Milloin ihminen on vanhus? Vanhuus­professori Timo Strandberg antaa vastaan­sanomattoman määritelmän

Suomalaiset suhtautuvat yksilötasolla vanhuuteen pääosin myönteisesti, mutta kokevat, että yhteiskunnallisella tasolla ikäihmiset eivät tule kuulluksi. Geriatrian professorin mukaan vanhuuden mielikuvat ovat nuorilla ihmisillä usein virheellisiä.

Vanhuutta tulisi Geriatrian professorin mukaan rakentaa pitkin elämää pitämällä itsestään hyvää huolta.

20.6. 2:00

Suomalaiset elävät vuosi vuodelta pidempään ja vanhusten suhteellinen osuus väestöstä kasvaa, kun yhteiskunnan ikärakenne kallistuu yhä iäkkäämpien ihmisten suuntaan.

Mutta missä iässä ihmistä oikein on sallittua kutsua vanhukseksi? Entä miten suomalaiset suhtautuvat omaan vanhuuteensa ja vanhusten kohteluun?

"Olen joskus sanonut, että vanhus on se, joka on 30 vuotta itseään vanhempi”, geriatrian emeritusprofessori Timo Strandberg sanoo.

Todellisuudessa kysymys vanhuuden iästä on tietysti paitsi tieteellisempi myös moniulotteisempi. Jos asiaa lähestyy biologisesti, voidaan Strandbergin mukaan sanoa, että 65 vuotta on ”ihmisen takuuaika”.

”Mutta jos itsestään huolehtii hyvin, saa elämälleen 20–30 vuotta lisää hyvää elinaikaa”, Strandberg jatkaa.

”Jossain vaiheessa uraani sanoin, että 75 vuotta on vanhuuden raja, sillä sen jälkeen ihmisen toimintakyky alkoi heiketä ja erilaiset vaivat lisääntyä. Nykyisin olen kuitenkin hilannut vanhuuden ikärajan 80–85 vuoteen, kun ikäihmisten toimintakyky on parantunut ja lääketiede kehittynyt.”

StranDberg tietää, mistä puhuu, sillä hän tehnyt pitkän uran vanhustutkimuksessa ja on yksi Euroopan arvostetuimmista geriatreista ja myös Vanhustyön keskusliiton puheenjohtaja.

Geriatria on ikääntymiseen ja ikäihmisten kokonaisvaltaiseen hoitoon keskittyvä lääketieteen erikoisala.

Emerituksen ikään ehtinyt professori ei myöskään referoi vain vanhoja tutkimuksia, vaan hänellä on kommenttiensa taustalla uusi, Vanhustyön keskusliiton teettämä kansalaiskysely ikäasenteista koskien vanhuutta ja vanhenemista.

Uraa uurtavan selvityksestä tekee se, että asenteita ja mielikuvia vanhuutta kohtaan kysyttiin tiettävästi ensimmäistä kertaa kaikilta ikäryhmiltä 16-vuotiaista alkaen ilman yläikärajaa.

”On paljon kritisoitu, miten usein erilaisissa kyselyissä jätetään kaikkein vanhimmat ihmiset pois ja pohditaan asioita vanhempien kansalaisten yli. Nyt toimimme toisin, ja vanhin kyselyn vastaaja oli 97-vuotias”, Strandberg kertoo.

Selvitys toteutettiin verkkokyselynä sekä puhelinhaastatteluina 26.1.–2.3.2022. Selvityksen toteutti Aula Research oy. Kyselyyn vastasi 2 055 henkilöä.

”Pitäisi muistaa, että vanhuuteen liittyvät, julkisuudessa käsiteltävät negatiiviset asiat kumpuavat aina pienen joukon ongelmista.”

Mitä uraa uurtavassa kyselyssä sitten selvisi?

Strandberg nostaa esiin erityisesti kaksi keskeistä, osin toisiinsa liittyvää havaintoa.

Ensinnäkin suomalaiset suhtautuvat vanhuuteen yksilötasolla pääosin myönteisesti. Mitä vanhempia vastaajat olivat, sitä myönteisemmin omaan vanhuuteen suhtauduttiin.

Toisaalta taas moni vastaaja kokee, että vanhuuteen ja vanhustyöhön suhtaudutaan yhteiskunnallisella tasolla kriittisesti, eivätkä vanhuudet mielikuvat ole julkisessa keskustelussa kovin ruusuiset.

Mistä tämä johtuu?

”Ihminen on adaptoituva ja sopeutuu hyvin vallitsevaan elämäntilanteeseensa. Elämänlaadun tutkimuksessa olen pyrkinyt vuosien varrella korostamaan, ettei ulkopuolisten pidä arvioida, millaista vanhempien ihmisten elämänlaatu on”, Strandberg kertoo.

Tästäkin täsmennyksestä huolimatta tutkimus maalaa osin ristiriitaista kuvaa vanhuudesta. Omaan vanhuuteen suhtaudutaan myönteisesti, mutta yhteiskunnan tasolla taas vanhuuteen suhtautuminen kellahtaa kategorisesti kielteisempään suuntaan.

Ylettävätkö hyvinvointiyhteiskunnan lonkerot vanhuksien elinoloihin asti?

Kyllä ylettyvät, vastaa Strandberg, vaikkei kritiikiltäkään säästytä.

”Kyllä voidaan totta kai sanoa, että Suomi on hyvä maa elää vanhukselle. Suomalainen vanhustenhuolto ei mitenkään häviä yleiseurooppalaisessa vertailussa, vaikka meillä onkin tehtävää muun muassa siinä, miten ala saataisiin nuorille houkuttelevammaksi.”

Osansa Strandbergin kritiikistä saa myös suomalainen media, mikä käsittelee Strandbergin mukaan vanhuutta yksipuolisesti.

”Valtaosa yli 75-vuotiaista asuu kotonaan ilman yhteiskunnan virallista tukea. Pitäisi muistaa, että vanhuuteen liittyvät, julkisuudessa käsiteltävät negatiiviset asiat kumpuavat aina pienen joukon ongelmista”, Strandberg sanoo.

”Se ei ole kenenkään etu, mikäli nämä mielikuvat vanhuudesta nousevat pääosaan. Tämä on yksi mahdollinen syy siihen, miksi selvityksen mukaan vanheneminen huolestuttaa erityisesti nuoria ja opiskelijoita.”

”Suomalainen vanhustenhuolto ei mitenkään häviä yleiseurooppalaisessa vertailussa.”

Palataan vielä lopuksi alun kysymykseen vanhuuden iästä. Missä iässä ihminen siis oikein on vanhus?

Kyselyn vastaajien mielestä vanhuus alkaa keskimäärin 68-vuotiaana. Vanhuusiän arviointi nousee vastaajien iän mukaan.

Strandberg pitää kyselyssä saatua vanhuusiän määritelmää kiinnostavana.

Otto von Bismarck määritteli 1890-luvulla Saksan eläkeiän 70 vuoteen. Silloin tosin motiivina oli, että vain harva eli sitä vanhemmaksi, eikä eläkkeitä tarvinnut maksaa”, Strandberg kertoo.

”Onneksi nykyisin monet voivat viettää toimintakykyisiä ja terveitä eläkevuosia ja -vuosikymmeniä.”

Strandberg kuitenkin muistuttaa, etteivät eliniän nousu ja vanhuuden hyvä elämänlaatu ole luonnonlakeja, vaan terveeseen ja toimintakykyiseen vanhuuteen valmistavat hyvät elämäntavat pitkin elämää.

”Siksi olenkin huolissani muun muassa ylipainon ja diabeteksen kasvusta sekä liikunnan määrän vähenemisestä yhteiskunnassa. Painonnousu heijastelee yksi yhteen ihmisen elämänlaadun kanssa.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat