Tullin valvontaisku itärajalla paljasti matkustajien vievän Venäjälle pakotteiden alaisia tuotteita, joista osalla voi parantaa sotilaallista valmiutta

Tulli on aloittanut parikymmentä esiselvitystä matkustajien yrityksistä kuljettaa Suomesta Venäjälle pakotteiden alaisia tuotteita.

Tulli teki vahvistettua valvontaa Venäjään suuntautuneelle matkustajaliikenteelle heinäkuun lopulla Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan rajanylityspaikoilla.

3.8. 11:12

Tulli on aloittanut useita esiselvityksiä pakotteiden alaisten tuotteiden kuljetuksesta Suomesta Venäjän puolelle. Esiselvitykset koskevat matkustajia, jotka ovat matkustaneet Suomesta Venäjälle.

Tullin tiedotteen mukaan Venäjälle matkustavia henkilöitä valvottiin ja tarkastettiin vahvistetusti heinäkuun lopussa. Valvontajakson aikana tehtiin yli 2 500 tarkastusta, joista noin 100 johti jatkotoimenpiteisiin pakotteiden alaisten tuotteiden vuoksi. Esiselvityksiä on tähän mennessä aloitettu noin parikymmentä.

Valvontajakson aikana Venäjälle kulkevilta matkustajilta löydettiin ylellisyystuotteita, sekä tavaroita, jotka voivat edistää Venäjän teollisia ja sotilaallisia valmiuksia.

Tullin valvontajohtajan Mikko Grönbergin mukaan tarkastuksissa paljastuneiden tuotteiden kirjo oli hyvin kattava ja laaja. Ylellisyystuotteiden osalta tarkastuksissa löytyo kaikkea harrastusvälineistä vaatteisiin.

”Nykyisen tiedonvälityksen aikana ei voida olettaa, että olisi kenellekään täydellinen yllätys että pakotteita on asetettu ja että ne ovat laajat”, Grönberg kommentoi.

Venäjälle ei saa nykyisten pakotteiden perusteella viedä yli 300 euron arvoisia ylellisyystuotteita. Euroopan unionin asettamat pakotteet sisältävät esimerkiksi kodinkoneet, korut, elintarvikkeet ja elektroniikan komponentit.

Pakotteiden kohteena olevia tavaroita ei voi viedä rajan yli. Tapauksesta riippuen asiakas voi palauttaa tavaran ostamaansa liikkeeseen tai Tulli ottaa sen haltuun.

Tullin pakotevalvonnassa löytämä tuote.

Grönbergin mukaan matkustajaliikenteen valvonnalla halutaan puuttua pakotteiden kiertämiseen.

”Keskeistä on ettei synny mitään sen tyyppistä mekanismia, että pakotteiden kiertäminen olisi jollain tasolla helppoa tai mahdollista. Täytyy huolehtia, ettei mahdollistu mitään sivuvirtoja.”

Ylellisyystuotteiden lisäksi Tulli kohtasi valvontajaksolla esimerkiksi merenkulussa käytettäviä apuvälineitä, kuten navigaattoreita ja kaikuluotaimia. Myös nämä kuuluvat EU:n pakotelistauksen alle.

Esiselvityksessä olevat tapaukset ovat Grönbergin mukaan sellaisia, missä on epäilyksiä merkittävästä tahallisuudesta. Myös tuotteiden tuotekategorialla on ollut merkitystä esiselvitysten aloittamiseen.

”Ainakin Venäjän tekniseen ja teolliseen valmiuteen liittyviä tuotteita, ja sellaisia tavaroita, mistä ei voida tässä kohtaa vielä kommentoida”, Grönberg kertoo.

Myös ylellisyystuotteiden maasta viennistä on aloitettu esiselvityksiä. Grönbergin mukaan selvitettävissä tapauksissa on sekä omaan käyttöön hankittuja tuotteita, että epäilyksiä jälleenmyyntiaikeista.

Tehostetun valvontajakson aikana matkailijoilta löytyi tavaroita, jotka voivat edistää Venäjän teollisia ja sotilaallisia valmiuksia, kuten esimerkiksi merenkulussa käytettäviä apuvälineitä.

Matkustajien määrä Suomen ja Venäjän välisellä rajalla on Tullin mukaan kasvanut sen jälkeen, kuin maarajoja koskevat koronarajoitukset purettiin 15. heinäkuuta. Liikennemäärät eivät kuitenkaan ole vielä kivunneet koronarajoituksia edeltävään aikaan.

Viime viikolla Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan rajanylityspaikoilta kulki Venäjälle noin 30 000 matkustajaa. Vuonna 2018 samalla viikolla matkustajia oli yli 80 000.

Tulli on aikeissa jatkaa matkustajaliikenteen valvontaa Suomen ja Venäjän rajalla myös jatkossa. Painotus Tullin tekemässä valvonnassa kohdistuu kaupallisen liikenteen valvontaan. Heinäkuun alussa Tulli tiedotti aloittaneensa esitutkinnan noin 80 tapauksesta.

Lue lisää: Tulli aloittanut yli 130 selvitystä Ukrainan sotaan liittyvien pakotteiden rikkomisesta – Kohteena veneitä, älypuhelimia ja urheiluvälineitä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat