Nuoret tytöt tappelivat tiistai-iltana Myyrmäen urheilu­puistossa – Poliisin mukaan tappelu oli ennalta sovittu

Poliisi kertoo nuorten väkivalta­videoiden lisääntyneen viime aikoina huolestuttavasti.

15.7. 13:34

Poliisi tiedottaa kirjanneensa rikosilmoitukset kahdesta vakavasta väkivalta­tilanteesta, joissa osallisena on nuoria henkilöitä. Niitä tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa rikos­nimikkeillä pahoinpitely.

Poliisi sai perjantaina ilmoituksen, jonka mukaan nuorten tyttöjen välille oli syntynyt tappelu noin seitsemän aikaan illalla. Yhteenotto tapahtui Myyrmäen urheilu­puistossa Vantaalla.

Poliisin mukaan tappelu oli ennalta sovittu tyttöjen kesken. Kaverusten välisen tappelun luonne kuitenkin muuttui, kun sivullinen tyttö puuttui tilanteeseen ja hyökkäsi toisen kimppuun. Hyökkäyksestä aiheutui tytölle sairaala­hoitoa vaativia vammoja.

Toinen tapaus sattui poliisin mukaan samoihin aikoihin, kun vastaavan­laisessa väkivalta­tapauksessa nuoret pojat tappelivat keskenään. Tapaus on videoitu.

Videolla nuorta poikaa pahoinpitelee isompi poika­porukka, joka muun muassa lyö uhriaan ja potkii tätä pään alueelle. Poliisi kertoo selvittävänsä tappeluun osallistuneiden henkilöllisyyksiä.

”Tällä poikien välisellä väkivaltavideolla näyttää siltä, että uhri pääsee pakenemaan. Huolestuttavaa on se, että meillä ei ole tällä hetkellä tietoa uhrin terveyden­tilasta ja mitä olisi tapahtunut, jos uhri ei olisi päässyt tilanteesta pakoon. Yksikin lyönti tai potku pään alueelle voi olla kohtalokas”, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisin ennalta estävän toiminnan yksiköstä.

Sartasen mukaan nuorten kuvaamat ja jakamat väkivaltaiset tappelu­videot ovat yleistyneet sosiaalisessa mediassa. Videoissa nuoret käyttäytyvät väkivaltaisesti ja pahoinpitelevät toisia nuoria jopa isomman joukon voimin.

”Olemme saaneet haltuumme muutamia videoita, joissa paikalla on useita kymmeniä nuoria, joista lähes kaikki kuvaavat pahoin­pitelyjä kännykällä ja vielä yllyttävät, hurraavat ja kannustavat epäiltyjä tekijöitä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat