Alpo Hyyrynen, 84, on asunut koko elämänsä itä­rajalla eikä ole koskaan kokenut vastaavaa hiljaisuutta: ”Ne on kaikki viety Ukrainaan”

Maanviljelijä Alpo Hyyrynen on tarkkaillut Suomen itärajan tapahtumia lähietäisyydeltä läpi elämänsä ja ihmettelee vaimonsa Lahja Hyyrysen kanssa nykymaailman menoa. Heillä ei ole koskaan ollut ”pyrkimyksiä mihinkään suurempaan.”

Alpo Hyyrynen liikkuu mieluiten sauvakävellen. Hän kertoo tilanneensa myös kolmipyöräisen, sillä tavallinen pyöräily ei enää onnistu.

1.8. 2:00 | Päivitetty 1.8. 6:41

Kissan nimi on Pieni-Nato. Sillä on tapana kävellä joka päivä naapuritalolle, vaikka naapuri ei ole ollut aikoihin kotona.

Kissa ei tiedä, että naapuri on kuollut jo vuosi sitten. Välillä se jää pihalle odottamaan, ja palaa sitten kotiin.

Kotona ruokakuppi on vanhan leivinuunin edustalla. Kahvinkeitin ja radio ovat usein päällä.

Täältä kukaan ei ole lähdössä minnekään.

Mihis sitä kotoa, Alpo Hyyrynen sanoo.

Hän on asunut täällä Etelä-Karjalan Rautjärvellä aina, pian 85 vuotta. Sinä aikana moni on lähtenyt. Sotaan, opiskelemaan ja töihin. Kuka minnekin. Tulijoita on sitä vastoin vähän.

Ovelta katsottuna vasemmalla puolella naapurin talo on edelleen tyhjillään. Oikealle mentäessä vastaan ei tule enää yhtään taloa.

Sielläkin on kuitenkin naapuri. Hankala ja epäluotettava.

Venäjän ja Suomen väliseen rajaan liittyy tällä hetkellä kaikenlaista hössötystä. Alpolle ja hänen vaimolleen Lahjalle raja on kuitenkin arkinen asia. Se on olemassa samalla tavalla kuin lahoava navetta pihamaalla.

Vuoden 1937 kesä oli erityisen kuuma.

Siinä, missä nyt on pelkkää nurmikkoa, sijaitsi valkoinen kaksikerroksinen talo. Alpo syntyi siellä. Sukulaisia oli paljon, sisaruksiakin yhdeksän.

Alpon ensimmäiset muistot liittyvät sotaan. Koska koti sijaitsi sotatoimialueella, perhe joutui lähtemään kahdeksi kuukaudeksi evakkoon.

Kun kotiinpaluun aika koitti, Haukivuoren asemalla oli kova tungos.

”Mie olin kolme ja eksyin siellä”, Alpo kertoo.

Myöhemmin valkoisen talon yläkertaan muutti rajavartiomiehiä. Alpo muistaa, kuinka naapurin poika lähti polkupyörällä juna-asemalle. Juna, jonka kyydissä poika matkusti rintamalle, räjäytettiin.

Mieleen tulee myös, kuinka paljon korvasieniä vuoden 1944 keväällä oli. Alpo keräsi niitä isänsä kanssa hevoskärryihin Neuvostoliiton valvontalinjalla ja tienasi viisikymmentä markkaa.

Rautjärven suojeluskuntatalo tuhoutui heinäkuussa 1941 jatkosodan alettua. Vain kiviset rappuset jäivät jäljelle.

Lahja muutti naapuriin vasta myöhemmin. Perhe oli evakossa Länsi-Suomessa, lähellä Turkua. Vanha koti oli jäänyt rajan taakse, mutta vanhemmat halusivat palata Itä-Suomeen.

Lahja oli kymmenvuotias ja meni samaan kouluun Alpon kanssa. Alposta ja Lahjan isoveljestä tuli hyviä ystäviä.

Jotenkin sillä tavalla he tutustuivat.

”Täs kyläl vaan, vähän kerrassaan. En tiedä kummin perin. Sillai kävi, että mentiin papin etteen”, Alpo sanoo.

Lahja sanoo kaipaavansa Länsi-Suomesta vain valkovuokkoja. Hän on istuttanut niitä mättäällisen tuvan takapihalle.

Mitäs sitä muuta.

Lahja Hyyrynen on aktiivinen seurakuntalainen. Hyyryset eivät kuitenkaan menneet naimisiin Rautjärven kirkossa, vaan omalla pihalla.

Nykymaailman menoa on vaikea ymmärtää täältä käsin, Lahja sanoo. Kaikkea sitä tuhlaamista ja lentokenttien tukkimista. Ihmisillä tuntuu olevan liikaa rahaa.

Hyyrysillä ei ole ikinä ollut edes autoa. Ruuankaan ei tarvitse olla ihmeellistä.

”Mie saattasin laittaa aamusta kaurapuuroa ja illasta paistasin vaikka särkiä”, Lahja sanoo.

Alpo on tehnyt lapsesta saakka töitä pelloilla ja metsissä. Lahja taas on pitänyt huolta jokusesta lehmänkantturasta ja leiponut 4 000 karjalanpiirakkaa vuodessa.

Välillä ovelle ilmestyy sukulaisia ja tuttuja, joille keitetään kahvit.

”Kun ei ole mitään pyrkimyksiä mihinkään suurempaan ollut millonkaan”, Alpo sanoo.

Seinältä löytyy kuitenkin kunniakirjoja, jotka on osoitettu maanviljelijä Alpo Kalevi Hyyryselle: Ansiokkaasta toiminnasta rajavartiolaitoksen hyväksi, erityisistä ansioista rajavartiolaitoksen perinne- ja kiltatyön hyväksi, tunnustuksena ja kiitoksena ansiokkaasta toiminnasta sotaveteraanien hyväksi.

Alpo on Kaakkois-Suomen rajamieskilta ry:n kunniajäsen.

Hän lupaa tulla näyttämään kohdan, josta rajavyöhyke alkaa. Mutta kuvia ei saa ottaa, silloin kotitielle voisi eksyä ylimääräisiä pällistelijöitä.

Ulkona itikat inisevät kummassakin korvassa.

Alpo laittaa Karjala-lippiksen päähän ja ottaa kävelysauvat mukaan. Hiekkatie talon edustalla puskee heinää, Alpo kääntyy oikealle.

Keltaisen kyltin kohdalla hän pysähtyy. Pidemmälle ei ole asiaa.

Pensaasta hyppää pieni pörröinen linnunpoikanen, joka alkaa pinkomaan kovaa kyytiä kohti Venäjää.

”Pyy”, Alpo tietää.

Hän kertoo, että kaksi vuotta sodan jälkeen talvi oli erityisen luminen. Lunta oli niin paljon, että raja-aita oli hautautunut sen alle.

”Täti läksi hiihtämään ja hiihti vahingossa sen raja-aidan yli.”

Alpon mukaan täti ehti hiihtää takaisin Suomen puolelle, ennen kuin hänet ammuttiin.

Kesti pitkään, ennen kuin ruumis saatiin takaisin. Kukaan ei koskaan myöntänyt, että täti olisi kuollut rajamiehen luotiin.

”Lehtilöissä ei kerrottu mitään. Se oli niin herkkää aikaa.”

Alpo Hyyrysen paidan rintamuksessa on Kaakkois-Suomen rajamieskillan tunnus.

Sittemmin Hyyryset ovat käyneet rajan takana lukuisia kertoja. Lahja on päässyt katsomaan entistä kotitaloaan, josta on jäljellä enää perustukset.

Nykyään Lahjan kädet tärisevät niin, että karjalanpiirakoiden rypyttämisestä on tullut mahdotonta.

Piirakat pitää hakea kaupasta. Peltoja viljelee nykyään mies, jonka nimi on Tapsa. Lehmistä on luovuttu 30 vuotta sitten, ja edellistalvena lumi on rikkonut vanhan navetan katon.

Lahja kertoo, että on ruvennut kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Kissankin nimi oli aikaisemmin Nussolini.

Raja on herättänyt heissä huolta viimeksi vuonna 1968 Tšekkoslovakian kriisin aikaan.

Alpo istui tuolloin sukulaispoikansa kanssa tupakalla talon portaalla. He tunsivat, kuinka maa tärisi. Kokemuksensa perusteella Alpo arvioi, että rajan takana oli vähintäänkin panssarirykmentti starttivalmiudessa.

Tilanne kesti muutaman päivän.

Viime aikoina rajan takaa ei ole kuulunut mitään.

”Ne on kaikki viety Ukrainaan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat