Venäläisten viisumi­­hakemusten määrä Suomeen on kasvanut huomattavasti – ”Hakemukset tutkitaan kyllä tarkasti”

Venäjältä Suomeen haetaan viisumia pääasiassa turismin tai läheisten tapaamisen vuoksi.

Suomeen matkustavat venäläiset tarvitsevat viisumin eli maahantuloluvan, joka myönnetään enintään 90 päivää kestävää matkaa varten. Suomen myöntämällä viisumilla pääsee myös muihin Schengen-maihin. Venäjältä saapunut bussi kuvattiin Helsinki-Vantaalla kesäkuussa 2022.

25.7. 18:56

Venäläisten viisumihakemukset Suomeen ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun koronapandemian aikaiset maahantulon rajoitukset poistuivat Suomen ulkorajoilta heinäkuun alussa. Samalla poistuivat viisumihakemusten vastaanottoon liittyvät rajoitukset.

Hakemusmäärät lisääntyivät edelleen Venäjän poistettua matkustusrajoitukset omilta kansalaisiltaan 15. heinäkuuta.

”Siitä lähtien ajat ovat olleet loppuun varattuja Pietarin ja Moskovan viisumipalvelukeskuksissa”, kertoo ulkoministeriön konsulipalveluiden apulaisosastopäällikkö Leena Liukkonen.

Venäjältä Suomeen tuli toukokuun aikana noin 9 800, kesäkuun aikana noin 12 300 ja heinäkuun 24. päivään mennessä noin 15 600 viisumihakemusta.

Hakemuksia tulee nyt noin tuhat päivässä. Tähän mennessä heinäkuun suurin päiväkohtainen luku on viime lauantailta, jolloin hakemuksia vastaanotettiin 1 187.

Liukkonen sanoo hakemusmäärien nousseen tasaisesti jo viime lokakuusta lähtien.

”Päätimme ennakoida, ja aloimme silloin uusimaan umpeutuneita vähintään kahden vuoden monikertaviisumeita Suomeen, jotta välttäisimme pahimmat ruuhkat koronarajoitusten poistuessa”, hän kertoo.

Liukkosen mukaan hakemusmäärät ovat silti pandemiaa edeltävään aikaan verrattuna pieniä. Esimerkiksi heinäkuun alkupuolen hakemusmäärät olivat noin 15 prosenttia vuoden 2019 tasosta.

Suomeen matkustavat venäläiset tarvitsevat viisumin eli maahantuloluvan, joka myönnetään enintään 90 päivää kestävää matkaa varten. Suomi kuuluu Schengen-alueeseen, joten viisumilla pääsee vierailemaan myös muissa alueen maissa.

Useat Venäjän naapurimaat, kuten Schengen-alueeseen kuuluvat Viro, Latvia ja Liettua, ovat keskeyttäneet turistiviisumien myöntämisen venäläisille.

HS kertoi maanantaina, kuinka Suomesta on viisumisäännösten vuoksi tullut venäläisturisteille kulkuväylä maihin, joihin he eivät muuten saisi turistiviisumia.

Kokoomuksen, sosiaalidemokraattien, perussuomalaisten ja keskustan eduskuntaryhmät ovat kertoneet kannattavansa turistiviisumien myöntämisen rajoittamista myös Suomessa.

Pääministerin sijaisena tämän viikon ajan toimiva perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin (sd) mukaan valtioneuvostossa pitää selvittää nopeasti, onko viisumien myöntämisen rajoittaminen mahdollista.

”Tässä täytyy selvittää, mikä on tämän asian juridinen prosessi. Käytännössä siis kuka tekee ja mitä. Vetoan vain, että tämä täytyy nyt käydä läpi”, Lindén kommentoi maanantaina.

Lue lisää: Pääministerin sijainen Lindén: Hallituksen on selvitettävä venäläisten viisumi­vaatimusten tiukentamista – ”mitä nopeammin, sitä parempi”

Lue lisää: Venäläisten lomailu Suomessa ”tuntuu väärältä” – Suurimmat edus­kunta­ryhmät kannattavat turisti­viisumien kieltämistä venäläisiltä

Pandemian aikana viisumihakemuksia otettiin vastaan vain erityisistä syistä, kuten huoltovarmuuden kannalta tärkeiden työtehtävien tai läheisten perhesuhteiden vuoksi. Rajoitukset olivat voimassa keväästä 2020 lähtien.

Nyt viisumia voi hakea vapaasti. Heinäkuun aikana myönnetyistä vajaasta 11 000:sta viisumista noin 9 500 on myönnetty turismin ja reilu tuhat perheen tai ystävien tapaamisen vuoksi.

”Paljon on kyse siitä, että tullaan Suomeen lomamatkalle, ostoksille tai tapaamaan läheisiä. Ystävyyssuhteiden ylläpito on ollut varmasti hankalaa tämän kahden vuoden aikana”, Liukkonen sanoo.

Viisumin saaminen edellyttää muun muassa matkustussyyn kertomista, voimassaolevaa matkavakuutusta ja riittäviä varoja matkan kustantamiseksi.

Toisinaan viisumihakemuksia joudutaan hylkäämään. Liukkosen mukaan tavallisin syy tähän on epäilys matkan tarkoituksesta.

”Hakemusten käsittelyssä on selvitetään juuri sitä, että annetut tiedot pitävät paikkansa. Kielteinen päätös jää järjestelmään, joten hakemuksessa kannattaisi olla rehellinen.”

Vaikka EU:n asettamat Ukrainan sotaan liittyvät henkilöpakotteet eivät koske tavallisia venäläisiä, Liukkosen mukaan ”kokonaistilanne vaikuttaa” silti siihen, kuinka herkästi matkustuslupia myönnetään.

”Katsomme myös turvallisuuskysymyksiä, ja hakemukset tutkitaan kyllä tarkasti. Kyse on siitä, että tänne tullaan nimenomaan matkalle ja viisumin edellytykset täyttyvät.”

Viisumin saamiseen voi vaikuttaa myös se, onko aiemmin käyttänyt matkustuslupaansa asianmukaisesti.

Hakemusten käsittelyssä otetaan huomioon esimerkiksi Schengen-viisumin päämaasääntö: viisumia haetaan siitä maasta, joka on matkan pääkohde.

”Jos Suomen viisumilla on jatkuvasti käyty muualla, se herättää kysymyksen, miksi henkilöllä on Suomen viisumi käytössään.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat