Mikkelin keskustassa palaa rakenteilla oleva kerros­talo

Palon sammutustyöt ovat yhä käynnissä. Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat sen syttymissyytä, mutta syystä ei tiedoteta vielä tutkinnan tässä vaiheessa.

29.7. 13:01 | Päivitetty 29.7. 16:43

Rakenteilla oleva kerrostalo syttyi perjantaina palamaan Mikkelin keskustassa Vilhonkadulla. Tulipalo syttyi rakennustyömaalla. Asiasta tiedottaa Etelä-Savon pelastuslaitos.

Pelastuslaitos sai hälytyksen asiasta hieman ennen puoltapäivää.

Palon sammuttaminen on yhä käynnissä, mutta puoli neljän aikaan torstaina palo oli pelastuslaitoksen mukaan hallinnassa. Pelastuslaitos purkaa ja sammuttaa vielä kattorakenteissa olevia pesäkkeitä.

Paikalla on noin kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä, poliisi ja ensihoito. Lisäksi paikalle on hälytetty myös sosiaalipäivystys.

Viereisen talon asukkaat ovat jo päässeet palaamaan koteihinsa. Paikalla olleille rakennustyöntekijöille ja naapuritalon asukkaille on järjestetty kriisiapua.

Alueelle on annettiin sankan savun takia vaaratiedote, mutta se ei ole enää voimassa.

Etelä-Savon pelastuslaitos pyytää ihmisiä kuitenkin välttämään liikkumista alueella purkutöiden ja ajoittaisen savunmuodostuksen vuoksi.

Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat palon syttymissyytä, mutta syystä ei tiedoteta vielä tutkinnan tässä vaiheessa.

Oikaisu 29.7. kello 16.42: Palo syttyi perjantaina eikä torstaina kuten jutussa aiemmin virheellisesti sanottiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat