Työntekijä varasti yritykseltä neljä hunajakonetta – Rikos paljastui, kun ulkomailta alkoi tulla outoja yhteydenottoja

Parisataakiloisten hunajalaitteiden osat katosivat porvoolaisen yrityksen varastosta. Entinen työntekijä tuomittiin tänä kesänä hovioikeudessa törkeästä varkaudesta.

Helsingin hovioikeus tuomitsi hunajayrityksen entisen työntekijän kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä varkaudesta.

30.7. 16:35

Kun porvoolainen hunajayritys Paradise Honey katsasti vuonna 2016 varastonsa, näky oli hämmentävä.

Sadat hunajan valmistamiseen käytettävien laitteiden osat olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen.

Pian kävi ilmi, että yrityksen oma työntekijä oli vuosina 2014–2016 varastanut yhteensä neljän hunajalaitteen osat sekä myynyt yhden laitteista Yhdysvaltoihin.

Helsingin hovioikeus tuomitsi kesäkuun alussa entisen työntekijän kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä varkaudesta. Hänet tuomittiin myös korvaamaan aiheuttamansa 28 000 euron menetykset.

Yrityksen mukaan työntekijä olisi lisäksi kopioinut satoja hunajalaitteiden piirustuksia sisältäviä tiedostoja ja käyttänyt niitä omassa yritystoiminnassaan laitteiden valmistamiseen ja myymiseen.

Vuonna 2017 silloin jo entisen työntekijän luokse tehtiin kotietsintä. Häneltä takavarikoitiin laitteita, joista löytyi satoja Paradise Honeyn tiedostoja. Piirustuksia oli syytteen mukaan myös lähetetty eteenpäin entisen työntekijän oman yrityksen nimissä.

Helsingin käräjäoikeus käsitteli kesäkuussa piirustuksiin liittyvää syytettä teollisuusvakoilusta. Tuomiota asiasta ei ole vielä annettu.

Porvoolainen hunajayritys Paradise Honey oli kehittänyt ja valmistanut viisi hunajan valmistukseen tarkoitettua kuorintalinjaa Turkin markkinoille vuonna 2014. Linjoista yksi myytiin Turkkiin ja loput jäivät osina yrityksen varastoon.

Yritys on patentoinut kehittämiään laitteita, ja niitä myydään monissa maissa.

”Turkin hunajamarkkinat ovat niin suuret, että meidän kannatti tehdä maan markkinoille oma laitemalli”, Paradise Honeyn toimitusjohtaja Juhani Waara kertoo.

Kuorintalinja on pieni hunajankäsittelylaitos. Se koostuu kuorimakoneesta, niin sanotusta vahalinkoruuvista sekä kiskosta, johon hunaja tippuu.

”Laite avaa mehiläisten rakentamat hunajakennot niin, että hunaja valuu niistä ulos. Alla oleva hunajaruuvi erottelee aineksen kuivaksi vahaksi ja valmiiksi hunajaksi”, Waara selittää.

Linja koostuu peräti sadoista osista. Kokonaisuudessaan laite on noin kaksi metriä pitkä ja parin sadan kilon painoinen.

Laitteiden varastamisesta tuomittu työntekijä oli yrityksen palveluksessa vuosina 2013–2016 ja teki muun muassa asennus-, pakkaus- sekä myyntityötä. Hänen työtilansa oli yrityksen varastotilassa, jossa laitteiston osia säilytettiin.

Työntekijän vastuulla oli huolehtia hunajalaitteiden osista, ja tekniikan lisäksi hän tunsi laitteiden ulkomaanmarkkinat.

Kun hän lopetti työnsä yrityksessä vuonna 2016, yritys tarkisti varastonsa ja huomasi neljän jäljelle jääneen laitteiston osien kadonneen.

Varastoluetteloista selvisi, että vuoden 2014 lopussa varastossa oli osina neljä kuorintalinjaa, vuoden 2015 lopussa vain yksi ja 2016 ei enää yhtäkään.

Työsuhteen päätyttyä Paradise Honey sai yhdysvaltalaiselta Lieber Honey -hunajayritykseltä yhteydenottoja, joissa kyseltiin kuorintalaitteiden kokoamisesta ja käytöstä. Tämä herätti suomalaisyrityksen epäilykset, sillä se ei ollut myynyt kyseisiä laitteita Yhdysvaltoihin.

Lieber Honeyn lähettämien kuvien perusteella kyseessä oli Paradise Honeyn Turkin markkinoille valmistama laite. Yritysten välisestä viestinvaihdosta selvisi myös, että kauppojen takana oli suomalaisyrityksen hiljattain irtisanoutunut työntekijä.

Työntekijä kielsi tietäneensä varastossa olleista Turkin markkinoille tarkoitetun kuorintalinjan osista. Hän väitti, että oli hankkinut Yhdysvaltoihin myymänsä laitteen internetistä mehiläisharrastajien myyntipalstalta.

Työntekijän mukaan häntä syytettiin varkaudesta kostona, ja hän kiisti tekonsa oikeudessa.

Vuosien mittaan vietyjä osia oli satoja, eikä laitteita olisi ollut mahdollista varastaa ”sokkona” ilman työntekijän asiantuntemusta, yritys perusteli oikeudelle.

Osien vieminen oli vaatinut lukuisia käyntejä varastossa vuosien aikana. Tavallisesti työntekijä oli tullut aikaisin töihin ja pysäköinyt autonsa varaston ovelle, mitä kautta osien vieminen oli mahdollista.

Näytön perusteella hovioikeus katsoi, että työntekijä oli varastanut neljä kuorintalinjaa kuvatulla tavalla sekä myynyt niistä yhden yhdysvaltalaiselle Lieber Honeylle.

Paradise Honeyn toimitusjohtaja Waara kertoo saaneensa yhteydenottoja laitteiden käyttöohjeista muiltakin ulkomaisilta hunajayrityksiltä. Sen vuoksi hän epäilee loppujenkin laitteiden menneen kaupaksi maailmalla.

”Emme voi kuitenkaan olla siitä varmoja. He ovat lopettaneet yhteydenpidon heti, kun olemme maininneet varastetut laitteet.”

Oikeudelle näyttö ei riittänyt todistamaan, että työntekijä olisi myynyt myös loput varastamansa hunajalaitteet.

Hovioikeus tuomitsi työntekijän kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä varkaudesta.

Rangaistusta oikeus perusteli teon pitkäaikaisella kestolla ja suunnitelmallisuudella sekä sillä, että työntekijä käytti hyväkseen asemaansa yrityksessä.

Kunkin kuorintalinjan arvoksi oikeus arvioi 7 000 euroa. Työntekijä määrättiin korvaamaan neljän laitteiston arvo eli yhteensä 28 000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluja yritykselle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat