Pirkko Lehtiö oli Suomen ensimmäisiä naispappeja, mutta vielä riittää tehtävää: ”Naisen asema tarvitsee jatkuvasti huomiota, eikä pelkästään kirkon sisällä”

Pirkko Lehtiö kuuluu Suomessa kirkollisen lasikaton rikkojiin. Ennen pappisvihkimystään hän sai jopa tappouhkauksia, mutta silti kirkossa oli juhlatilaisuudessa ”kouriintuntuvaa iloa”.

”Kirkon merkitystä ei ratkaise jäsenmäärä, vaan se että kirkossa on työntekijöitä, jotka uskaltavat katsoa asioita sellaisina kuin ne nyt ovat, eikä haikailla vanhaan”, Pirkko Lehtiö sanoo.

26.8. 2:00 | Päivitetty 26.8. 6:52

Kun Pirkko Lehtiö asteli viimaisena maaliskuun 6. päivänä vuonna 1988 kolmentoista naisteologikollegansa kanssa Tuomiokirkon käytävää, toteutui pitkäaikainen haave. Lehtiö vihittiin papiksi ensimmäisten naisten joukossa Suomessa.

Naispappeudesta äänestettiin kirkolliskokouksessa ensimmäisen kerran vuonna 1963, mutta vasta neljännellä äänestyskerralla vuonna 1986 asia meni läpi.

”Siinä oli rakenteellinen hankaluus, kun päätökseen tarvittiin kolmen neljäsosan enemmistö, se pitkitti asiaa”, teologiksi vuonna 1955 valmistunut Lehtiö muistelee.

Lehtiö on työskennellyt naispappeuden eteen useissa kirkollisissa elimissä. Hän toimi muun muassa kirkon virkakomitean jäsenenä 1968–1977 ja Luterilaisen maailmanliiton naistyön neuvoa-antavassa komiteassa vuosina 1978–1984.

Pappisvihkimisen päivänä iloon sekoittui hieman huolta, sillä Lehtiö oli saanut uhkailusoittoja muutaman viikon ajan joka ilta.

”Miessoittaja sanoi, että jos otan pappisvihkimyksen, hän tappaa minut, ja vereni ja ehtoollisviini sekoittuvat.”

Kollegatkin olivat saaneet uhkauksia, siksi vihkiminen tapahtui poliisin valvonnassa. Tilaisuudessa saarnan pitävää Lehtiötä kehotettiin pahimman tapahtuessa kyyristymään saarnastuolissa.

”Kirkossa oli kouriintuntuvaa iloa. Ihmiset tervehtivät toisiaan, oli tunne, että nyt saadaan tämä asia ratkaistua. Vaikka eihän se mikään ratkaisu ollut koska naispappeuden vastustajia on edelleenkin”, hän pohtii.

Lehtiötä naurattaa vieläkin tilaisuuden virren valinta.

”Virreksi oli valikoitunut kirkkovuoden mukaan Auta, oi Jeesus kun eksytys suuri. Sovimme kanttorin kanssa, että lauletaan jotain muuta.”

Välikohtauksia ei onneksi sattunut ja häiriköintikin loppui numeron vaihdolla salaiseksi.

Naisteologin asema seurakunnassa oli ennen naispappeuden hyväksymistä ahdas.

”Välillä ainoa tehtävä oli laulaa kirkon kuorossa.”

Uransa alussa Lehtiö työskenteli Helsingin Johanneksen ja Töölön seurakunnissa.

”Seurakuntalaiset kyllä pitivät pappinaan, vaikka sellaista nimikettä ei naisteologeilla vielä ollut. Vastustus tuli pappien suunnasta. ”

Lehtiön työnkuvaan kuului naisille usein lankeavaa nuoriso- ja naistyötä, esimerkiksi naisten raamattupiirien vetämistä.

Vuosi 1958 oli käänteentekevä Lehtiön uralla. Hän osallistui kirkon yhteiskunnallisen työn pioneerin Toivo I. Palon teollisuusseminaariin, jossa pohdittiin teollistumisen kirkolle asettamia haasteita. Ajatus teollisuustyöstä tuli Saksasta.

”Solmimme yhteyksiä luottamusmiehiin eri työpaikoissa. Seminaariin kuului työharjoittelu, minä olin Weilin Göösillä almanakkoja tekemässä.

Kiinnitin huomiota siihen, että perheettömien naistyöntekijöiden asuinolosuhteet olivat paljon huonommat kuin muilla. Seminaari raaputti minussa naiskysymyksen esiin tulemista.”

Seminaari sai Lehtiön uudelleentarkastelemaan työkenttäänsä.

”Ajattelin, että en ihan sitä varten ole opiskellut, että pitäisin pelkkiä raamattupiirejä. Kymin seurakunnassa tuli haettavaksi historian ensimmäinen naisteologin paikka. Siellä tehtiin paljon yhteiskunnallista työtä ja oli avarakatseinen kirkkoherra, joka antoi minun myös saarnata.”

Kymin seurakunnasta Lehtiö lähti vuodeksi ekumeeniseksi työntekijäksi Itä-Berliiniin vuonna 1967. Lehtiö tutki, minkälaiset mahdollisuudet kirkolla oli DDR:ssä. Vuodesta syntyi väitöskirja kristinuskon opetuksesta DDR:ssä.

”Asuin Länsi-Saksassa ja kuljin Berliinin muurin läpi päivittäin. Näin kaksi hyvin erilaista Saksaa rinnakkain. Itä-Saksassa oli oma terminologiansa, jota lännessä ei tunnettu.”

Kirkollisen lasikaton hän mursi vuonna 1985, kun tuli valituksi ensimmäisenä naisena hiippakunnan pääsihteeriksi Helsinkiin.

Lehtiön palvelukodin asunnon seiniä koristavat silkkitaulut kielivät toisesta ulkomaankomennuksesta. Hän työskenteli Lähetysseuran kautta vuodesta 1986 Hongkongin Luterilaisen Teologisen seminaarin professorina. Alun perin vuoden pesti sai kuuden vuoden jatkon vuonna 1989. Yksityisissä seminaareissa valmistettiin pappeja ja evankelistoja.

Lehtiö eläköityi tehtävästä juuri ennen alueen luovuttamista Kiinalle vuonna 1997.

”Sain kokea taas DDR:n jälkeen elämää kahden kulttuurin välissä. Hongkongissa elivät mielenkiintoisesti rinnakkain kiinalainen ja brittiläinen kulttuuri. Avara ekumenia tuli siellä tutuksi.”

Feministiteologinen näkökulma on Lehtiölle edelleen sydämen asia.

Eläköidyttyään vireänä pysynyt Lehtiö on kirjoittanut muun muassa naisen asemasta kirkossa teoksessa Nainen ja kutsumus – Naisteologien tie kirkon virkaan 1800-luvun lopulta vuoteen 1963.

”Naisen asema tarvitsee jatkuvasti huomiota, eikä pelkästään kirkon sisällä.”

Kuka?

Pirkko Lehtiö

  • Syntynyt 1932 Juvalla.

  • Valmistui teologian kandidaatiksi 1955 ja väitteli teologian tohtoriksi 1979. Vihittiin papiksi 1988 ensimmäisten naisten joukossa.

  • Työskennellyt ekumeenisissä tehtävissä Itä-Berliinissä 1967–1968 ja Suomen Lähetysseuran Hongkongin Luterilaisen Teologisen seminaarin opettajana 1986–87 ja 1989–1995. Helsingin hiippakunnan pääsihteeri (nyk. hiippakuntadekaani) 1985–1989.

  • Toiminut Luterilaisen maailmanliiton naistyön neuvoa-antavassa komiteassa 1978–1984, kirkon virkakomitean jäsenenä 1968–1977 ja kirkolliskokouksen jäsenenä 1988–1989.

  • Täyttää 90 vuotta perjantaina 26. elokuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat