Puolustusvoimat vuokraa maata itärajan maanomistajilta etelän hinnoilla – Rakentaa linnoitteita ja esteitä

Puolustusvoimat on lähestynyt maanomistajia kirjeitse muun muassa Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Puolustusvoimien toukokuisessa harjoituksessa Turussa rakennettiin muun muassa maanpäällisiä linnoitteita.

8.6. 11:36 | Päivitetty 13.6. 10:40

Puolustusvoimat haluaa solmia muun muassa itärajalla asuvien maanomistajien kanssa sopimuksia maankäytöstä.

Sopimuksia tehdään etukenossa, selittää valmiusrakentamispäällikkö everstiluutnantti Sauli Hongisto Puolustusvoimien logistiikkalaitokselta.

”Jos Puolustusvoimilla on tarve rakentaa maille, jotka eivät ole valtion, maankäyttö­sopimus on valmiina”, Hongisto sanoo.

Valmiuslaki ja poikkeustilalaki mahdollistaisivat käytännössä saman, mutta ne voidaan ottaa käyttöön vasta tilanteen niin vaatiessa.

Sopimusten idea on sallia valmiusrakentaminen. Se tarkoittaisi erilaisia linnoitteita ja esteitä.

”Valmiusrakentaminen on Puolustusvoimien poikkeusolojen tarpeeseen varautumista. Se on sitä, että harjoitellaan ja hankitaan materiaalia. Samalla opitaan, mitä mahdollisessa toimeenpanotilanteessa rakentaminen edellyttää.”

Tärkein hyöty on suojan saaminen joukoille ja erilaisille kohteille sekä taistelukyvyn ja toimintakyvyn parantaminen, Hongisto kertoo.

Asiasta uutisoivat aiemmin muun muassa Koti-Lappi ja MTV Uutiset, joiden mukaan Puolustusvoimat on lähestynyt maanomistajia kirjeitse muun muassa Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Hongisto korostaa, ettei rakentaminen painotu vain itärajalle.

”Varmasti näilläkin alueilla on maanomistajia lähestytty. Valmiusrakentamista ei ole kuitenkaan sidottu ilmansuuntiin vaan Puolustusvoimat toimii koko valtakunnan alueella.”

Rakentaminen ei myöskään liity itärajalle kaavailtuun uuteen raja-aitaan.

Maanomistajille lähetetään vuosittain asian tiimoilta jopa sata kirjettä.

Puolustusvoimat ei kerro, kuinka moni maanomistaja on solminut maankäyttösopimuksen. Hongiston mukaan sopimuksia on tehty tänä vuonna ”ainakin muutamia kymmeniä”.

Alueiden kokoa, yhteneväisyyttä tai sijaintia ei paljasteta.

Sopimuksen allekirjoittamisesta saa 750 euron korvauksen. Mahdollisen rakentamisen jälkeen Puolustusvoimat maksaa maanomistajille korvauksia rakennetun pinta-alan mukaan. Rakennetulta hehtaarilta maksetaan noin 5 000 euroa 20 vuoden ajalta. Myös mahdolliset muut vauriot korvataan. Hongiston tietojen mukaan ristiriitoja korvauksissa ei ole ollut.

”Sopimukset koskevat maanomistajan alueesta vain sovittua osaa. Esimerkiksi yksi linnoite voi viedä kymmenen kertaa kymmenen metrin alueen.”

Jos maanomistaja ei halua tehdä sopimusta, siitä ei seuraa mitään. Puolustusvoimat ei mene luvattomasti kenenkään tontille rakentamaan, Hongisto painottaa.

Verrattuna metsähehtaarin myyntihintaan, tarjottu korvaus on etenkin Lapissa hyvä. Esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuuden mukaan Uudellamaalla maksettiin vuonna 2019 hehtaarilta jopa yli 5 100 euroa ja Lapissa 770 euroa. Nämä olivat vertailun kalleimmat ja halvimmat metsämaat. Osuuspankin vuoden 2018 tietojen mukaan hehtaarihinta pyörii Lapissa noin tuhannessa eurossa.

Oikeastaan valmiusrakentaminen ei ole uusi mikään asia vaan sopimuksia on tehty eri puolella Suomea jo useita vuosia, Hongisto selventää.

Puolustusvoimat ja Merivoimat harjoittelivat valmiusrakentamista muun muassa Varsinais-Suomessa toukokuun lopulla. Puolustusvoimien käytössä olevilla mailla rakennettiin linnoitteita Heikkilän ja Pansion tukikohdissa Turussa sekä Gyltön saarella Paraisilla.

Rakennetut linnoitteet jäävät paikoilleen, mutta tarvittaessa ne voidaan aina purkaa ja siirtää.

Linnoitteita voidaan rakentaa muun muassa betonielementeistä. Puolustusvoimien mukaan linnoitteet kyetään varustamaan jopa termobaarisia iskuja kestäviksi.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Suomen Nato-jäsenyys­prosessi herättävät ymmärrettävästi lisäkiinnostusta Puolustusvoimien toimintaa kohtaan.

Valmiusrakentaminen ei Hongiston mukaan liity näistä kumpaankaan.

”Järjestelmää on kehitetty jo vuosia. Kyse on Puolustusvoimille ominaisesta varautumisesta sekä pitkäjänteisen ja laaja-alaisen yhteistyön kehittämisestä rakennusteollisuuden kanssa”, Hongisto sanoo.

Tarkoituksena on hyödyntää rakentajien laaja-alaista ammattitaitoa ja kokemusta.

”Siviilien osaamisen ja resurssien hyödyntäminen on kustannustehokasta ja samalla yritykset ylläpitävät rakentamisen suorituskyvyn myös poikkeusoloissa.”

Oletko tehnyt maankäyttösopimuksen Puolustusvoimien kanssa? Kerro siitä sähköpostitse: kotimaa@hs.fi.

Oikaisu 13.6. kello 10.25. Uutisessa kerrottiin aiemmin, että Puolustusvoimat maksaa maanomistajille korvauksia muun muassa pinta-alan mukaan. Pinta-alakohtaisia korvauksia maksetaan kuitenkin ainoastaan mahdollisen rakentamisen jälkeen rakennetusta alasta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat