Murtuva ja sulava palsasuon ikiroutakumpu Piesjängällä kesällä 2021.

Romahtavan suon tarina

Yksi pohjoisen maisemista on vaarassa kadota Suomesta kokonaan.


6.8. 2:00 | Päivitetty 6.8. 8:06

Usein ilmastonmuutos tuntuu etenevän hivuttamalla, jossakin etäällä. Luontokatoa on vaikea nähdä. Ympärillä tapahtuvaa luonnon yksi­puolistumista on hankala hahmottaa.

Sitten on tapauksia, joissa muutokset tapahtuvat lähellä, silmin­nähtävällä nopeudella. Kokonainen elinympäristö voi kadota noin vain. Luontokuvaaja Riku Karjalaisen dramaattinen videoteos näyttää, kuinka lämpenevä ilmasto saa routasydämisen palsasuon romahtamaan ja katoamaan.

Video on kuvattu Piesjängällä (Biesjeaggi) Karigasniemellä Utsjoella viime vuoden heinäkuussa. Se on osa ilmastonmuutosteosta, jonka Karjalainen on kuvannut saamelaismuseo Siidan näyttelyä varten.

”Video alkaa sulamisrailosta, ja sillä lailla palsat usein romahtavat: syntyy railo, jonne pääsee vettä, mikä nopeuttaa sulamista”, kuvailee biologi ja kirjailija Inkeri Markkula, joka on tutkinut ilmastonmuutoksen ekologisia ja kulttuurisia vaikutuksia.

HS pyysi häntä katsomaan videon ja kertomaan, mitä ajatuksia se herättää.

”Lopussa ei enää näy yhtään palsaa, vain vain lammikoita. Siitä tuli aika surullinen olo.”

Palsakumpuun syntyvistä repeämistä sadevesi ja lämpö pääsevät syvemmälle ja kiihdyttävät ikiroudan sulamista.

Palsasuo on aivan omanlaisensa pohjoisen luonnon luontotyyppi. Muista soista palsasuon erottaa se, että sillä on ikiroutainen sisin. Ikirouta kumpujen sisällä ei pääse kesänkään aikana sulamaan. Karkeasti jakaen palsasoita on kahdenlaista tyyppiä: kumpupalsoja ja laakiopalsoja.

Palsasoita esiintyy siellä, missä vuoden keskilämpötila jää alle nollarajan. Suomessa tämä tarkoittaa Suomineidon päätä ja käsivartta: tunturikoivikoita ja paljakan alaosia Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella.

Maallikkokin erottaa palsasuot maastossa: suolla on sen pinnasta selvästi kohoavia kumpuja. Suomessa palsakummut ovat 2–5 metriä korkeita.

Tuore tutkimus arvioi, että jo 60–70 prosenttia kumpupalsojen pinta-alasta on jo sulanut tai pahasti heikentynyt. Sulava ja romahteleva palsa menettää ikiroutaisen sydämensä.

Suomen palsasuot eivät ole järin vanhoja. Niiden ikä on joitakin satoja vuosia, kertoo paleoekologi, Helsingin yliopiston dosentti Minna Väliranta. Palsakumpujen ympäristössä viihtyvät hyvin hilla ja mustikka, ja palsasoilla elää paljon erilaisia hyönteisiä.

Palsasoilla on paljon erilaisia suotyyppejä ja pienmuotoja kuivista kummuista avoimiin vesipintoihin. Tämä tekee niistä monimuotoisen ekosysteemin. Palsasoilla onkin keskimäärin runsaammin lintuja kuin muilla soilla. Esimerkiksi videon Piesjänkä on tunnettu, lajistoltaan rikas lintupaikka.

Kun palsasuo menetetään, linnuilta ja hyönteisiltä katoaa arvokas elinympäristö. Lämpenemisen myötä Suomen kaikki palsasuot ovat vaarassa kadota. Silloin menetettäisiin yksi kokonainen luontotyyppi.

”Ovathan ne kummut todella komeita maisemassa, itsekin aina ilahdun, kun näen. Se näkymä menetetään ja tilalle tulee tavallisia pohjoisia aapasoita”, Väliranta kuvailee.

Kumpupalsasoita on Suomessa jäljellä ilmakuvista arvioituna noin 24 000 hehtaaria. Lisäksi laakiopalsasoita on runsaat 5 000 hehtaaria.

Palsasoiden katoaminen on ennen kaikkea hälytysmerkki meille ihmisille: se tekee ilmastonmuutoksen etenemisen näkyväksi.

Palsasuon ikiroudan sulaminen ja paikalle muodostuva kostea suotyyppi myös vapauttaa metaania, mikä osaltaan kiihdyttää ilmastonmuutosta lisää.

Palsasuon vaihtelevat maastonmuodot, suoluontotyypit ja erilaiset vesipinnat tekevät niistä luonnoltaan rikkaita paikkoja, joissa etenkin linnut viihtyvät.

Kun palsakumpu kasvaa tarpeeksi korkeaksi, ikiroudan päällä oleva turvekerros voi alkaa halkeilla ja palsa romahtaa ihan luonnostaankin.

Nykyisessä palsasoiden katoamisessa ei kuitenkaan ole kyse luonnollisesta syklistä, vaan lämpenevästä ilmastosta. Palsasuoalueella vuoden keskilämpötila on runsaassa vuosisadassa noussut 2–3 astetta. Talvet ovat lämmenneet tätäkin enemmän ja samalla lyhentyneet lähes kuukaudella.

Riittävä vuotuinen viileys ei yksin riitä palsakumpujen synnyttämiseen. Alueen pitää olla sellainen, ettei sinne kerry liikaa eristävää lunta. Jääsisuksisia kumpuja syntyy kohtiin, josta tuuli pääsee luutimaan lumet pois. Paljas maa päästää roudan syvemmälle. Myös sateiden pitää jäädä riittävän vähäisiksi. Lumisateet ovat paikoin Lapissa lisääntyneet.

Palsakummun syntyminen voi sinänsä tapahtua nopeastikin. Tutkija Matti Seppälä onnistui synnyttämään palsakummun alkuja Kevon tutkimusasemalla, jossa eristävää lumikerrosta lakaistiin pois tietyistä kohdista.

”Kumpu voisi sinänsä syntyä nopeastikin, jos olosuhteet muuten ovat suotuisat”, Minna Väliranta sanoo.

Käytännössä näin ei vain enää tapahdu. Vielä 1990-luvulta on havaintoja uusista palsakummun­aihioista, mutta nekin jäivät lyhytikäisiksi. 2000-luvulla ei enää ole syntynyt uusia aihioita ollenkaan.

Yksittäinen palsakumpu voi koosta riippuen romahtaa ja kadota muutamassa vuodessa, Väliranta arvioi.

Juuri muuta ei ole tehtävissä kuin arvokkaimpien palsasoiden suojeleminen ja ilmastonmuutoksen etenemisen hillintä.

Riku Karjalainen kuvasi hiipuvaa Piesjängän palsasuota heinäkuussa 2021.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat