Elvytyskieltoihin liittyy edelleen vääriä käsityksiä

Jotkut luulevat, että potilas voi jäädä elvytyskiellon takia ilman tarvitsemaansa hoitoa. Todellisuudessa päätös elvyttämättä jättämisestä voidaan tehdä ainoastaan silloin, kun elvytyksestä ei ole potilaalle hyötyä tai se aiheuttaa hänelle enemmän kärsimystä kuin hyötyä.

Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osaston ylilääkäri ja Suomen Tehohoitoyhdistyksen puheenjohtaja Mika Valtonen näkee, että elvytyspäätösten tulisi aina olla osa hoitosuunnitelmaa esimerkiksi hoivakodeissa tai muissa elämän loppuvaiheen hoitopaikoissa. Kuvituskuva.

29.5. 5:45

Suomessa tehdään kahdenlaisia elvytyskieltoja. Lääkärit tekevät elvytyskieltoja lääketieteellisin perustein, minkä lisäksi potilaat voivat kirjata elvytyskiellon omaan hoitotahtoonsa.

Valviraan saapuneiden kanteluiden perusteella potilaat tai heidän omaisensa eivät aina ymmärrä lääkärin tekemän elvytyskiellon ja hoitotahtoon merkityn elvytyskiellon eroa, kertoo Valviran ylilääkäri Valpuri Taulasalo.

”Osalle potilaista ei ole ollut selvää, että lääkärin tekemä elvytyskieltopäätös vaatii potilaan informoinnin, mutta ei hänen suostumustaan. Lääkärin tekemää elvytyskieltoa ei myöskään voida perua potilaan itsensä tai hänen omaistensa toiveesta. Potilaalle ei voida antaa lääketieteellisesti perusteetonta hoitoa”, Taulasalo sanoo.

Taulasalon mukaan Valviraan saapuneiden kanteluiden perusteella toinen elvytyskieltoihin liittyvä väärinkäsitys koskee päätöksen sisältöä.

Jotkut luulevat, että potilas voi jäädä elvytyskiellon takia ilman tarvitsemaansa hoitoa. Todellisuudessa päätös elvyttämättä jättämisestä voidaan tehdä ainoastaan silloin, kun elvytyksestä ei ole potilaalle hyötyä tai se aiheuttaa hänelle enemmän kärsimystä kuin hyötyä.

Elvytyskiellolla rajataan pois hyvin pieni osa kaikesta hoidosta. Potilaalle, jolle tehdään elvytyskielto ilman muiden hoitojen poisrajaamista, voidaan kiellosta huolimatta antaa monenlaista hoitoa.

Esimerkiksi tehohoidossa hoidon rajauksia tehdään potilaan voinnin mukaan portaittain: ei elvytetä, ei hengityskonehoitoa, ei munuaisten korvaushoitoa, ja niin edelleen, kertoo Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osaston ylilääkäri ja Suomen Tehohoitoyhdistyksen puheenjohtaja Mika Valtonen.

”Hoidon rajauksia – mukaan lukien elvytyskielto – voidaan yhtä lailla myös purkaa, jos potilaan toipuminen heikoista odotuksista huolimatta kääntyykin parempaan”, Valtonen huomauttaa.

Tehohoidossa potilaiden priorisointi ja hoitojen rajaaminen ovat osa lääkärien arkea – koronapandemian aikana mahdollisesti jopa aiempaa enemmän, kun suuri määrä potilaita on sairastunut samaan aikaan. Mitään tehohoitoa ei anneta niille, jotka eivät hyödy siitä tai joille se olisi vain kärsimysten pitkittämistä.

Elvytyspäätösten tulisi aina olla osa hoitosuunnitelmaa esimerkiksi hoivakodeissa tai muissa elämän loppuvaiheen hoitopaikoissa. Ne ovat osa potilaan hyvää hoitoa ja hänen edunvalvontaansa, Valtonen sanoo.

”Hoitosuunnitelmat säästävät aikaa ja ohjaavat potilaan hoitoa hänen sijainnistaan riippumatta.”

Myös potilaiden omiin hoitotahtoihinsa kirjaamat elvytyskiellot ovat Valtosen mukaan aina tärkeitä, sillä elvytystä tapahtuu muuallakin kuin sairaalassa ja muidenkin kuin lääkärien toimesta. Hoitotahto tuo ilmi potilaan oman tahdon olosuhteista riippumatta. Elvytyskielto on vain yksi osa hoitotahtoa.

Potilas ei voi vaatia perusteetonta hoitoa, mutta oikeustoimikelpoisena hänellä on oikeus kieltäytyä hyödyllisestäkin hoidosta.

Valtosen mukaan osa iäkkäimmistä potilaista saattaa kieltäytyä sairautensa loppuvaiheessa esimerkiksi leikkaushoidosta. Tällöin potilasta kuuluu hoitaa muulla lääketieteellisesti hyväksytyllä tavalla, jonka potilas itse hyväksyy.

Helsingin yliopiston 2000-luvun alussa tehdyn tutkimuksen mukaan 12 prosentilla yli 75-vuotiaista sydän- ja verisuonitautia sairastavista suomalaisista oli tuolloin hoitotahto. Hoitotahto oli yleisempi naisten kuin miesten keskuudessa.

Tutkimuksessa oli mukana 400 suomalaista.

Lähes puolet tutkittavista oli sitä mieltä, että he silloisessa terveydentilassaan mielellään haluaisivat elvytyksen, jos sellaisen tarve osuisi kohdalle, kertoo Helsingin yliopiston geriatrian emeritusprofessori Timo Strandberg.

”Mielenkiintoista oli se, että tätä mieltä oli yhtä lailla moni heistä, joilla oli hoitotahto. Hoitotahtojen sisällöstä emme kylläkään saaneet tarkempaa tietoa, eli on toki mahdollista, että kaikkiin hoitotahtoihin ei ollut erikseen merkitty elvytyskieltoa”, Strandberg sanoo.

Uudempi Helsingin yliopiston aihetta käsitellyt aineisto on muutaman vuoden takaa. Tutkimuksessa oli mukana keskimäärin 80-vuotiaita, edelleen kotona asuvia suomalaismiehiä. 20 prosentilla heistä oli hoitotahto.

Strandbergin mukaan tutkimuksista ei voida tehdä suoraa johtopäätöstä, että hoitotahtojen määrät olisivat kasvaneet.

”Uudemmassa tutkimuksessa mukana olleet miehet olivat hyvin toimeentulevia, eli mahdollisesti juuri niitä, joiden keskuudessa hoitotahdot voisivat olla yleisimpiä. Uskon, että luvut ovat kuitenkin lähellä totuutta.”

Strandberg nostaa esille myös kansainvälisen tutkimuksen toissa vuodelta. Tutkimus käsitteli yli 80-vuotiaiden elvytystä, ja siinä oli mukana useita maita myös Euroopasta. Tutkimuksen mukaan vain hyvin pieni osa yli 80-vuotiaista oli hyötynyt elvytyksestä. Seitsemällä prosentilla elvytetyistä oli olemassa hoitotahtoon merkitty elvytyskielto.

Strandbergin mukaan myös Suomessa tapahtuu sellaisia elvytystilanteita, joissa potilasta elvytetään hoitotahtoon merkitystä elvytyskiellosta huolimatta, sillä esimerkiksi ensihoitajat eivät välttämättä ehdi saada tietoa hoitotahdosta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat