”Minulle sanottiin, että homoseksuaaliset suhteet eivät koskaan kestä kauaa” – Suomessa yritettiin vielä 1980-luvulla ”eheyttää” homoja

Suomessa on vielä 1970- ja 1980-luvuilla yritetty muuttaa ihmisiä homoista heteroiksi psykoanalyysin keinoin.

Sateenkaarilippu liehui Pride-viikolla Helsingissä vuonna 2019.

1.7. 2:00 | Päivitetty 1.7. 8:29

Suomen psykoanalyyttinen yhdistys pyytää ensimmäistä kertaa julkisesti anteeksi sitä, että sen piirissä homoseksuaalisuus määriteltiin aikoinaan sairaudeksi, jota tulee hoitaa, ja että psykoanalyytikot pahensivat näin ihmisryhmän kokemaa kärsimystä ja vahinkoa.

Yhdistys pyytää anteeksi kaikkia psykoanalyysin nimissä esitettyjä näkemyksiä, jotka ovat johtaneet niin homoseksuaalien kuin trans- ja muunsukupuolistenkin ihmisten leimaamiseen sairaiksi, häiriintyneiksi, kehitykseltään pysähtyneiksi tai muulla tavoin poikkeaviksi.

”Haluamme esittää vilpittömän anteeksipyynnön asioista, jotka ovat tapahtuneet kauan sitten, mutta heijastuvat yhä tähän päivään ja monen ihmisen elämään”, Suomen psykoanalyyttisen yhdistyksen puheenjohtaja Eija Repo sanoo.

Erityisesti yhdistys haluaa pyytää anteeksi hoitoja, joissa psykoanalyysin nimissä on ehdotettu seksuaalisen suuntautumisen muuttamista tai pyritty selittämään ihmisen oireita ja ongelmia homoseksuaalisuudesta käsin.

”On toimittu virheellisesti, kun aikoinaan osa psykoanalyytikoista on kyseenalaistamatta uskonut kehitysteorioita, joiden mukaan terve ihminen oli yksiavioinen heteroseksuaali”, Repo toteaa.

”Jokainen eheytyshoito on ollut väärin.”

Anteeksipyyntö on osoitettu kaikille niille, joita näkemykset ovat loukanneet sekä rikkoneet näin yksilön vapautta, ihmisarvoa ja oikeutta yhdenvertaisuuteen.

”Emme voi odottaa, että kaikki antavat anteeksi. Mutta toivon, että anteeksipyynnön pohjalta asiasta voisi käynnistyä avoin keskustelu.”

Aloitteen julkisesta anteeksipyynnöstä teki tammikuussa 2020 suomalainen erikoislääkäri, psykologi ja hoitotyön etiikkaa tutkinut dosentti Gustaf Molander.

Lue lisää: Psykoanalyytikot pyrkivät vuosikymmeniä muuttamaan homoja heteroiksi, ja nyt psykologi Gustaf Molander vaatii julkista anteeksipyyntöä

Taustalla pyynnössä oli se, että Yhdysvaltojen psykoanalyytikoiden yhdistys oli kesällä 2019 esittänyt vastaavan anteeksipyynnön homoseksuaalisuuden luokittelemisesta sairaudeksi sekä syrjinnän ja traumojen pahentamisesta tällä tavoin.

Lue lisää: Eheytymishoidoissa vuosia käynyt homoseksuaali Olli Stålström sai kuulla olevansa rikollinen, sairas ja syntinen: ”Se repi minut kappaleiksi”

Molander kävi itsekin psykoanalyysissa vuosien ajan 1970- ja -80-luvuilla. Psyko­analyytikko teki selväksi, että Molander ei ole sitä, mitä hänen pitäisi olla ja hänen pitää muuttua.

Alkuvuodesta 2020 Suomen psykoanalyyttinen yhdistys esitti Molanderille henkilökohtaisen anteeksipyynnön ja sanoi olevansa yleisesti pahoillaan, mutta kieltäytyi julkisesta anteeksipyynnöstä.

Nyt, kaksi ja puoli vuotta Molanderin pyynnön jälkeen, yhdistys on päättänyt toimia toisin.

”Olemme halunneet työskennellä tämän asian parissa ja antaa anteeksipyynnön omasta halustamme. Anteeksipyyntöä ei voi pyynnöstä lähettää”, Repo sanoo.

Yhdistys kuitenkin pyytää anteeksi myös sitä, ettei se ole aiemmin astunut julkisuuteen ja sanoutunut irti opeista, jotka ylläpitävät vanhentuneita ja vahingollisia käsityksiä sekä ennakkoluuloja seksuaalisuudesta ja sukupuolesta.

”Anteeksipyynnön olisi pitänyt tapahtua jo vuosikymmeniä sitten. Toivottavasti tämä edesauttaa nyt sitä, ettei kukaan enää koskaan saisi ratsastaa 80-luvun oppikirjojen virheellisillä tiedoilla psykoanalyysista.”

”Minulle sanottiin, että homoseksuaaliset suhteet perustuvat narsistisiin projektioihin.”

Molander pitää nyt esitettyä anteeksipyyntöä hyvänä ja asiallisena.

”Kiitän kollega Eija Repoa anteeksipyynnöstä. Keskustelu voi nyt jatkua avoimesti.”

Molander kommentoi anteeksipyyntöä ja keskustelua niin psykologina, lääkärinä kuin kokemusasiantuntijanakin.

Hänen mielestään anteeksipyyntö on merkittävä eheytyshoidoista kärsineille ja erityisesti niille, jotka saattavat elää esimerkiksi maaseudulla ja syrjäkylissä yksin tuskallisen menneisyytensä kanssa.

”Minun motiivini anteeksipyynnön vaatimisessa ovat olleet ennen kaikkea yhteiskunnalliset. Haluan, että etupäässä oman sukupolveni kohtalotoverit voisivat päästä eroon piilossa koetusta häpeästä”, Molander sanoo.

”On helpompi elää loppuelämä itsensä ja ympäristönsä kanssa, jos jotenkin saa tällaisen vaikean asian käsiteltyä.”

Molander kuitenkin lisää, että tulevaisuudessa olisi hyvä edelleen kehittää hoitojen valvomista sekä hoidon etenemisen ja tulosten dokumentointia potilasturvallisuuden parantamiseksi.

”Homoseksuaalien eheytyshoidot eivät ole koskaan olleet kategorinen suuntaus psykoanalyysissa.”

Molander tietää myös henkilökohtaisesti, mistä puhuu. Hänen seksuaalista suuntautumistaan yritettiin vuosia muuttaa psykoanalyysissa.

Molanderin kohdalla hoidoissa pyrittiin riittävän pitkän pidättäytymisen avulla kasvattamaan seksuaalista energiaa. Ja kun paine lopulta kasvaisi riittävän suureksi, aiemmin tukkeutunut heteroseksuaalisuus­uoma pääsisi viimein aukeamaan.

”Ja kun näin tapahtuisi, tulisin tajuamaan, että nämä tunteet ovat aitoja eivätkä kuviteltuja”, Molander sanoo.

Vaikeista ja kipeistä hoitokokemuksista huolimatta Molander on päässyt vuosien aikana hoitojen aiheuttamasta häpeästä eteenpäin.

”Minulle sanottiin, että homoseksuaaliset suhteet perustuvat narsistisiin projektioihin, eivätkä koskaan kestä kauaa. Minä sain kuitenkin elää onnellisessa parisuhteessa yli 40 vuotta kolme vuotta sitten menehtyneen kumppanini kanssa”, hän sanoo.

”Nyt jälkikäteen tuntuu uskomattomalta, että minut on psykoanalyysissa yritetty käännyttää pois siitä, mikä elämässäni on ollut kaikkein parasta ja arvokkainta: rakkaus ja kunnioitus kahden ihmisen välillä.”

Anteeksipyynnön ohessa Repo haluaa painottaa, etteivät homoseksuaalien eheytyshoidot ole koskaan olleet kategorinen suuntaus psykoanalyysissa, vaan ne ovat perustuneet yksittäisten toimijoiden toimiin aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli Suomessa luokiteltu virallisesti sairaudeksi.

Lääkintöhallitus poisti vuonna 1981 virallisesta tautiluokituksesta kohdan, jossa homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi.

Repo haluaa myös eritellä psykonanalyysin piirissä tehdyt hoidot uskonnollisista eheytyshoidoista. Hän ei itse haluaisikaan käyttää eheytyshoito-sanaa psykoanalyysin yhteydessä.

”Psykoanalyytikot eivät ole lähteneet varsinaisesti eheyttämällä pelastamaan ihmistä homoudesta, toisin kuin uskonnolliset toimijat”, Repo toteaa.

Repo korostaa, ettei psykoanalyysi itsessään sisällä tällaista ajattelua ja eheytyshoitoja, vaan myös hoitojen aikakaudella alalla on ollut niistä eriäviä näkemyksiä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat