Kansanedustaja Wille Rydman kertoo jättäneensä tutkinta­pyynnön HS:n kirjoituksesta

Kirjoituksessa nuoret naiset kertoivat Rydmanin käytöksestä.

Kansanedustaja Wille Rydman kertoo jättäneensä tutkinta­pyynnön Helsingin Sanomien julkaisemasta kirjoituksesta.

11.7. 12:13 | Päivitetty 11.7. 12:56

Kokoomuksen eduskuntaryhmästä eronnut kansanedustaja Wille Rydman ilmoitti maanantaina Twitterissä jättäneensä poliisille tutkintapyynnön Helsingin Sanomien kirjoituksesta.

HS kertoi Rydmanin painostavaksi koetusta käytöksestä laajassa artikkelissa 19. kesäkuuta. Useat nuoret naiset kertoivat jutussa Rydmanin ahdistavalta tuntuneesta käytöksestä. Kirjoitus perustui myös muun muassa poliisin asiakirja-aineistoon.

Helsingin poliisilaitos vahvisti Twitterissä ottaneensa vastaan rikosilmoituksen HS:n kirjoituksesta mainitsematta Rydmanin nimeä.

Rydman on kiistänyt HS:n jutussa olleet väitteet epäasiallisesta käytöksestä alaikäisiä tyttöjä ja nuoria naisia kohtaan.

Hän luonnehti maanantaina Twitterissä HS:n kirjoitusta syvästi leimaavaksi ja kirjoitti, että ”toimittajille oli lukuisin todistein osoitettu, ettei sen rakentama narratiivi ollut tosi”.

”En tietenkään olisi halunnut joutua tällaiseen, mutta kun HS toimi siten kuin toimi, niin minulle sopii oikein hyvin, että faktat käydään sitten aivan juurta jaksain läpi. Sitten nähdään, kuka puhuu totta ja kuka ei”, Rydman kirjoitti Twitter-viestissään.

Helsingin Sanomien päätoimittajan Anu Ubaudin mukaan kirjoitus on huolella tehty ja perusteellinen.

”Jutussa kuvaillut tapaukset ovat paikkansa pitäviä, ja kuvatut asiat kytkeytyvät Rydmanin asemaan ja toimintaan politiikassa. Juttu ja aihe ovat yhteis­kunnallisesti merkittäviä”, Ubaud sanoo.

Rydman erosi kirjoituksen julkaisun jälkeen kokoomuksen eduskunta­ryhmästä sekä valtuusto­ryhmästä Helsingissä.

Hän on myös luopunut kaikista jäsenyyksistä, joihin kokoomuksen eduskunta­ryhmä on hänet valinnut, eli perustus­lakivalio­kunnan, Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuus­kunnan ja eduskunnan tilintarkastajien jäsenyyksistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat