242 neliökilometriin sisältyy myös jouto- ja kitumaita.

Siksi moni kysyy, ovatko retkeilyalueiden hakkuut tässä ajassa Suomen tavoitteiden mukaisia, kun luontokato halutaan pysäyttää ja luonnossa virkistäytymistä tukea.

Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikön Kimmo Syrjäsen mukaan Evolla metsätalous on pitkällä aikavälillä heikentänyt luontoarvoja pala palalta. Samaa tapahtui hänen mukaansa myös Varsinais-Suomen Teijossa ennen kuin siitä tehtiin kansallispuisto.

Kun jotakin välimuotoisesti suojeltua aluetta käytetään riittävän kauan metsätalouteen, siitä jää yhä vähemmän jäljelle sellaista, mitä myöhemmin kannattaisikaan täysin suojella.

”Evon alueen potentiaalin nakertaminen pitkällä aikavälillä on ollut ihan selvää”, Syrjänen sanoo. ”Vaikka ikään kuin tehdään pehmeämpiä toimia, lopulta se on minusta harhaanjohtavaa, koska tavoitteena on ylläpitää metsätalouskäyttöä.”

Kartta kertoo, minkä ikäisiä metsiä Evon retkeilyalueella on. Pinkit alueet ovat alle 30-vuotiaita ja vihreät yli 60-vuotiaita. Punainen viiva näyttää suunnitellun kansallispuiston rajat. Vihreät rajat näyttävät vanhojen metsien suojelualueet. Lähteet: Valtion metsien inventointi ja John Loehr, Lammin biologinen asema.

Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija ja metsätalousinsinööri Jyri Mikkola sanoo, että tilanne paranisi jo nykyisiä lakeja noudattamalla. Hänen mukaansa osa retkeilyalueiden hakkuista on laillisia, osa selkeästi lainvastaisia ja pieni osa harmaalla alueella.

”Lainvastaisia ovat ne, jotka rikkovat alueiden perustamissäädöksiä tai ovat Natura-suojelun vastaisia. Jälkimmäinen ongelma johtuu pitkälti siitä, ettei näillä alueilla ole tehty Natura-luontotyyppi- ja lajiselvityksiä maaliin saakka”, hän sanoo.

Yksi tällainen tapaus nähtiin Oulunjärven retkeilyalueella. Korkein hallinto-oikeus päätti, että Metsähallituksen hakkuut Oulunjärven saaressa olisi pitänyt kieltää, koska vaikutusta Natura-alueen luontoarvoihin ei ollut riittävästi tutkittu.

Valtaosa valtion retkeilyalueiden pinta-alasta kuuluu EU-vaatimuksista kumpuavaan Natura-suojelualueverkostoon. Siksi niillä ei saa tehdä hakkuita niin, että Natura-suojelun perusteena olevat luontotyypit tai lajit kärsisivät.

Valtion viisi retkeilyaluetta eivät ole ainoita retkeilymaita, joilla hakkuiden pitäisi poiketa tavanomaisesta.

Metsähallitus on rajannut osan talousmetsistä omissa kartoissaan virkistysmetsiksi, jotta ne voitaisiin hakkuissa huomioida. Rajauksiin valitaan suosittuja retkeilypaikkoja, ja ne on merkitty julkiseen retkikarttaan.

HS pyysi Metsähallitukselta täsmällisiä paikkatietoja myös sen omista luonto- ja erityiskohteista, jotta niitä olisi voitu verrata tarkasti hakkuuilmoituksiin. Metsähallitus ei luovuttanut näitä tietoja.

Ympäristöjärjestö Greenpeacen pitkäaikaisen metsävastaavan Matti Liimataisen mukaan Metsähallituksen omat rajaukset suojelevat hakkuilta vielä vähemmän kuin valtion retkeilyalueen asema. Hakkuita on tehty esimerkiksi Pirkanmaan Riuttaskorvessa ja Hyrynsalmen Kynäkoskella.

Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös Koneen säätiön rahoittama Luonnonmetsä-työryhmä, joka kartoittaa valtionmetsien luontoarvoja.

Metsähallituksen Björkqvistin mukaan kirjauksilla on se merkitys, että voimakkaita hakkuita retkeilykohteiden ytimissä vältetään.

Evolla retki jatkuu laajalta hakkuuaukolta kohti suojeltua aluetta ja vanhimpia metsiä. Metsäteitä ajaessa käy selväksi, että Evo on suuri. Tänne voisi eksyä.

”Tästä menee päivässä ehkä yksi tai kaksi autoa eikä tuolla edempänä enää kännykkä kuulu”, Forsberg sanoo.

Risteyksessä metsän laidalla vesi on noussut lähes tien tasalle majavien patorakennelmien vuoksi.

Ne ovat tärkeä palanen Evon luonnossa. Majavien patoaltaat synnyttävät lahopuuta, joka kelpaa hyönteisille ja tikoille. Pesissä ja padoissa viihtyvät jyrsijät, joita pöllöt öisin väijyvät.

Majavanpesä Evolla. Lampi on yksi Pepe Forsbergin suosikkipaikoista koko alueella.

Hylsyjä oli jätetty metsätielle, joka kulkee Evolle suunnitellun kansallispuiston rajamailla.

Kaikki eivät täällä pidä suojelun lisäämisestä. Metsästäjät ovat huolissaan harrastuksestaan. Retkeilyalueella on 120 Metsähallituksen ylläpitämää hirvitornia ja noin 300 merkittyä passipaikkaa.

Forsbergin mukaan monet suunnitelluista hakkuista on piirretty tornien lähelle. Hirviä on helpompi ampua avarassa maastossa.

Pienen ja soisen lammen rannassa on majavanpesä. Lammen laitamilla viihtyy lapinpöllö, ja kurkipari käy paikalla keväisin parittelemassa. Kerran Forsberg näki, kun hirvi synnytti vasan lammen rannalla.

Hän toivoo, että ehdotettu lisäsuojelu parantaisi myös metsästäjien tilannetta, kun hirvet ja muut riistaeläimet saisivat lisää alueita, jossa ne voisivat rauhassa lisääntyä. Se voisi kohentaa kantoja mahdollisen tulevan suojelualueen laitamilla.

Retkeilyalueilta haetaan yhä myyntituloja valtion kassaan. Puupino Evolla.

Erityisen hyvin Evon metsät tuntee Lammin biologisen aseman tutkimuskoordinaattori John Loehr. Hän oli mukana tekemässä ympäristöministeriölle esitystä Evon tiedekansallispuistosta.

Loehr ymmärtää, että joitakin hakkuita retkeilyalueilla voi olla tarpeen tehdä esimerkiksi ennallistamisen vuoksi. Evolla on esimerkiksi tehty harvennushakkuita, jotta metsää on voitu kulottaa metsäpaloja vaativien lajien tukemiseksi.

Puhtaasti taloudellisin perustein tehtäviä retkeilyalueiden hakkuita Loehr miettisi tarkkaan.

”Että onko tämän nyt fiksua, erityisesti Etelä-Suomessa, missä valtionmaita on vähän ja valtionmaat ovat ainoita yhtenäisiä metsäalueita. Se tuntuu lyhytnäköiseltä.”

Joskus pienimuotoisetkin hakkuut jättävät maastot selvät jäljet, vaikka niitä pyritään välttämään. Pahimmat painaumat syntyvät yleensä ajokoneesta, joka hakee puut metsästä tien varteen.

Hänestä suojellut metsät pitää nähdä kehtoina, joista huonossa hapessa olevat metsälajit leviävät uudestaan muuallekin. Hän puhuu ”lähdepopulaatioista”.

”Evo on yksi niitä harvinaisia paikkoja Etelä-Suomessa, missä pystyisi suojelemaan isoja metsäalueita niin, että tulevaisuudessa metsä elpyy. Se, mitä sinne on jäänyt, on huikeaa.”

Metsähallituksen Niklas Björkqvist ei halua suoraan ottaa kantaa siihen, minkä kokoinen taloudellinen tappio jäljellä olevien retkeilyalueiden suojelu olisi Metsähallitukselle.

Sen sijaan hän pitää retkeilyalueita hyvinä oppimisen paikkoina metsätalouden ja muun metsien käytön yhdistämisessä.

”Siellä voi toteuttaa väljemmin erilaisia virkistyskäytön muotoja kuin suojelualueella”, hän sanoo.

”Metsästys, kalastus, matkailu tai vaikka partiolaisten toiminta”, hän luettelee.

Mitä itse ajattelet, jos metsässä virkistyessä vastaan tulee hakkuuaukko tai ajokoneen urat? Harmittaako se?

”Ei ne sillä tavalla harmita, mutta huono työnjälki tietysti harmittaa, jos sellaista on”, hän sanoo.

”On se tietoisuus, että ne jäljet sieltä häviää, osa nopeammin ja osa hitaammin. Se auttaa ymmärtämään, että se ei ole mikään lopullinen tilanne. Luonto sitten korjaa niitä mahdollisia vahinkojakin, mitä on tapahtunut.”

Metsä palautuu hitaasti. Tämä aukko Evolla on hakattu vuonna 2016.

Kartta-analyysit HS:lle teki Emil Ehnström Metsäkeskuksen datan pohjalta. Grafiikat Petri Salmén, tuottaminen ja editointi Salla Vuorikoski.

Oikaisu 15. 6. 2022: Retkeilyalueella on 120 Metsähallituksen ylläpitämää hirvitornia, ei 250:tä uutta tornia. Lisäksi poistettiin lause, jossa virheellisesti vihjattiin hirvitornien läheisten merkkinauhojen liittyvän hakkuisiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat