Poliisi kertoi korona­ketjun levittämisestä epäillyn jooga­yrittäjän nimen: Komisariolle syyte

Iisalmelaisen joogayrittäjän epäiltiin aiheuttaneen 18 ihmisen tartuntaketjun, mutta nainen kieltäytyi testeistä ja karanteeneista. Poliisi haki naisen pakolla testiin.

Poliisi vei maaliskuussa 2021 väkisin koronatestiin naisen, jonka epäiltiin aiheuttaneet laajan koronatartuntaketjun Iisalmessa. Kuvassa koronaviruksen testaamisessa käytettävä kotitesti.

24.5. 12:37 | Päivitetty 25.5. 8:41

Itä-Suomen poliisilaitoksessa työskentelevä rikoskomisario on saanut syytteen virkasalaisuuden rikkomisesta. Syyttäjän mukaan mies paljasti salassa pidettäviä tietoja kahdessa mediatiedotteessa, jotka liittyivät Iisalmessa todettuun koronatartuntojen ketjuun.

Jutun käsittely Pohjois-Savon käräjäoikeudessa alkoi tiistaina.

Tartuntaketju paikantui paikalliselle joogasalille. Joogayrittäjä kävi myös siivoamassa vanhusten luona.

Nainen kuitenkin suhtautui kielteisesti koronatestaukseen. Hän ei noudattanut hänelle määrättyä karanteenia, ja lopulta terveydenhuolto pyysi poliisilta virka-apua apua naisen saamiseksi testiin.

Poliisi kävi hakemassa naisen tämän kotoa. Testi näytti positiivista. Nainen määrättiin pakkohoitoon osastolle eristyksen loppuun saakka.

Asia tuli julkisuuteen naisen tukijoukon avulla. Hänen tyttärensä kuvaama video kiinniotosta julkaistiin Youtubessa tapahtumapäivänä, 1. maaliskuuta 2021. Kansalaisaktivistimies kirjoitti seuraavana päivänä yksityiskohtaisen blogikirjoituksen asiasta. Siinä mainittiin myös naisen nimi.

Altistuksesta jo aiemmin kertonut paikallislehti Iisalmen Sanomat raportoi, että Iisalmen tartuntaketjussa oli todettu jo kahdeksan koronavirustartuntaa. Uutisessa mainittiin iisalmelainen joogasali, muttei naisen nimeä.

Myöhemmin lehti kertoi myös naisen viemisestä pakkotestiin.

Tämän jälkeen rikoskomisario antoi mediatiedotteen. Siinä kerrottiin naisen nimi ja julkaistiin hänen kuvansa.

”Pyydämme kaikkia [naisen] kanssa 19.2.–1.3.2021 välisenä aikana tekemisissä olleita ilmoittautumaan terveysviranomaisille tartuntaketjujen ja mahdollisten altistuneiden jäljittämiseksi. Poliisi julkaisee poikkeuksellisesti kuvan (liitteenä) [naisen], jotta kaikki mahdolliset altistuneet voidaan tavoittaa”, tiedotteessa todettiin.

Rikoskomisario vetosi oikeudelle antamassaan vastauksessa siihen, että lain mukaan nimi ja kuva voidaan antaa julkisuuteen uuden rikoksen ja rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi.

Juuri tästä oli hänen mielestään kyse.

Valtion vastauksessa kerrotaan, että naisesta lähteneessä tartuntaketjussa oli yhteensä 18 tartuntaa. Näistä 16 liittyi joogastudioon ja kaksi vanhusten kotisiivoukseen.

Nainen vaatii valtiolta yhteensä 200 000 euron korvauksia. Neljäsosa korvausvaatimuksesta liittyy naisen väittämiin taloudellisiin menetyksiin.

Valtio kiistää korvausvaatimukset. Se toteaa, että naisen oma koronavastainen toiminta ja piittaamaton muiden ihmisten altistaminen on voinut aiheuttaa asiakassuhteiden menetyksiä, mutta poliisilaitos ei ole siitä vastuussa.

Toinen neljännes korvausvaatimuksesta koskee henkisiä kärsimyksiä.

Valtion mukaan tiedotteessa ei kuitenkaan loukattu naisen kunniaa, koska tiedot pitivät paikkansa eikä häntä halvennettu. Yksityiselämää tiedotteessa ei loukattu, koska se ei sisältänyt mitään, mitä nainen ja hänen tukijoukkonsa eivät olisi itse ensin tuoneet julkisuuteen.

Puolet korvausvaatimuksesta liittyy naisen väittämään perusoikeuksien ja ihmisarvojen loukkaukseen.

Lue lisää: Poliisi tutkii Iisalmessa tapahtunutta koronakaranteenin rikkomista, oli saanut virka-apupyynnön toimittaa paikallinen yrittäjä koronatestiin

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat