Nokian kuolonkolari muuttui hovioikeudessa kolmeksi tapoksi, nuoren kuljettajan rangaistus koveni vuodella

Elokuussa 2020 tapahtuneessa turmassa kuoli kolme nuorta. Hovioikeus kuvaili kuljettajan suhtautuneen piittaamattomasti matkustajien turvallisuuteen.

Nokian kuolonkolarista syytetyn nuoren miehen tuomio koveni vuodella, sillä hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen kolmeen tappoon.

10.6. 11:53

Turun hovioikeus on koventanut vuodella rangaistusta Nokian kuolonkolarista elokuussa 2020. Kuljettaja sai kuusi ja puoli vuotta vankeutta.

Olennaisin ero Pirkanmaan käräjäoikeuteen verrattuna on rikosnimike. Hovioikeuden mukaan kyse oli kolmesta taposta, kun käräjäoikeuden mukaan kyse oli kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Käräjäoikeudessa mies oli saanut viisi ja puoli vuotta vankeutta.

Miehen rangaistusta lieventää se, että hän oli alaikäinen rikoksen aikaan. Hän täytti 18 vuotta noin kuukausi teon jälkeen.

Miehen ajama auto suistui tieltä, törmäsi puuhun ja hajosi kahtia 16. elokuuta 2020. Kyydissä olleet kolme nuorta kuolivat.

Ennen kolaria mies ehti ajaa autoa yli kaksi tuntia. Matka alkoi Porin Yyteristä noin kello 22.30 ja päättyi ulosajoon Nokialla kello 1.09 yöllä.

Ajon jälkeen miehen veren alkoholipitoisuus oli 1,68 promillea.

Mies ajoi huomattavaa ylinopeutta ja kuljetti autoa osittain vastaantulevien kaistalla. Lisäksi hän kuvasi matkapuhelimellaan kuvia ja videoita sekä kirjoitti viestejä.

Kuvamateriaalia julkaistiin miehen profiilissa sosiaalisen median alustalla. Puhelimesta saatiin myös muita viestejä ja Snapchat-sovellukseen liittyvät paikkatiedot.

Pahimmillaan auton nopeus oli noin 170 kilometriä tunnissa. Ulosajon aikaan auto liikkui yli sadan kilometrin tuntinopeudella.

Hovioikeuden mukaan eräs miehen ajon aikana lähettämä viesti sekä kolmen todistajan kertomukset viittaavat siihen, että miehen oli tarkoitus tehdä itsemurha. Viestin lähettämisestä kului kuitenkin noin 14 minuuttia onnettomuuteen, joten varmoja tästä ei voida olla.

Oikeus katsoikin jääneen näyttämättä, että mies olisi ajanut auton tahallaan penkereelle.

Tappo kuitenkin kattaa myös teot, joissa tekijän täytyy pitää seurausta eli toisen ihmisen kuolemaa varsin todennäköisenä seurauksena.

Tässä tapauksessa mies nautti ajon aikana alkoholia, ajoi suurilla nopeuksilla, ajoi vastaantulevien kaistalla ja lähetteli viestejä. Ajo näyttäytyi erittäin vaarallisena myös matkustajille. Yksi uhreista lähetti ystävälleen viestin, jonka mukaan ”mä varmaan kuolen”.

”Näin ollen myös [miehen] oli täytynyt käsittää, että hän todennäköisesti ei kykene pitämään autoa ajoradalla näissä olosuhteissa”, oikeus totesi.

Oikeuden mukaan on yleisen elämänkokemuksen perusteella selvää, että jos auto törmää maantieltä puuhun 120 kilometrin tuntinopeudella, varsin suurella todennäköisyydellä matkustajat kuolevat. Tämä myös miehen on täytynyt käsittää.

”Snapchat videoista ja -kuvista ilmenee [miehen] liikenneturvallisuutta halveksiva asenne ja piittaamaton suhtautuminen kanssamatkustajien turvallisuuteen. [Miehen] ajotapa oli ollut holtiton.”

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että mies oli syyllistynyt tappoon.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat