Huijari vei Vuorisen perheeltä tonnin puhelimen pankin vanhalla testi­sovelluksella – yksinkertainen kikka mahdollistaa rikosten jatkamisen

Huijari vei pirkanmaalaiselta Vuorisen perheeltä tuhannen euron Iphonen Danske Bankin testisovelluksella, joka muistuttaa erehdyttävästi oikeaa mobiilipankkia. Samanlaisia huijauksia tehtiin jo kaksi vuotta sitten. Kysyimme pankilta, miten huijaukset ovat voineet jatkua.

Danske Bank sai tiedon ensimmäisestä sen harjoitussovelluksella tehdystä huijausyrityksestä vuonna 2020. Sovellus poistettiin tuolloin sovelluskaupoista. Samaa sovellusta on kuitenkin käytetty huijaamiseen tänä keväänä.

| Päivitetty

Pirkanmaalaisen Jenna Vuorisen Facebookin Puskarario Tampere -ryhmässä julkaisema kirjoitus on herättänyt runsaasti huolta. Vuorinen kertoo 26. toukokuuta tehdyssä julkaisussa huijauksesta, jonka kohteeksi hänen perheensä joutui vajaat kaksi viikkoa aiemmin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat